HSY

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon typenpoistossa vakava häiriötilanne – arvioitu syy tuntematon teollisuuspäästö

Jaa
HSY:n Viikinmäen vedenpuhdistuslaitoksella on toimintahäiriö, jonka syytä selvitetään parhaillaan. Jätevedenpuhdistamon biologisen typenpoiston vakava häiriötilanne käynnistyi maanantaina 23.7.2018 n. klo 03:00. Tilanne jatkuu edelleen ja sen syytä ei vielä tiedetä.

Arvioitu syy liittyy todennäköisesti puhdistamolle ohjautuvaan tuntemattomaan teollisuuspäästöön, joka inhiboi voimakkaasti nitrifikaatiobakteerien toimintaa. Toisin sanoen viemäriin on päätynyt sinne kuulumatonta ainetta. Päästö on todennäköisesti tapahtunut edeltäneen viikonlopun aikana. Inhibition syyn selvittäminen käynnistettiin välittömästi 23.7. aamulla.

Päästö on äkillisesti häirinnyt nitrifikaatioprosessia, minkä myötä typpikuorma vesistöön on kasvanut voimakkaasti. Muita vesistövaikutuksia ei tällä hetkellä pidetä todennäköisinä.

Koska häiriön aiheuttavan päästön laatu ja päästön mahdollinen edelleen jatkuminen ei ole tiedossa, on vaikea arvioida tilanteen lopullista kestoa. Tässä vaiheessa biologisen typenpoiston kokonaistoipumisaika-arvio on noin yksi viikko, mikäli päästö on ollut kertaluonteinen. Häiriötilanteen päättymisestä tiedotetaan erikseen.

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon toiminta-alue kattaa Helsingin, Vantaan keski- ja itäosat, Tuusulan, Keravan, Sipoon, Järvenpään, Pornaisen ja eteläosan Mäntsälää.

HSY toivoo yhteydenottoa mahdollisesta teollisuusmittakaavaisesta päästöstä tietäviltä, jotta haitat prosessille ja vesistölle voidaan minimoida.

Lisätietoja

Osastonjohtaja Mari Heinonen, etunimi.sukunimi@hsy.fi, puh. 050 320 3909

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye