Viinimessuja Suomessa jo 30 vuoden ajan – Viini & Ruoka jatkaa kunniakasta perinnettä lokakuussa

Viini & Ruoka -messut kokoaa yhteen viineistä ja ruoasta kiinnostuneet kuluttajat vuosittain Messukeskukseen. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Viinilehti ja Messukeskus. Viinilehden perustaja Juha ”Pokku” Berglund oli järjestämässä ensimmäisiä Viinimessuja jo vuonna 1993.
– Ensimmäisen kerran ViiniExpo järjestettiin alkukeväästä 1993. Ehdimme järjestää messut kahtena vuotena Espoon Dipolissa, kunnes tilat tulivat yksinkertaisesti liian pieniksi. Messukeskuksen kanssa neuvoteltiin vuoden 1995 messuista, jolloin mukana olivat vahvasti myös näytteilleasettajat eli viinin maahantuojat. Yhteisymmärrys löytyi nopeasti ja toiminnasta tuli helppoa ja luontevaa, Berglund sanoo.
Viinimessut kiinnosti suomalaista yleisöä heti alusta saakka, vaikka ison tapahtuman organisointia vielä opeteltiin.
– Ensimmäisinä vuosina elettiin Viinimessujen etsikkoaikaa. Pääosa vieraista tuli yksittäisinä sysäyksinä, sillä olimme järjestäneet ilmaisen bussikuljetuksen Postitalon edestä Otaniemeen, jonne muuten emme olisi uskoneet tulevan kovinkaan helposti väkeä. Niinpä kerrankin sattui sitten kova vesi- tai räntäsade juuri kun bussi tuli oven eteen. Jono oli pitkä ja ihmiset tietenkin kastuivat. Sanoin jonossa seisoneille, että tulkaa nyt vaan kaikki sisään sieltä sateesta tähän aulaan ja antakaa minulle sisäänpääsymaksu mieluiten käteisenä, joka taisi olla 50 markkaa. Halukkaat saivat sitten hakea kassalta kuitin maksustaan, mutta sinä iltapäivänä farkkujeni taskut pullistelivat viidenkympin seteleitä, muistelee Berglund.
Viini & Ruoka -messuilla on vuosittain viinialan asiantuntijoita Suomesta ja ympäri maailman. Näin oli myös Viinimessuilla 1990-luvulla.
– Meillä oli jo tuolloin useita kansainvälisiä viinialan konkareita, kuten Steven Spurrier ja Clive Coates. En tarkkaan ottaen muista, kuinka maisteluissa tarjotut viinit tulivat Suomeen, mutta hienoja ne olivat. Oletettavasti saimme myös viiniagenteilta sponsoritukea. Maisteltiin hienoja Burgundin viinejä, samoin Elsassin ja Bordeaux’n huippuviinejä. Suomalaisia esiintyjiä olivat muun muassa Joffe Borgström, Espanjan viineihin erikoistunut Matti Larres sekä eturivin keittiömestarit Eero Mäkelä ja Jaakko Nuutila.
Ensimmäisillä Viinimessuilla 30 vuotta sitten oli tarjolla yli 600 viiniä ja useita rypälelajikkeita, joita Suomessa ei ennen ollut nähty.
– Messut olivat ja yhä ovat konkreettinen tapa tutustua viineihin ja viinimaailmaan paremmin, Berglund muistuttaa.
Viini & Ruoka on Suomen suurin ruoka- ja viinitapahtuma. Se järjestetään 26.–29.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa samanaikaisesti Helsingin Kirjamessujen kanssa. Tapahtuman järjestävät yhdessä Viinilehti Oy ja Messukeskus. Lauantaista sunnuntaihin 28.–29.10. Messukeskuksessa on avoinna myös erityisruokavalioiden tapahtuma Lautasella.
Lisätietoja:
Viinilehti, asiakkuusjohtaja Päivi Huhta, p. 050 387 7332, paivi.huhta@viinilehti.fi (myös Juha Berglundin haastattelupyynnöt)
Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
www.viiniruoka.fi | #viiniruoka
Kuvia aiemmista tapahtumista vapaasti toimitusten käyttöön Messukeskuksen kuvapankista http://mediabank.messukeskus.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Karjunenviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
FinnSec 2023 fair addresses security environment challenges with its program5.6.2023 08:00:00 EEST | Press release
The program for FinnSec 2023, the exhibition for security technology and services in Finland, has been released. The topical sessions delve into security from the perspectives of education and work, preparedness and risk management as well as smart technology. FinnSec 2023 will be held on 11–12 Oct, in conjunction with the Turvallisuus 2023, the professional event in the fire and rescue industry for the first time.
FinnSec 2023 -messut vastaa ohjelmallaan turvallisuusympäristön haasteisiin5.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Turvallisuusteknologian ja -palvelujen messut FinnSec 2023 ohjelma on julkaistu. Ajankohtaisissa ohjelmissa pureudutaan turvallisuuteen niin koulutuksen ja työpaikkojen, varautumisen- ja riskienhallinnan kuin älykkään teknologian näkökulmista. FinnSec 2023 järjestetään 11.–12.10.23 ensimmäistä kertaa Turvallisuus 2023 -messujen kanssa.
KUTSU: Prätkällä töihin -päivän ja Moottoripyörien suuren koeajokiertueen tilaisuuteen30.5.2023 11:50:52 EEST | Kutsu
Olet tervetullut Prätkällä töihin -päivän ja Moottoripyörien suuren koeajokiertueen tiedotustilaisuuteen perjantaina 9.6. klo 11 kuulemaan, miten moottoripyöräalalla menee, moottoripyörien kuntotarkastuksesta sekä moottoripyöräkortin ajamisen helppoudesta.
Habitaren Yhdessä/Together-teemanäyttely tuo näkyviin erilaisia yhdessä olemisen tapoja ja arkea kohottavia yksityiskohtia30.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitaren uusi teemanäyttely nostaa esiin tapahtuman Yhdessä/Together-teemaa monista näkökulmista – ihmisten yhdessäolon tapojen, mutta myös esineiden. Studio Plentyn suunnittelemassa näyttelyssä keskustelevat monumentaalisuus ja arjen pienet detaljit. Näyttely sisältää päivittäin muuttuvan osion, jossa arkea kohottavat, usein huomaamattomiksi jäävät esineet nousevat keskiöön ja vaihtavat omistajaa. Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 13.–17.9.2023.
MEDIA INVITATION: Radical Health Festival Helsinki 12-14 June 202329.5.2023 17:34:23 EEST | Press Invitation
Welcome to the first Radical Health Festival Helsinki, which brings together European professionals in digital health from 12 to 14 June 2023
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme