Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

Vihreät nuoret ja Keskustanuoret vaativat maatalouspolitiikan suunnanmuutosta

Jaa
Vihreät nuoret ja Keskustanuoret vaativat konkreettisia ja vaikuttavia toimia maatalouden suuriin kysymyksiin: kannattavuuden parantamiseen, huoltovarmuuden vahvistamiseen ja ympäristökriisien ratkaisuun.

Nuorisojärjestöt kokoontuivat lauantaina 5.3. Keskustan puoluetoimistolle keskustelemaan maatalouspolitiikan suurista linjoista Erätauko-menetelmää soveltaen.

“Euroopan epävakaa turvallisuustilanne on viimeistään tuonut huoltovarmuuden turvallisuuspolitiikan keskiöön. Viljelysmaa meillä on ja pysyy, mutta Suomen on kannettava erityistä huolta ruuantuotannon kannattavuudesta ja katkaistava ruokahuoltomme riippuvuus ulkomaisesta energiasta, lannoitteista ja muista tuotantopanoksista. Kriittisten ruokaketjujen kotimaisuus on taattava, jotta suomalaisen ruuan tuotanto voidaan turvata myös kriisitilanteessa”, paaluttavat Vihreiden nuorten puheenjohtajat Jami Haavisto ja Peppi Seppälä.

“Ilmastokriisin ja luontokadon ratkaiseminen ovat ihmiskunnan keskeisimmät haasteet. Maataloussektori on merkittävä ongelman ratkaisija, mutta vastuu on päättäjillä. Tarvitaan kokonaisvaltainen maataloustukijärjestelmän uudistus, joiden avulla investointi kestävään tulevaisuuteen on aina kannattavaa ja muutos oikeudenmukainen. Investointi tulevaan ja innovointiin turvaa uusien viljelijäsukupolvien mahdollisuudet tuottaa puhdasta kotimaista ruokaa myös jatkossa!” linjaavat Keskustanuorten varapuheenjohtajat Jere Tapio ja Eemeli Valli.

Tuntien mittaiseksi venähtäneiden keskusteluiden pohjalta Vihreät nuoret ja Keskustanuoret esittävät seuraavia muutoksia maatalouspolitiikkaan.

1) Parannetaan maatalouden kannattavuutta

Uudistetaan rohkeasti maataloustukijärjestelmää eikä tyydytä paikkailemaan nykyisen tukihimmelin valuvikoja. Ei tyydytä bulkkiin, vaan panostetaan innovatiivisiin korkean jalostusasteen tuotteisiin.

  • Puretaan maataloustukien pinta-alaperusteisuus ja kohdennetaan tuet aktiiviviljelijöille ruuantuotannon, huoltovarmuuden ylläpitämisen ja luontopalveluiden tarjoamisen perusteella.
  • Otetaan käyttöön tukikatto suurille tiloille ja tuetaan erityisesti pienviljelijöitä.
  • Luodaan uusia väyliä suoramyynnille keventämällä sääntelyä ja lupaehtoja.
  • Nostetaan tuotannon jalostusastetta panostamalla koulutukseen ja uusien ruokainnovaatioiden kehitystyöhön.

2) Vahvistetaan ruuantuotannon huoltovarmuutta

Koronapandemia ja Putinin hyökkäyssota ovat osoittaneet ruokaketjujen Akilleen kantapäät. On kriittisen tärkeää, että Suomella on nyt ja tulevaisuudessa edellytykset ruokkia asukkaansa. Huoltovarmuudesta huolehditaan parhaiten turvaamalla maatalousyrittäjille valoisa tulevaisuus ja mahdollistamalla myös uusien toimijoiden tulo alalle.

  • Puretaan riippuvuutta ulkomailta tuotavasta energiasta ja lannoitteista panostamalla kotimaiseen fossiilivapaaseen energiaan ja kehittämällä ravinteiden kiertotaloutta, sekä ottamalla käyttöön viljelytekniikoita, joiden avulla voidaan vähentää lannoitteiden käyttöä.
  • Varmistetaan kausityövoiman saatavuus ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta huolimatta.
  • Huolehditaan huoltovarmuuden kannalta kriittisen tietotaidon jatkuvuudesta kouluttamalla ruokaketjun eri vaiheista ja tuotantotavoista kaikilla koulutusasteilla.

3) Nostetaan maataloussektori ympäristökriisien ratkaisijoiden joukkoon

Nostetaan maataloussektori päästölähteestä hiilinieluksi. Valjastetaan maatalouden sivuvirrat käyttöön ja parannetaan näin myös Suomen energiaomavaraisuutta etenkin liikenteessä. Investoinnit ekologisesti kestävään tuotantoon tulee olla aina kannattavia. Valtion tulee tukea yrittäjiä ja koko alaa ruuantuotannon kokonaisuudistuksessa.

  • Vähennetään maatalouden ilmastopäästöjä tukemalla hiili- ja kosteikkoviljelyä.
  • Tuetaan luonnon monimuotoisuutta perinneviljelyn avulla ennallistamalla uhanalaisia perinnebiotooppeja entiseen loistoonsa.
  • Maksetaan palkkioita turvepeltojen entisöimisestä ja estetään uusien turvepeltojen raivaus.
  • Suomen tulee vaatia johdonmukaisesti tiukempaa EU-tason ympäristösääntelyä ja luoda näin kysyntää suomalaisen osaamisen viennille.
  • Otetaan käyttöön antibioottivero Suomessa myytävälle lihalle.

“Kärjistyneen keskustelukulttuurin keskellä on arvokasta kyetä käymään rakentavaa keskustelua kasvotusten ja luoda aitoa yhteisymmärrystä vaikeistakin asioista. Erätauko-keskustelun avulla pystyimme näkemään toistemme arvot ja huolet mielipiteidemme takana. Haastamme etenkin omat puolueemme, mutta myös muut poliittiset toimijat saman pöydän ääreen samassa hengessä”, peräänkuuluttavat kaikki puheenjohtajat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Mannerheimintie 15b A
00260 HELSINKI

https://www.vihreatnuoret.fi

Vihreät nuoret on valtakunnallinen vihreä nuoriso- ja opiskelijajärjestö, joka toimii kestävän, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen maailman puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye