Vihdin kunta

Vihdin kunnan talouden Vihta-tasapainotusohjelman päivittäminen: kysely kuntalaisille ja henkilöstölle

Jaa
Vihdin kunta ottaa vuonna 2019 hyväksytyn Vihta-tasapainotusohjelman uudelleen tarkasteluun ja avaa kyselyn kehittämisideoista kuntalaisille ja kunnan henkilöstölle. Alun perin vuosille 2020–2022 laaditun tasapainotusohjelman arvioidut talousvaikutukset olisivat olleet 11 570 655 euroa. Nyt niin Suomen kuntakentän kuin Vihdin kunnan talousnäkymien heikentyessä äkillisesti koronapandemian takia alkuvuoden 2020 aikana tarvitaan uusia sopeutustoimenpiteitä.
Vihdin kunta avaa kyselyn talouden kehittämisideoista kuntalaisille ja kunnan henkilöstölle. Ilmakuva Nummelasta. Kuva: Vihdin kunta.
Vihdin kunta avaa kyselyn talouden kehittämisideoista kuntalaisille ja kunnan henkilöstölle. Ilmakuva Nummelasta. Kuva: Vihdin kunta.

- Kaikkinensa sopeutustarve on hyvin merkittävä. Tavoiteltu vuotuinen sopeutustarve koko kunnan osalta on nykyisen arvion mukaan noin 7 miljoonaa euroa, joten nykyisellä kokonaisuudella ei voi jatkaa. Tarvitsemme tässä tilanteessa realistisia, merkittäviä ja ensisijaisesti pysyviä rakenteellisia muutoksia. Tarvetta on myös uudelleen arvioida investointeja nykyisen arvion mukaan noin 6 miljoonan euron edestä vuosina 2020–2021, sanoo kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Koronapandemia heikentää Vihdin kunnan taloutta vuonna 2020 noin 10–15 miljoonalla eurolla. Vaikutuksia tuloihin ja menoihin on myös vuosille 2021–2023. Vuoteen 2021 vaikuttavat erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvaminen ikääntyvän väestön palvelutarpeiden lisääntyessä, verorahoituksen vähentyminen sekä kunta-alan mahdollisen työmarkkinaratkaisun kasvattamat henkilöstökustannukset. Arvioiden mukaan valtion kompensaatio ei kata täysimääräisesti sopeutustarvetta. Lisäksi Vihdin kunnalla on ollut jo aiemmin tarve rakenteelliselle sopeutukselle. Talouden tasapaino on vuosille 2018–2021 laaditusta Vihdin kuntastrategiasta nouseva strateginen tavoite. Vastuullisella taloudenpidolla mahdollistetaan myös elinvoimaa tukevia investointeja.

- Koska kunnan toiminta tähtää kuntalaisten, paikallisten yritysten sekä yhteisöjen hyvinvointiin, on kuntalaisten ja kunnan henkilöstön näkemys meille ensiarvoisen tärkeä. Kaikki vastaukset tullaan käymään lävitse ja niiden toteutusmahdollisuudet arvioidaan. Näistä tehty koonti toimitetaan myös poliittisen päätöksenteon tausta-aineistoksi sekä julkaistaan julkisena tausta-aineistona, sanoo Vihdin kunnan talousjohtaja Henri Seppänen.

Nyt kuntalaisilta ja kunnan henkilöstöltä pyydetyt kehitysideat voisivat olla esimerkiksi käyttötalouden osalta rakenteellisia toimenpiteitä kuten palveluiden tuottamistapaa tai toimipisteitä koskevia ehdotuksia, toiminnallisia muutoksia kuten esimerkiksi muutoksia palvelutasossa ja sen laadussa, määrässä tai lakisääteisyydessä, muita toimenpiteitä kuten kehittämistä, tehostamista ja henkilöstöjärjestelyjä sekä vaikutuksia tuloihin muun muassa veroprosenttien tai palvelumaksujen kautta. Investointien osalta kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi niiden priorisointi ja jaksottaminen sekä omaisuuden myynti tai purku.

Verkkokysely kuntalaisille ja henkilöstölle avautuu 22. toukokuuta ja on avoinna 7. kesäkuuta asti. Siihen voi vastata linkistä: https://webropol.com/s/vihta

Tämän hetken aikataulun mukaan kunnanjohtajan ehdotus sopeutustoimenpiteiksi julkaistaan julkiseen keskusteluun 10. elokuuta. Saatujen palautteiden sekä näkemysten käsittelyn jälkeen sopeutustoimenpiteet tulevat päätöksentekoon kunnanvaltuustoon 9. marraskuuta. Työssä huomioidaan myös viime vuoden henkilöstö- ja kuntalaiskyselyssä saadut vastaukset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Erkki Eerola, kunnanjohtaja, puh. 044 467 5231, erkki.eerola@vihti.fi – tavoitettavissa 25.5. alkaen


Henri Seppänen, talousjohtaja, puh. 044 467 5554, henri.seppanen@vihti.fi

Kuvat

Vihdin kunta avaa kyselyn talouden kehittämisideoista kuntalaisille ja kunnan henkilöstölle. Ilmakuva Nummelasta. Kuva: Vihdin kunta.
Vihdin kunta avaa kyselyn talouden kehittämisideoista kuntalaisille ja kunnan henkilöstölle. Ilmakuva Nummelasta. Kuva: Vihdin kunta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vihdin kunta
Vihdin kunta
Asemantie 30
03100 NUMMELA

https://www.vihti.fi

Vihdin kunta

Vihdin kunta eli "Aktiivisten ihmisten Vihti" sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä, Turun moottoritien ja valtatie 25:n risteyskohdassa. Vihdissä asuu lähes 30 000 asukasta ja yrityksiä on noin 2 000. Kunnan päätaajama on Nummela. Vihdin historia ulottuu yli 500 vuoden päähän.

Luonto on Vihdissä aina lähellä. Suurin osa Nuuksion kansallispuistosta sijaitsee Vihdissä, kunnan tärkein vesistö Hiidenvesi on osa Etelä-Suomen laajinta vesistöaluetta ja Salpausselkään kuuluva Nummelan harju kulkee kunnan läpi. Vihdin moni-ilmeinen luonto tarjoaa erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.

Lisätietoja: vihti.fi ja visitvihti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta

Taide- ja musiikkifestivaali Nummela Art Nightin vuoden 2023 korkeatasoinen ja monipuolinen taidekattaus on nyt valmis14.9.2023 17:53:57 EEST | Tiedote

Pimeän vuodenajan valo- ja väripilkku Nummela Art Night saapuu ilahduttamaan taiteenystävien syksyä jo kolmannen kerran 7. lokakuuta. Tänä syksynä tapahtumassa nähdään muun muassa juuri uuden Joka päivä jotain katoaa -albuminsa julkaissut, Emma -pystejä ja platinamyyntejä urallaan kahminut, vaihtoehtoräppäri ja runoilija Paperi T, jazzista ja fuusiomusiikista inspiroituva energinen indierokkari Arppa & Reporters -erikoiskokoonpanonsa kera, Lauri Haav, Isaac Sene, moshimoshi, Knife Girl, Mura, Michael Bleu, Suhina Kollektiivi, Irene Kostas ja Antti Kneckt.

Microsoft ja Vihdin kunta allekirjoittivat tonttikaupat tulevan datakeskuksen maa-alueesta27.6.2023 12:26:00 EEST | Tiedote

Microsoftin ja Vihdin kunnan edustajat allekirjoittivat torstaina 15. kesäkuuta kauppakirjan maa-alueesta, joka on varattu tulevalle datakeskukselle. Maa-alue koostuu kahdesta tontista, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 46 hehtaaria. Kaupan arvo on noin 12,3 miljoonaa euroa. Microsoftin datakeskus on sijoittumassa Etelä-Nummelan työpaikka-alueelle Rostin yrityspuistoon Turun moottoritien ja Vanhan Turuntien väliin. Alueella on voimassa oleva asemakaava. Vihdin kunnanvaltuusto päätti tonttien myymisestä Microsoftille syyskuussa 2022. Alueet luovutetaan ostajalle esirakentamattomina. - Microsoftin datakeskus on Vihdin yli 500-vuotisen historian suurin investointi ja olemme äärimmäisen iloisia voidessamme toivottaa Microsoftin tervetulleeksi Vihtiin - yhteistyö Microsoftin kanssa on ollut koko projektin ajan äärimmäisen sujuvaa ja on ollut ilo nähdä kuinka hankkeen suunnittelussa on käytetty alan parhaimpia osaajia. Datakeskus on suuri työllistäjä rakennusvaiheessa ja valmistuessaan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye