Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Viisi hyvää syytä syödä perunaa!

Jaa

Nyt vietetään perunaviikkoa! Tätä maan uumenissa kasvavaa maittavaa mukulaa kelpaa syödä ympäri vuoden. Listasimme viisi hyvää syytä syödä perunaa, keksitkö itse lisää?

1)                        Peruna on hyvää

Peruna on miedon makuinen ja moneen taipuva kasvis, jonka käyttöä keittiössä voi varioida loputtomasti. Peruna maistuu koko perheelle, ja sopii useimpiin ruokavalioihin. Eri lajikkeista löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen sopiva peruna, ja kiireiselle kokille myös erilaisia puolivalmiita pakastetuotteita.

2)                        Peruna on kotimaista

Ruokaperuna kaupoissa on kotimaista. Peruna työllistää Suomessa viljelyn lisäksi muun muassa pakkaamoissa, kaupoissa ja kuljetussektorilla. Peruna on elintarvikkeiden huoltovarmuuden näkökulmasta tärkeä. Alle 1 prosentin osuudella Suomen peltoalasta pystytään takaamaan ruokaperunat suomalaisille ympäri vuoden.

3)                        Peruna on terveellistä

Perunassa on ruokavalion kannalta monia tärkeitä ravintoaineita ja pottu pitää nälkää hyvin loitolla. Perunassa on muun muassa C-vitamiinia, B-ryhmän vitamiineja, kaliumia, magnesiumia ja kuitua sekä hiilihydraatteja päivän energiatarpeen täyttämiseen. Peruna ei sisällä rasvaa, ja se on laktoositonta ja gluteenitonta. Keveästi keittämällä tai uunissa paahtamalla kypsennetty peruna on raikas ja maistuva lisäke, joka sopii myös kevyeen ruokavalioon.

4)                        Peruna on edullista

Peruna on edullista ruokaa, joka on kaikkien saatavilla helposti. Pieni määrä perunaa säilyy hyvin kotikylmiössä, ja kotimaista perunaa riittää kuluttajille kaikissa kaupoissa ympäri vuoden.

5)                        Peruna yllättää!

Peruna on vanha tuttu, muttei koskaan tylsä! Tutustu vaikkapa näihin: Blue Congo ja Violet Queen ovat sinivioletin värisiä sekä kuoreltaan että malloltaan. Mulberry Beauty on puolestaan kokonaisuudessaan punainen. Väri tulee antioksidanttien ryhmään kuuluvasta antosyaanista, jolla on paljon positiivisia terveysvaikutuksia.

Kokeilisitko vaihteeksi mäiskyperunoita? Reseptin saat täältä:  https://www.mtk.fi/-/viisi_syyta

Lisätietoja:
Antti Lavonen, kasvinviljelyasiamies, MTK, 040 558 0512

Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK, 040 568 8802

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

 

 
What do you want to do ?
New mailCopy

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Tiedotustilaisuus 25.2. klo 9: Eläinten hyvinvointilaki uudistuu – mitkä ovat odotuksemme siitä??24.2.2021 12:49:30 EETKutsu

Eläinten hyvinvointilain valmistelu on loppusuoralla ja pitkä prosessi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että uutta hallituksen esitystä odotellaan lausunnolle. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa, että Suomeen tulee maailman paras eläinten hyvinvointilaki, joka huomioi sekä eläinten että yrittäjien hyvinvoinnin. * - * - * Miten eläimiä kasvatetaan suomalaisilla tiloilla ja mitä uutta on odotettavissa lakiuudistuksen myötä? Mitkä ovat eri sektoreiden keskeiset eläinten hyvinvoinnin kehittämiskohteet ja haasteet? Näitä käydään läpi etäyhteyksin, Teamsissa torstaina 25.2. klo 9.00–10.30.

KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN: Eläinten hyvinvointilaki uudistuu – mitkä ovat odotuksemme siitä? 19.2.2021 11:04:10 EETKutsu

Eläinten hyvinvointilain valmistelu on loppusuoralla ja pitkä prosessi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että uutta hallituksen esitystä odotellaan lausunnolle. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa, että Suomeen tulee maailman paras eläinten hyvinvointilaki, joka huomioi sekä eläinten että yrittäjien hyvinvoinnin. * * * Miten eläimiä kasvatetaan suomalaisilla tiloilla ja mitä uutta on odotettavissa lakiuudistuksen myötä? Mitkä ovat eri sektoreiden keskeiset eläinten hyvinvoinnin kehittämiskohteet ja haasteet? Näitä käydään läpi etäyhteyksin, Teamsissa torstaina 25.2. klo 9.00–10.30.

MTK:n #maakasvuun esityksillä elvytetään koko Suomea17.2.2021 09:57:37 EETTiedote

Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäinen versio toimitetaan komissiolle maaliskuussa. Viime viikolla hallitus tiivisti ohjelman painotuksen neljään pilariin. MTK näkee pilareissa mahdollisuuksia ja nostaa esille jokaiseen pilariin kärkikeinon, joilla on ilmastohyötyjä sekä myönteisiä talous-, työllisyys- ja tuottavuusvaikutuksia. Ennen kaikkea on tärkeä saavuttaa iso muutos korvaamalla fossiilisia raaka-aineita biotalouden tuotteilla. - Haluamme nostaa kestävän rahoituksen kriteereitä täyttäviä kokonaisuuksia, joilla edistetään alueiden välistä tasavertaisuutta ja esimerkiksi sote-palveluiden viisasta uudistumista, toteaa MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola.

Laskiainen – alkutalven iloinen ruokajuhla10.2.2021 09:25:37 EETTiedote

Liu lau laskiaista! Laskiaisena on perinteisesti syöty tukevia liharuokia, joiden voimalla on ollut hyvä laskeutua pääsiäiseen saakka kestävään paastoon. Vaikka laskiaista vietetään keskellä kylmintä talvisydäntä viljelysmaiden ollessa lumihunnun alla, liittyy moni laskiaisperinne maatalouteen ja tulevaan kasvukauteen: mitä pidemmälle kelkka tai pulkka mäenlaskussa luistaa, sitä pidemmät pellavat ovat taloon tiedossa. Tuleviin peltotöihin toivottiin hyvää onnea myös ruokapöydässä: rasvaista laskiaisruokaa syövän ei sopinut nuolla sormiaan puhtaaksi, sillä tämä enteili sirpistä haavoja sormiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme