HSY

Viilenevä syksy lisää puunpolttoa – Kuiva klapi on tehokas keino vähentää päästöjä

Jaa
Ilmojen kylmetessä puunpoltto lisääntyy, mikä näkyy ilmanlaadun mittauksissa pienhiukkasten pitoisuuksien kasvuna pientaloalueilla. Helppo tapa vähentää omia puunpolton päästöjä on polttaa vain kuivaa puuta.
Puunpoltto heikentää pientaloalueiden ilmanlaatua. Kuva: HSY / Nelli Kaski
Puunpoltto heikentää pientaloalueiden ilmanlaatua. Kuva: HSY / Nelli Kaski

Harva mieltää puunpolton savut haitallisiksi

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden teettämän kyselyn mukaan vain harva pääkaupunkiseudun asukas kokee puunpolton savut terveys- tai viihtyvyyshaittana. Erityisesti omasta tulisijasta syntyviä päästöjä ei mielletä haitallisiksi. Puunpolton päästöillä on kuitenkin ihmisten terveydelle merkittävä vaikutus. Päästöille altistuvat niin tulisijan lämmittäjät itse kuin lähialueen asukkaat.

- Pääkaupunkiseudun pientaloista lähes 90 prosentissa on vähintään yksi tulisija. Niitä lämmitetään erityisesti iltaisin ja puusaunoja eniten lauantaisin. Samaan aikaan ihmiset viettävät aikaa kotonaan ja pihoillaan ja altistuvat siten päästöille, kertoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Outi Väkevä.

- Kukin tulisijan käyttäjä kuitenkin pystyy vähentämään omasta puunpoltosta syntyviä päästöjä. Keskeistä on huolehtia tulisijansa kunnosta ja polttaa vain kuivaa puuta eikä lainkaan roskia. Pääsääntöisesti uusi tulisija on vähäpäästöisempi kuin vanha, Väkevä jatkaa.

Puut säilyvät parhaiten kuivina hyvässä puuvajassa, joka suojaa puita sateelta ja jossa ilma pääsee kiertämään lattian, seinien ja katon raoista. Keväällä 2019 toteutetun HSY:n kyselyn mukaan polttopuiden säilytys on parantunut pääkaupunkiseudulla. Yli puolet säilyttää puunsa erillisessä puuvajassa. Muutama vuotta aiemmin suurin osa säilytti puunsa pihalla pinossa tai talon seinustalla pressun alla.

Kuivaa asiaa -hanke testaa uusia klapipalveluita Turussa

Polttopuiden säilytykseen on usein niukasti tilaa pientalojen pihoilla. Pääkaupunkiseudulla ja Turun seudulla toteutettavassa Kuivaa asiaa -hankkeessa onkin tarkoituksena helpottaa polttopuiden säilytystä ja kehittää nykyistä toimivampia ratkaisuja polttopuupalveluihin. Turun seudulla kokeillaan kahta eri palvelua.

Keväällä käynnistyi ensimmäinen pilotti, jossa Klapiauto kiersi Turun vanhalla puutaloalueella Portsassa jäätelöautotyylisesti. Klapiautosta voi ostaa puuta ilman ennakkotilausta. Klapiauto-pilotti jatkuu myös syksyllä. Lokakuussa käynnistyy myös toinen testattava klapipalvelu, joka on nimeltään PuuRinki Turku. Siinä pienehköjä puumääriä toimitetaan ennakkotilauksesta kotiovelle asti.

- Polttopuiden säilytysmahdollisuudet ovat osalla Turun asuinalueista rajoitetut ja poltettava puu voi päästä kostumaan huonojen säilytysolosuhteiden vuoksi. Uusilla testattavilla palveluilla yritämme löytää ratkaisuja tähän haasteeseen. Klapiautokokeilu oli keväällä onnistunut ja tavoitti hyvin Portsan alueen asukkaita. Kun asukkaat voivat ostaa kerralla vain pienen määrän klapeja, niiden säilytys onnistuu helposti, Turun kaupungin ilmansuojeluasiantuntija Petra Sainisto sanoo.

Työtehoseuran, HSY:n ja Turun kaupungin yhteisessä Kuivaa asiaa -hankkeessa kehitetään asukkaille uusia polttopuupalveluita ja annetaan vinkkejä oikeaoppiseen säilytykseen ja polttoon. Tavoitteena on tehostaa polttopuun käyttöä ja vähentää poltosta aiheutuvia hiukkaspäästöjä ja parantaa siten pientaloalueiden ilmanlaatua. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto EAKR.

Näin poltat puuta mahdollisimman vähäpäästöisesti
1. Polta vain kuivaa puuta. Älä polta koskaan roskia.
2. Sytytä nopeasti. Käytä pieniä ja kuivia puita, jotta puut syttyvät nopeasti.
3. Pääsääntöisesti paras tapa sytyttää on päältä tai yläosasta.
4. Lisää uudet puut vasta silloin, kun liekki hiipuu.
5. Aloita lämmitys pienillä puilla ja kasvata kokoa loppua kohti.
6. Polta useassa erässä. Älä lataa pesää täyteen.
7. Hyvä palaminen tarvitsee riittävästi ilmaa. Säädä ilmaa tulisijan käyttöohjeen mukaisesti.
8. Tarkista tulisijan oikea käyttötapa käyttöohjeesta.
9. Katso lisää vinkkejä osoitteesta www.poltapuhtaasti.fi

Lisätietoja:

Kuvat

Puunpoltto heikentää pientaloalueiden ilmanlaatua. Kuva: HSY / Nelli Kaski
Puunpoltto heikentää pientaloalueiden ilmanlaatua. Kuva: HSY / Nelli Kaski
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye