Vihdin kunta

Vihti perustaa raiderahaston vauhdittamaan Turun tunnin junaa

Jaa
Vihdin kunnanhallitus päätti 1. maaliskuuta järjestetyssä kokouksessaan esittää kunnanvaltuustolle alueen raideliikennettä kehittävän raiderahaston perustamista. Kunnanvaltuusto päättää asiasta 29.3.2021 ja on alustavasti hyväksynyt jo 15.2.2021 järjestetyssä kokouksessa raidehanketta edistävän rahaston tai vaihtoehtoisesti investointivarauksen tekemisen. Raiderahaston avulla kunta vauhdittaa Turun tunnin junan rakennushanketta ja edistää raidehankkeeseen liittyviä kehittämisinvestointeja. Raiderahastoa kartutetaan ainoastaan kunnan tilikauden positiivisesta tuloksesta.
Pajuniityn asuinalue Etelä-Nummelassa. Alueen kaavoitus on edennyt linjassa raideyhteyden suunnittelun kanssa. Kuva: Vihdin kunta
Pajuniityn asuinalue Etelä-Nummelassa. Alueen kaavoitus on edennyt linjassa raideyhteyden suunnittelun kanssa. Kuva: Vihdin kunta

- Tämä on Vihdille merkittävä strateginen askel eteenpäin, sillä raiderahaston avulla voimme turvata alueen raideyhteyksien pitkäjänteistä kehitystyötä, toteaa kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Perustettavan raiderahaston sääntöjen mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy kunnan vuotuisen tilinpäätöksen yhteydessä rahaston kartuttamisen tilikauden tuloksesta. Esityksen asiasta tekee kunnanhallitus. Rahaston varat sisältyvät kunnan yleiseen rahoitusomaisuuteen, eikä niille lasketa korkoa. Ensimmäinen rahastosiirto tehdään vuoden 2020 tilikauden tuloksesta.

- Haluamme olla raideliikenteen kehityksen etujoukoissa, ja siksi kunta on sitoutunut Turun tunnin junan hankkeen edistämiseen 3,74 miljoonalla eurolla. Raiderahasto mahdollistaa jatkossa myös esimerkiksi maanhankinnan ja kunnallistekniikan investointeja raideyhteyden toteuttamiseksi, Eerola jatkaa.

Tunnin juna on uusi nopea junayhteys Turun ja Helsingin välillä. Sitä varten rakennetaan uusi junarata, joka on noin 40 kilometriä nykyistä Rantarataa lyhyempi. Moottoritien linjausta noudattaessaan uusi rata kulkee eteläisen Vihdin poikki. Matka-aika Helsingin ja Vihdin välillä olisi IC-junalla noin 35 minuuttia ja lähiliikenteen junilla noin 41 minuuttia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pajuniityn asuinalue Etelä-Nummelassa. Alueen kaavoitus on edennyt linjassa raideyhteyden suunnittelun kanssa. Kuva: Vihdin kunta
Pajuniityn asuinalue Etelä-Nummelassa. Alueen kaavoitus on edennyt linjassa raideyhteyden suunnittelun kanssa. Kuva: Vihdin kunta
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vihdin kunta
Vihdin kunta
Asemantie 30
03100 NUMMELA

https://www.vihti.fi

Vihdin kunta

Vihdin kunta eli "Aktiivisten ihmisten Vihti" sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä, Turun moottoritien ja valtatie 25:n risteyskohdassa. Vihdissä asuu lähes 30 000 asukasta ja yrityksiä on noin 3 000. Kunnan päätaajama on Nummela. Vihdin historia ulottuu yli 500 vuoden päähän.

Luonto on Vihdissä aina lähellä. Suurin osa Nuuksion kansallispuistosta sijaitsee Vihdissä, kunnan tärkein vesistö Hiidenvesi on osa Etelä-Suomen laajinta vesistöaluetta ja Salpausselkään kuuluva Nummelan harju kulkee kunnan läpi. Vihdin moni-ilmeinen luonto tarjoaa erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.

Lisätietoja: vihti.fi ja visitvihti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta

Taide- ja musiikkifestivaali Nummela Art Nightin vuoden 2023 korkeatasoinen ja monipuolinen taidekattaus on nyt valmis14.9.2023 17:53:57 EEST | Tiedote

Pimeän vuodenajan valo- ja väripilkku Nummela Art Night saapuu ilahduttamaan taiteenystävien syksyä jo kolmannen kerran 7. lokakuuta. Tänä syksynä tapahtumassa nähdään muun muassa juuri uuden Joka päivä jotain katoaa -albuminsa julkaissut, Emma -pystejä ja platinamyyntejä urallaan kahminut, vaihtoehtoräppäri ja runoilija Paperi T, jazzista ja fuusiomusiikista inspiroituva energinen indierokkari Arppa & Reporters -erikoiskokoonpanonsa kera, Lauri Haav, Isaac Sene, moshimoshi, Knife Girl, Mura, Michael Bleu, Suhina Kollektiivi, Irene Kostas ja Antti Kneckt.

Microsoft ja Vihdin kunta allekirjoittivat tonttikaupat tulevan datakeskuksen maa-alueesta27.6.2023 12:26:00 EEST | Tiedote

Microsoftin ja Vihdin kunnan edustajat allekirjoittivat torstaina 15. kesäkuuta kauppakirjan maa-alueesta, joka on varattu tulevalle datakeskukselle. Maa-alue koostuu kahdesta tontista, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 46 hehtaaria. Kaupan arvo on noin 12,3 miljoonaa euroa. Microsoftin datakeskus on sijoittumassa Etelä-Nummelan työpaikka-alueelle Rostin yrityspuistoon Turun moottoritien ja Vanhan Turuntien väliin. Alueella on voimassa oleva asemakaava. Vihdin kunnanvaltuusto päätti tonttien myymisestä Microsoftille syyskuussa 2022. Alueet luovutetaan ostajalle esirakentamattomina. - Microsoftin datakeskus on Vihdin yli 500-vuotisen historian suurin investointi ja olemme äärimmäisen iloisia voidessamme toivottaa Microsoftin tervetulleeksi Vihtiin - yhteistyö Microsoftin kanssa on ollut koko projektin ajan äärimmäisen sujuvaa ja on ollut ilo nähdä kuinka hankkeen suunnittelussa on käytetty alan parhaimpia osaajia. Datakeskus on suuri työllistäjä rakennusvaiheessa ja valmistuessaan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye