Vihreät nuoret: Kokoomuksella on miljoonien turkiseläinten verta käsissään
“Turkistarhaus on erityisen julma ja moraaliton liiketoiminnan muoto, joka perustuu puhtaasti eläinten hyväksikäytölle ja riistämiselle. Ala on onneksi kuihtumassa ympäri Eurooppaa, ja turkistarhaus on kielletty jo 17 Euroopan maassa. Suomi on jäämässä tässäkin asiassa takapajulaksi. Talousviisaana itseään pitävän kokoomuksen puoluekokouksen päätös jatkaa kuihtuvan turkisalan tukemista heikentää Suomen taloutta ja on tahra maamme maineelle. Auringonlaskun alan avokätinen tukeminen pitkittää sekä eläinten kärsimystä että yrittäjien kitkuttelua”, toteaa puheenjohtaja Peppi Seppälä.
“Turkistarhauskieltoja on alettu toimeenpanna monissa Euroopan maissa jo 2000-luvun alusta alkaen, ja koronapandemia on vain kiihdyttänyt alan alasajoa. Siltikin tuntuu, ettei meillä Suomessa olla valmiita käymään tätä samaa keskustelua, vaikka vienti ja kannattavuus ovat romahtaneet. Viimeistään koronapandemian olisi pitänyt herättää alan viimeisetkin puolestapuhujat siihen, ettei turkistarhaus ole kannattavaa. Kymmenien miljoonien tukien sijaan ala olisi pitänyt ajaa hallitusti alas – etenkin, kun tukea on myönnetty myös täysin konkurssikypsille toimijoille”, huomauttaa puheenjohtaja Jami Haavisto.
“On selvää, että turkistarhauksen aika on ohi. Turkistarhaus tulee kieltää välittömästi sekä Suomessa että koko Euroopassa. Nykyisille yrittäjille tulee tarjota täydennyskoulutusta muihin töihin ja kohdentaa alan tuet toiminnan nopeaan alasajoon. Turkistarhauksen loppu on häämöttänyt jo pitkään. Nyt on aika laittaa lappu lopullisesti luukulle!”, päättävät Haavisto ja Seppälä yhdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jami HaavistoPuheenjohtaja
Vihreiden nuorten toinen tasa-arvoinen puheenjohtaja (2022-2023).
Peppi SeppäläPuheenjohtaja
Vihreiden nuorten toinen tasa-arvoinen puheenjohtaja (2021-2022).
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A
00260 HELSINKI
https://www.vihreatnuoret.fi
Vihreät nuoret on valtakunnallinen vihreä nuoriso- ja opiskelijajärjestö, joka toimii kestävän, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen maailman puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Vihreät nuoret: Kiitos kysymästä, Petteri – tässä kynnyskysymyksemme!14.4.2023 16:16:47 EEST | Tiedote
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto nostaa hallitusriman korkealle ja esittää viisi kynnyskysymystä hallitusyhteistyölle. Vihreiden nuorten puheenjohtajat Jami Haavisto ja Selinä Nera vaativat opintorahaan 100€ tasokorotusta.
Vihreillä eniten nuoria eduskuntavaaliehdokkaita2.3.2023 21:26:56 EET | Tiedote
Vihreiden listoilla on eniten nuoria ehdokkaita eduskuntavaaleissa. Vihreillä on myös keski-iältään nuorin ehdokaslista.
Vihreiden nuorten liittokokous: Energiapolitiikka uusiksi13.11.2022 12:23:56 EET | Tiedote
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto vaatii liittokokouksessaan radikaalia uudistusta Suomen enegiapolitiikkaan. Tulevalla hallituskaudella ydinenergialaki täytyy uudistaa, pienydinvoimalapilotti käynnistää ja fossiilitonta sähköntuotantoa lisätä massiivisesti.
Selinä Nera Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi12.11.2022 14:40:12 EET | Tiedote
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto valitsi 30. liittokokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen 21-vuotiaan Selinä Neran. Vihreillä nuorilla on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.
Vihreiden nuorten puheenjohtajat ruotivat puoluejohtajia poliittisen keskustelun avauksessa11.11.2022 15:13:43 EET | Tiedote
Vihreiden nuorten puheenjohtajat Peppi Seppälä ja Jami Haavisto avasivat poliittisen keskustelun Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton 30. liittokokouksessa Tampereella. Kyytiä saivat kokoomuksen välikysymys ennallistamisasetuksesta, keskustan venkoilu saamelaiskäräjälain käsittelyssä ja demareiden haluttomuus edistää terapiatakuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme