Vihdin kunta

Vihdissä meni ihan VIHKOon

Jaa

Vihdin kirkonkylällä viime syksynä käyttöön otettu uusi koulu- sekä kulttuuri- ja vapaa-ajankeskus on saanut nimekseen Vihdin kirkonkylän koulukeskus VIHKO.

Ainutlaatuisen VIHKOsta tekevät sen modernit tilaratkaisut ja muunneltavuus. Kuva: ©Lekolar, kuvaaja Tommi Kinnunen
Ainutlaatuisen VIHKOsta tekevät sen modernit tilaratkaisut ja muunneltavuus. Kuva: ©Lekolar, kuvaaja Tommi Kinnunen

Kunnanhallitus vahvisti uuden nimen tammikuun kokouksessaan, ja se korvaa alueelle annetun Campus-työnimen. VIHKOssa sijaitsevien koulujen ja muiden toimijoiden omat nimet säilyvät ennallaan.

- Halusimme valita alueelle sellaisen nimen, jota kuntalaisten on sujuva käyttää. Nimi mahdollistaa myös kielellä leikittelyn: nyt meni ihan vihkoon. VIHKOssa keskiössä ovat nuoret, kertoo Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Nimi syntyi kuntalaisten antamien ehdotusten innoittamana, ja se julkistettiin torstaiaamuna 30. tammikuuta pidetyssä vihkiäistilaisuudessa. Samanaikaisesti vietettiin Vihdin koululaitoksen 150-vuotisjuhlaa.

Modernit tilat inspiroivat työskentelyä

Campus-työnimellä kutsutun uudisrakennusosan rakentaminen aloitettiin tammikuussa 2018, ja heinäkuussa 2019 koulurakennus luovutettiin Vihdin kunnalle. Pääurakoitsijana toimi Oy Rakennuskultti Ab.

Ainutlaatuisen VIHKOsta tekevät sen modernit tilaratkaisut ja muunneltavuus. Kalusteet ovat helposti siirreltäviä ja ergonomisia. Oppilas voi työskennellä istuen tai seisten. Joustavat tuolit antavat periksi liikkeelle, mitä monet oppilaat tarvitsevat oppituntien aikana. Energiaa säästävänä ratkaisuna valaistus on automaattinen. Myös ilmastointi säätyy sen mukaan, kuinka paljon ihmisiä on tilassa.

- Tärkeintä uudessa koulukeskuksessa on kuitenkin se, mitä korean ulkokuoren sisällä tapahtuu. Koko alueen sydän rakentuu sen osaavasta ja innostuneesta henkilöstöstä, sanoo Eerola.

Koulukeskukseen mahtuu opiskelemaan 600 oppilasta 4.-9.-luokille. Ensin toiminnan aloitti koulu, myöhemmin muut toimijat. Rakennuksen naapurissa sijaitsee muun muassa liikuntahalli sekä kirjasto, ja lähiliikuntapaikkoja on suunnitteilla alueelle.

Lisätietoja

Erkki Eerola, Vihdin kunnanjohtaja, puh. 044 467 5231 tai 09 4258 3022

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ainutlaatuisen VIHKOsta tekevät sen modernit tilaratkaisut ja muunneltavuus. Kuva: ©Lekolar, kuvaaja Tommi Kinnunen
Ainutlaatuisen VIHKOsta tekevät sen modernit tilaratkaisut ja muunneltavuus. Kuva: ©Lekolar, kuvaaja Tommi Kinnunen
Lataa
Koulukeskukseen mahtuu opiskelemaan 600 oppilasta 4.-9.-luokille. Kuva: ©Lekolar, kuvaaja Tommi Kinnunen
Koulukeskukseen mahtuu opiskelemaan 600 oppilasta 4.-9.-luokille. Kuva: ©Lekolar, kuvaaja Tommi Kinnunen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vihdin kunta
Vihdin kunta
Asemantie 30
03100 NUMMELA

https://www.vihti.fi

Vihdin kunta

Vihdin kunta eli "Aktiivisten ihmisten Vihti" sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä, Turun moottoritien ja valtatie 25:n risteyskohdassa. Vihdissä asuu lähes 30 000 asukasta ja yrityksiä on noin 2 000. Kunnan päätaajama on Nummela. Vihdin historia ulottuu yli 500 vuoden päähän.

Luonto on Vihdissä aina lähellä. Suurin osa Nuuksion kansallispuistosta sijaitsee Vihdissä, kunnan tärkein vesistö Hiidenvesi on osa Etelä-Suomen laajinta vesistöaluetta ja Salpausselkään kuuluva Nummelan harju kulkee kunnan läpi. Vihdin moni-ilmeinen luonto tarjoaa erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.

Lisätietoja: vihti.fi ja visitvihti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta

Elixir ja Vihti yhteistyöhön: yli sata valmennusvideota kuntalaisten vapaaseen käyttöön30.1.2020 07:25:00 EETTiedote

Vihdin kunta on tuottanut yhteistyössä Elixirin kanssa sarjan videomuotoista neuvontaa. Videoita julkaistaan vuonna 2020 yhteensä yli 100 liittyen eri teemoihin ja niissä esiintyvät alojensa huiput. Videoissa esiintyvät alojensa huiput, kuten hiihtäjä Sami Jauhojärvi, kilpauimari Matti Mattsson, valmentaja Jukka Jalonen ja juoksija Lasse Viren. Vihdissä vinkkejä antavat Veikka Gustafsson, Satu Aarnio (ent. Tuomisto) ja Lassi Hurskainen yhdessä paikallisten toimijoiden ja harrastajien kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme