Virka-galleria

Vielä ehtii - Virka-gallerian kevään näyttelyt päättyvät 31.5.

Jaa

Virka-gallerian kevään näyttelyt Perintö ja Kieku, Kaiku ja Kukko ensi sunnuntaihin asti!

Perintö-näyttelyssä kahdeksan erilaisista kulttuuritaustoista tulevaa taiteilijaa käsittelee menneisyyttä nykyhetken kautta. Taiteilijat rakentavat teoksissaan perheensä, sukunsa tai yhteisönsä perinnön uudelleen. Taiteilijat ovat: Annika Dahlsten ja Markku Laakso, Edwina Goldstone, Dzamil Kamanger, Bita Razavi, Jana Romanova ja Kukka-Maria Rosenlund. Kuraattori on Anna-Kaisa Rastenberger, Suomen Valokuvataiteen museon intendentti.

Bita Razavin teoksessa taiteilija pohtii isoäitinsä keräämien myötäjäisesineiden problematiikkaa. Mitä tehdä pullonavaajalla, vanhentuneella ompelukoneen mallilla ja sadalla muulla esineellä – taidetta?

Dzamil Kamangerin käyttämä vaativa käsityötekniikka kuvaa tuttua asiaa - nettikeskustelua tytön ja pojan välillä.

Kieku, Kaiku ja Kukko -näyttely esittelee vuoden 2015 kuvituspalkintojen saajat. Palkitut ovat Kristiina Louhi, Anna Emilia Laitinen ja Laila Nevakivi.

Näyttelyt 31.5. 2015 asti Virka-galleriassa, Helsingin kaupungintalo, Sofiankatu 1

ma–pe 9–19, la–su 10–16  

vapaa pääsy

Lisätietoa: www.virka.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Susanna Nässi
Näyttelytuottaja
Virka-galleria
09 310 37505
susanna.nassi@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Virka-galleria
Virka-galleria
Helsingin kaupungintalo, Sofiankatu 1 tai Pohjoisesplanadi 11-13 / PL 1
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 11 111 ma-pe 9-16http://virka.fi
Virka-galleria järjestää näyttelyitä, tapahtumia, konsertteja ja elokuvaesityksiä Helsingin kaupungintalossa. Avoinna ma–pe 9–19, la–su 10–16, vapaa pääsy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Virka-galleria

Uusi näyttely Virka-galleriassa: RUOKAHÄVIKKI 22.2. – 28.5.201716.2.2017 09:44:26 EET | Tiedote

Vuoden 2017 Poliittisen valokuvan festivaalin teemana on ruoka. Yksityisiä ruokakuvia nähdään ja jaetaan jatkuvasti, festivaalin valokuvissa huomio suunnataan kuitenkin toisenlaisiin ruokakuviin. Festivaalin kuvissa käsitellään ei-yksilöllistä ruokaa: ruoantuotantoa ja sen vaikutuksia elinympäristöihin, maisemaan ja ympäristön tilaan. Festivaalinäyttely Helsingin kaupungintalon Virka-galleriassa raottaa ruokahävikkiin liittyvää salailua ja ristiriitoja.

Vielä ehtii: TYÖN KUVIA. Mitä on työ Helsingissä? Valokuvaus- ja videokilpailu jatkuu tammikuulle10.1.2017 12:00:06 EET | Tiedote

Mitä työ on? Pitääkö työstä saada palkkaa ja voiko harrastus olla työtä? Onko työ velvollisuus vai voiko se olla leikkiä? Virka-galleria järjestää valokuvaus- ja videokilpailun Helsingissä tapahtuvasta työstä 1.10.2016 - 31.1.2017. Kilpailuun toivotaan kuvia ja videoita aidoista tilanteista kaikkina vuorokauden aikoina. Kuvien tulee olla otettuja vuosien 2016-17 aikana.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye