Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.

Viileä loppukesä hyydytti kivennäisvesien ja oluen myynnin

Jaa
Panimo- ja virvoitusjuomien kokonaismyynti laski heinä-syyskuussa seitsemän prosenttia. Olutta myytiin viisi prosenttia, siideriä 12 ja long drink -juomia prosentin vähemmän. Virvoitusjuomissa pudotusta oli viisi, kivennäisvesissä 15 prosenttia. Miinusmerkkiset myyntiluvut johtuvat loppukesän koleasta säästä. Kuumana kävi sen sijaan matkustajatuonti Virosta.

Menneen kesän sää ei suosinut lomailijoita. Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuun alku oli poikkeuksellisen kolea. Loppukuun hellejakson katkaisi hyytävä elokuu ja rankkasateet. Viime vuoden vertailujakson ennätyshelteissä janoa sammutettiin erityisesti kivennäisvesillä.

Säihin ei voi vaikuttaa, mutta kansanedustajilla on valta tulevissa budjettiäänestyksissä torjua hallituksen esitys virvoitusjuomaveron korotuksesta 25 miljoonalla eurolla.

-Erityisen epäoikeudenmukainen esitys on kivennäis- ja lähdevesien osalta, sillä virvoitusjuomavero koskee myös niitä, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Veroa ei voi perustella terveyssyillä, sillä suomalaisten sokerinsaannista vain 3–6 prosenttia on peräisin virvoitusjuomista. Muihin sokeria sisältäviin tuotteisiin verrattuna vero ylimääräisenä valmisteverona onkin epäoikeudenmukainen ja syrjivä.

-Virvoitusjuomaverosta on rakennettu vaikeasti ymmärrettävä fiskaaliveron ja terveysveron hybridi, jollaista ei ole missään muualla Euroopassa. Veron rooli ja tavoitteet ovat epäselviä, ja sitä perustellaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla argumentilla, Pakarinen kummeksuu.

Joka neljännen ainoa tai merkittävä syy matkustaa Viroon on edullinen alkoholi

Alkoholipitoisten juomien osalta myynnin notkahdusta selittää sään lisäksi matkustajatuonnin huima kasvu Viron laskettua heinäkuussa alkoholiveroaan peräti 25 prosenttia.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK:n tekemän tutkimuksen mukaan 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna litramääräisesti juomia tuotiin heinä-elokuussa 25 prosenttia enemmän. Oluen osalta kasvua oli 26 prosenttia, long drink -juomien 51 prosenttia ja siiderien osalta peräti 83 prosenttia. Viroon matkustetaan nimenomaan halvemman alkoholin vuoksi. .

Huimien kasvulukujen valossa se, että ensi vuoden budjettiesitys ei sisällä alkoholiveron korotusta, näyttäytyy suomalaisen panimoteollisuuden vinkkelistä entistäkin viisaampana päätöksenä. Myös hallitusohjelmaan kirjattu lupaus tarkastella alkoholin matkustajatuonnin kehitystä on yhä relevantimpi.

-Tarvitaan kuitenkin ajattelutavan muutosta. Poliittisten päättäjien pitäisi kyetä tarkastelemaan panimo- ja virvoitusjuomateollisuutta elinkeinona ja pitkässä tuotantoketjussaan tuhansia suomalaisia työllistävänä, Pakarinen painottaa.

Kaljarallin kärryissä kulkee vahva olut

Virosta ei tuoda keskiolutta, vaan vahvaa 5,5-prosenttista olutta. Viime vuonna uudistunutta alkoholilakia vastustettiin erityisesti siksi, että vahva olut tuli kauppojen hyllyille.

-Tammi-syyskuussa kolme prosenttia laskenut oluen myynti todistaa selvästi, että uhkakuvat lakiuudistuksen vaikutuksesta eivät toteutuneet, Silloin peloteltiin alkoholikuolemien kasvulla, nyt vastaavaa huolta vahva oluen matkustajatuonnin kiihtymisestä ei ole liiemmin kuulunut, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen kummastelee.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Riikka Pakarinen,

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

riikka.pakarinen@panimoliitto.fi p. 040 5800 833

1.7.2019-30.9.2019

Juoma

7-9/2019

milj. litraa

7-9/2018

milj. litraa

Muutos 

milj. litraa

Muutos %

Olut

92,3

97,1

-4,8

-4,9

Siideri

6,8

7,7

-0,9

-11,7

Long Drink -juomat

14,2

14,3

-0,1

-0,7

Virvoitusjuomat

68,4

72,2

-3,8

-5,3

Kivennäisvedet

27,6

32,5

-4,9

-15,1

KOKONAISMYYNTI

209,3

223,8

-14,5

-6,5

Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset

Myyntiluvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry:n jäsenyritysten Hartwallin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin, Saimaa Brewing Companyn ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

1.1.2019-30.9.2019
Juoma

1-9/2019

milj. litraa

1-9/2018

milj. litraa

Muutos

milj. litraa

Muutos %
       
Olut  271,4 279,0 -7,6 -2,7
Siideri 20,6 19,4 1,2 6,2
Long Drink -juomat  38,8 39,9 -0,5 -2,8
Virvoitusjuomat  199,1 200,1 -1,1 -0,5
Kivennäisvedet  73,8 74,7 -0,9 -1,2
KOKONAISMYYNTI 605,2 611,8 -6,6 -1,1
Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset 

Myyntiluvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry:n jäsenyritysten Hartwallin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin, Saimaa Brewing Companyn ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Pasilankatu 2
00240 Helsinki

http://www.panimoliitto.fi

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye