VETERAANIPALKINTO

Jaa
21.04.2010. Tämän vuoden Veteraanipalkinnon saajat on valittu. Veteraanipalkinto annetaan tunnustuksena poikkeuksellisen merkittävästä pitkäaikaisesta työstä veteraanien hyväksi.

Palkinnon suuruus on 2.000 € ja nyt tänä toisena jakovuonna sen saavat:

sotakamreeri, diplomi-insinööri Stig Häggström Karjaalta,
ansiokkaasta ja esimerkillisestä työstä veteraaniperinteen tallentamiseksi ja esittelemiseksi Länsi-Uudellamaalla.

Häggström (s. 1924)on perustanut ja talkootyöllä aikaansaanut Hangon Rintamamuseon, jossa on n. 200.000 kävijää ja monin eri tavoin siirtänyt veteraaniperinnettä nuoremmille sukupolville.

rouva Maija Lustig , Tampereelta
ansiokkaasta ja uhrautuvasta ikääntyvien rintamanaissisarten avustamiseksi Pirkanmaalla tehdystä työstä.

Lustig (s.1924) on toiminut Pirkanmaalla rintamanaisten asioiden hoitajana niin yhdistyksen sihteerinä kuin sosiaalivastaavanakin vuosikymmenten ajan. Lisäksi hän on ollut järjestämässä valtakunnallisia ja alueellisia Rintamanaisten liiton kesäpäiviä.

toimittaja Pekka Lintula Kemijärveltä
pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta Lapin veteraanien ja veteraaniperinteen julkistamisen hyväksi tehdystä työstä.

Lintula (s. 1945) on 40 vuoden aikana tehnyt lukemattomia veteraanien asemaa, sotakokemuksia ja sodan tapahtumia käsitteleviä ohjelmia, tuottanut nettisivuja sotapäiväkirjojen pohjalta, julkaissut lehtiä, järjestänyt konsertteja ja juhlia sekä hankkinut niihin rahoituksen tai niillä varoja veteraaneille.

Palkittavat ovat omalla esimerkillään näyttäneet, miten veteraanien elämässä voidaan toteuttaa vanhaa asennetta, että veljeä ei jätetä ja heikommasta pidetään huolta. Palkittuja ovat ehdottaneet maamme neljä veteraanijärjestöä ja heidän valintansa on vahvistanut Kaatuneiden Muistosäätiön hallitus.

Tietoja julkaisijasta

Kaatuneiden Muistosäätiö
Arkadiankatu 12 B
00100 Helsinki

09 449 412, toimisto@muistosaatio.fihttp://www.muistosaatio.fi

Kaatuneiden Muistosäätiön merkittävin tehtäväalue on veteraanien kuntoutus ja varojen myöntäminen veteraanijärjestöille vaikeassa asemassa olevien veteraanien terveydenhoitoa ja välttämättömimpiä elinolojen parannuksia varten. Avustukset haetaan veteraanijärjestöiltä, joita säätiö tässä tarkoituksessa tukee. Säätiö voi harkintansa ja käytettävissä olevien varojen mukaan myöntää kohdeavustuksia yhteisöille, tutkijoille, toimittajille ja yksityisille henkilöille, joiden toiminta vastaa säätiön tarkoitusta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye