VETERAANIPALKINTO

Jaa
Julkaisuvapaa 18.4.2012. Vuoden 2012 Veteraanipalkinnon saajat on valittu. Palkinnot jaettiin nyt neljännen kerran.

Veteraanipalkinto annetaan tunnustuksena poikkeuksellisen merkittävästä pitkäaikaisesta toiminnasta veteraanien tai veteraaniperinteen hyväksi.

Palkinnon suuruus on 2.000 e ja siihen liittyy kunniakirja.

Veteraanipalkinnon saavat tänä vuonna:

Kalevi Niemelä Peräseinäjoelta
sotainvalidien ja -veteraanien kotiaputoiminnan järjestämiseksi sekä veteraaniperinteiden vaalimiseksi tehdystä esimerkillisestä ja pyyteettömästä työstä.

Niemelä (s.1926) on ollut mukana sotainvalidien syyskeräyksessä kerääjänä ja kerääjien hankkijana1960-luvulta alkaen 2005 saakka, jolloin oli viimeinen valtakunnallinen keräys. Hän on myös toiminut aktiivisesti yhdistyksessä ja vastannut veteraanien perinnehuoneen toiminnasta. Hänen aloitteestaan Peräseinäjoella on toteutettu veteraanien kotiaputoimintaa jo kahdentoista vuoden ajan.

Lauri Rintamäki, metsäteknikko Merikarvialta
pitkäaikaisesta ja merkittävästä henkilökohtaisesta työstä sotiemme veteraanien perinteistä kertovan Veteraanikorsun aikaansaamiseksi Merikarvialle.

Rintamäki (1938) on ollut keskeinen vaikuttaja Veteraanikorsu -hankkeen ideoijana ja käytännön toimeenpanijana. Korsuhanke käynnistyi 1993 ja Rintamäelle kertyi henkilökohtaisia työtunteja 3200 ja hän hankki merkittävästi tarvikelahjoituksia. Veteraanikorsu on nykyisin Merikarvian kunnan omistuksessa ja kohteessa käy vuosittain 2000 vierailijaa.

Salme Sulonen, farmaseutti Helsingistä
pitkäaikaisesta ja edelleen jatkuvasta rintamanaisten järjestötoiminnan hyväksi tehdystä arvokkaasta työstä sekä sodan ajan arkistojen kunnostamiseksi tehdystä vapaaehtoistyöstä.

Sulonen (s. 1920) on toiminut aktiivisesti 1998 alkaen Helsingin Rintamanaisten yhdistyksessä ja Rintamanaisten Liitossa 2000 -luvulta alkaen. Hän on toiminut aktiivisena vapaaehtoisena Sota-arkiston ystävien projektissa, jossa on järjestetty sodanaikaisia asiakirjoja hyllykilometreittäin. Sotilasperinteen Seura valitsi projektin vuoden 2005 sotilasperinneteoksi.

Palkitut ovat toiminnallaan osoittaneet vahvaa veteraaneista huolehtimisen sekä veteraaniperinteen säilyttämisen tahtoa.

Palkittuja ovat ehdottaneet maamme neljä veteraanijärjestöä ja palkinnonsaajat on vahvistanut Kaatuneiden Muistosäätiön hallitus.

Yhteyshenkilö: asiamies Helena Hakomäki, toimisto@muistosaatio.fi, 09-449412 

Tiedoksi:
Sotainvalidien Veljesliitto; lehti
Suomen Sotaveteraaniliitto; lehti
Rintamanaisten Liitto
Rintamaveteraaniliitto; lehti

Tietoja julkaisijasta

Kaatuneiden Muistosäätiö
Arkadiankatu 12 B
00100 Helsinki

09 449 412, toimisto@muistosaatio.fihttp://www.muistosaatio.fi

Kaatuneiden Muistosäätiön merkittävin tehtäväalue on veteraanien kuntoutus ja varojen myöntäminen veteraanijärjestöille vaikeassa asemassa olevien veteraanien terveydenhoitoa ja välttämättömimpiä elinolojen parannuksia varten. Avustukset haetaan veteraanijärjestöiltä, joita säätiö tässä tarkoituksessa tukee. Säätiö voi harkintansa ja käytettävissä olevien varojen mukaan myöntää kohdeavustuksia yhteisöille, tutkijoille, toimittajille ja yksityisille henkilöille, joiden toiminta vastaa säätiön tarkoitusta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye