Viestintätoimisto Bravura Oy

Viestintäyhtiö Bravura laajentaa omistuspohjaansa, Inderes strategiseksi kumppaniksi

Jaa
Sijoittajaviestintään ja pörssilistautumisiin erikoistunut Viestintätoimisto Bravura Oy laajentaa omistuspohjaansa vastatakseen kasvavaan sijoittajaviestinnän asiantuntijatarpeeseen ja tukeakseen listautumista harkitsevia ja jo listautuneita yhtiöitä.

Bravura on toiminut sijoittajaviestintäkumppanina lukuisissa listautumisissa First North Finland -markkinapaikalle ja tukenut listautuneita yhtiöitä myös niiden siirtyessä First North -listalta Nasdaq Helsingin päälistalle. Bravuran perustaja Tiina Olkkonen saa 1.8.2017 solmitussa liiketoimintakaupassa uusiksi partnereikseen Anu Kuulan ja Pauliina Tennilän sekä henkilösijoittajana Seppo Kuulan. Uudet yhtiökumppanit tuovat Bravuraan sekä lisäresursseja että strategista, markkinoinnillista ja analyysiosaamista. Lisäksi Bravura ja analyysiyhtiö Inderes ovat sopineet strategisesta yhteistyöstä, mikä mahdollistaa uusien sijoittajaviestinnän palveluiden tuottamisen sekä pörssiyhtiöille että listautumista suunnitteleville tulokkaille.

”Bravuran asiakaskunta on kasvanut voimakkaasti viime vuosien aikana onnistuneiden hankkeiden myötä. Lukuisten listautumisprojektien kautta meille on kertynyt merkittävä määrä sijoittajaviestinnän projektiosaamista, tehokkuutta ja kykyä toimia tiiviissä yhteistyössä listautumisprojektien muiden neuvonantajien kanssa. Listayhtiöiden palveleminen pitkäjänteisesti ja tuloksekkaasti on meille äärimmäisen tärkeää. Koen, että nyt oli hyvä aika vastata kasvaneeseen kysyntään ja ottaa uusi askel uusien kumppaneiden kanssa. Uusi omistuspohja varmistaa resurssiemme riittävyyden ja kykymme vastata kasvaneeseen asiakastarpeeseen. Tavoitteenamme on tuoda alalle uutta ajattelua ja uusia tuulia”, sanoo Tiina Olkkonen.

”Olemme kuluneen viiden vuoden aikana luoneet Bravuran kanssa uuden liiketoimintalähtöisen lähestymisen sijoittajaviestintään, ja haluan olla mukana jakamassa sitä kaikille pienille, keskisuurille, ja ennakkoluulottomille isoille listayhtiöille. Digitalisaatio rikkoo vanhoja teollistumisen luomia toimintatapoja. Sijoittajaviestintä on olennainen osa yrityksen tarinaa, ja siten myös osa tuloksellista asiakas- ja työntekijäviestintää”, toteaa Seppo Kuula.

”Sijoittajaviestintä Suomessa kaipaa tuoretta näkökulmaa. Tarpeettoman usein sijoittajaviestintää tehdään sääntelylähtöisesti tai siitä hoidetaan vain pakolliset velvoitteet. Laajaa sijoittajayhteisöä palvelevana analyysitalona tiedämme tarkalleen, miten vastaanottajalähtöistä sijoittajaviestiä rakennetaan. Olemme ylpeitä voidessamme yhteistyössä Bravuran kanssa ryhtyä rakentamaan uusia menetelmiä ja digitaalisia työkaluja, joilla teemme pörssiyhtiöiden seuraamisesta sijoittajille entistä helpompaa", toteaa Inderesin toimitusjohtaja Mikael Rautanen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiina Olkkonen, p.040 827 8844, tiina.olkkonen@bravura.fi
Anu Kuula, p.044 582 6102, anu.kuula@bravura.fi
Pauliina Tennilä, p.040 570 5530, pauliina.tennila@bravura.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Viestintätoimisto Bravura Oy
Viestintätoimisto Bravura Oy
Itälahdenkatu 22 A
00210 Helsinki

http://www.bravura.fi

Bravura on yritys- ja sijoittajaviestinnän asiantuntija ja listayhtiöiden pitkäjänteinen kumppani. Yhtiö on toiminut neuvonantajana useissa First North –listautumisissa ja Nasdaq Helsingin päälistalle siirtymisissä. Bravura auttaa edelleen useita yhtiöitä niiden yritys- ja sijoittajaviestinnässä myös listautumisen jälkeen. Bravuran tavoitteena on tehdä sekä listautumisesta että listayhtiönä toimimisesta yhtiöille nykyistä vaivattomampaa. www.bravura.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Bravura Oy

Sijoittaja- ja vastuullisuusviestintään keskittyvä Bravura nimittää Pauliina Tennilän uudeksi toimitusjohtajaksi7.9.2021 15:31:28 EEST | Tiedote

Viestintätoimisto Bravuran hallitus on nimittänyt Pauliina Tennilän (KTM, 1970) yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.8.2021 alkaen. Pauliina on toiminut Bravuran omistajana ja Senior Advisorina yhtiön perustamisesta vuodesta 2017 lähtien. Ennen Bravuraa hän toimi pitkään Wärtsilä Oyj:ssä, jossa hän johti muun muassa sijoittajasuhteita ja konsernin yrityskehitystiimiä sekä toimi erilaisissa rahoitukseen, strategiatyöhön sekä liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä johtotehtävissä. Pauliinan edeltäjä Anu Kuula jatkaa Bravuran osakkaana ja johtoryhmän jäsenenä.

Tiina Kuusisaari (FM, DI) vahvistaa yritys- ja sijoittajaviestintään erikoistuneen Bravuran tiimiä18.11.2020 08:22:40 EET | Tiedote

Yritys- ja sijoittajaviestinnän asiantuntija Viestintätoimisto Bravura on nimittänyt Tiina Kuusisaaren (FM, DI) Investor Relations Advisoriksi 1.12.2020 alkaen. Tiina on työskennellyt viimeiset 10 vuotta vaativissa viestinnän tehtävissä alansa johtavissa suomalaisissa ja kansainvälisissä pörssiyhtiöissä, viimeisimpänä YIT-konsernissa, jossa hän vastasi konsernin sijoittajaviestinnästä Ennen YIT:llä työskentelyään hän toimi Nokiassa Senior Communications Managerina muun muassa talousviestinnän, ylimmän johdon viestinnän sekä strategiaviestinnän asiantuntijana. Tiinalla on kokemusta myös sisäisen muutosviestinnän projektien johtotehtävistä erityisesti yritysfuusioiden yhteydessä. Lisäksi hän on työskennellyt analyytikkona Nokian ja Stora Enson palveluksessa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye