Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Viikin ja Pihlajiston asukkailta ja käyttäjiltä pyydetään näkemyksiä alueen nykytilasta ja tulevaisuudesta

Jaa
Helsingin kaupungilla on käynnissä kolme eri kaavoitushanketta Viikki-Pihlajiston alueella. Karttakyselyn kautta kerätään alueen asukkailta ja käyttäjiltä tietoa nykytilanteesta sekä tulevaisuuden tarpeista. Kysely on avoinna 6. marraskuuta asti.
Viikinranta-Lahdenväylä
Viikinranta-Lahdenväylä

Viikin ja Pihlajiston alueella on käynnissä kolme laajaa kaavoitushanketta. Alueen asukkailta, toimijoilta ja käyttäjiltä toivotaan näkemyksiä alueen nykytilasta ja tulevaisuuden tarpeista karttakyselyn kautta. Mikä alueella on hyvää, mikä puolestaan huonoa? Mitkä paikat ovat mieluisia tai esimerkiksi turvattomia? Vastaajia pyydetään myös merkitsemään kehitettäviä paikkoja kartalle. Karttakysely on avoinna 5.10.-6.11.2022. Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Viikinrannan–Lahdenväylän osayleiskaavalla ratkaistaan tulevan maankäytön päälinjat

Viikinrannan−Lahdenväylän osayleiskaavan laadinta on alkanut. Osayleiskaavalla laajennetaan kantakaupunkia Lahdenväylän suunnassa, tiivistetään kaupunkirakennetta Viikin−Malmin pikaraitiotien varrella sekä turvataan Vanhankaupunginlahden Natura-arvot. Lahdenväylän estevaikutusta ja ympäristöhäiriöitä pyritään vähentämään. Osayleiskaava tukee Yleiskaavan 2016 ja kaupunkistrategian tavoitteita kantakaupungin laajentamisesta ja raideliikenteen verkostokaupungin muodostamisesta.

Keski-Viikin kaavarungon myötä kehitetään Viikin Tiedepuistoa ja Latokartanon eteläosaa

Keski-Viikin alueelle laaditaan kaavarunko, joka toimii tulevien asemakaavahankkeiden ja alueen kehittämisen pohjana Yleiskaavan 2016 mukaisesti.

Kaavarungon tavoitteena on kehittää Viikin Tiedepuiston ja Latokartanon eteläosan alueita. Raide-Jokerin ja Viima-ratikan vaikutusalueisiin tukeutuvat uudet asuin- ja työpaikka-alueet vahvistavat Viikin elinvoimaisuutta osana raideliikenteen verkostokaupunkia.

Pihlajisto muuttuu Raide-Jokerin valmistuessa

Pihlajistossa on vuosien varrella tehty useita aloitteita täydennysrakentamiselle, mutta harva niistä on toteutunut. Pihlajiston asema kaupungissa muuttuu, kun Raide-Jokeri pian valmistuu ja siksi Pihlajistolle laaditaan suunnitteluperiaatteet.

Suunnitteluperiaatetyössä selvitetään millaisia tavoitteita ja mahdollisuuksia alueen kehittämiseen liittyy eri toimijoiden näkökulmasta. Samalla tarkastellaan Pihlajiston rakentamista, luonto- ja virkistysalueita, palveluita, julkisia tiloja ja liikenneyhteyksiä kokonaisuutena.

Suunnitteluperiaatteissa esitetään Pihlajiston kehittämisen tulevaisuuskuva ja ohjataan seuraavia suunnitteluvaiheita, kuten asemakaavoja ja liikennesuunnittelua.

Viikin, Pihlajiston ja Malmin raitiotieverkosto kehittyy

Raidejokeri alkaa kulkea Viikin ja Pihlajiston läpi vuonna 2024. Lahdenväylän suuntaisesti kulkeva Viikin-Malmin pikaraitiotie on suunnitteluvaiheessa. Valmistuttuaan se toimii koillisen Helsingin runkoyhteytenä keskustaan ja tärkeänä osana laajempaa raideliikenneverkostoa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala:


Viikinrannan-Lahdenväylän osayleiskaava:


Jouko Kunnas
arkkitehti, yleiskaavoitus
jouko.kunnas@hel.fi
p. 09 310 37070


Niklas Aalto-Setälä
yleiskaavasuunnittelija, yleiskaavoitus
niklas.aalto-setala@hel.fi
p. 09 310 26605


Keski-Viikin alueen kaavarunko:


Johanna Mutanen
arkkitehti, asemakaavoitus
johanna.mutanen@hel.fi
09 310 37299


Petri Saarikoski
arkkitehti, asemakaavoitus
petri.saarikoski@hel.fi
p. 09 310 73544


Pihlajiston suunnitteluperiaatteet:


Tiia Ettala
arkkitehti, asemakaavoitus
tiia.ettala@hel.fi
p. 09 310 20511

Kuvat

Viikinranta-Lahdenväylä
Viikinranta-Lahdenväylä
Lataa
Suunnittelualueet ilmakuvaan sovitettuna
Suunnittelualueet ilmakuvaan sovitettuna
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye