Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Vierastyöläisillä todettu koronatartuntaryppäitä – tartuntojen estäminen vaatii tehokasta testausta ja rokotuksia

Jaa

Useammalla paikkakunnalla on todettu koronatartuntoja hiljattain Suomeen saapuneilla vierastyöläisillä. Osa tartunnan saaneista on joutunut sairaala- tai tehohoitoon.

Töihin saapuneet vierastyöläiset asuvat usein yhteismajoituksissa ja kulkevat yhteiskuljetuksilla, mikä tekee tartuntaketjujen katkaisusta sekä sopivien eristys- ja karanteenitilojen järjestämisestä vaikeaa.

Rokotteet ovat paras keino ehkäistä paikallisia tartuntoja

Työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtiminen on aina työnantajan vastuulla. Turvallisten työolojen varmistamisen lisäksi työnantajien kannattaa kannustaa työntekijöitään ottamaan koronarokote sekä käymään testeissä vähäisistäkin oireista. Suomeen töihin saapuvat henkilöt voivat saada koronarokotteen työskentelykunnassaan.

Tartuntaryppäät saadaan parhaiten hallintaan tehokkaalla testauksella työpaikoilla. Hyviä kokemuksia on saatu työnantajien järjestämästä ja paikallisten viranomaisten tukemasta testauksesta sekä säännöllisistä seulonnoista antigeeni- tai pcr-testeillä.

Tartuntojen aikaisen havaitsemisen lisäksi on tärkeää, että koronatartunnan saaneet auttavat viranomaisia selvitystyössä ja antavat tarkat tiedot kontakteistaan muihin ihmisiin.

Tartuntatautilääkärin määräämä karanteeni tai eristys ovat lakiin pohjautuvia päätöksiä, joita tulee noudattaa.

Lisätietoja:

Hannu Kiviranta
Tutkimusprofessori
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tutustu myös:

Yleisohje ja toimenpidesuositukset työnantajille (Työterveyslaitos)

Ohje työpaikoille COVID-19 riskinarvioinnin tekemiseen (Työterveyslaitos)

Ohje rakennusalalle (Työterveyslaitos)

Ohjeita työpaikoille eri kielillä, muun muassa tulostettavat julisteet työmaille (Työterveyslaitos)  

Posters for workplaces to prevent COVID-19 in different languages - Finnish Institute of Occupational Health (Työterveyslaitos)

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye