Muumimaailma Oy

Viitottu ja kuvitettu viikonloppu tarjoaa yhdenvertaisia Muumielämyksiä

Jaa
Muumimaailmassa vietetään 4.–5.8.2018 viitottua ja kuvitettua viikonloppua. Esteettömyyttä ja yhdenvertaisuutta edistävän viikonlopun aikana Diakonia-ammattikorkeakoulun tulkkiopiskelijat tulkkaavat teatteriesitykset ja muut muumimaiset tapahtumat viittomakielelle, viitotulle suomelle, kuviksi sekä tukiviittomiksi.

”Elokuinen viikonloppu on jatkumoa vuosia jatkuneelle hyvälle yhteistyölle Diakin kanssa. Uskon, että tänäkin vuonna voimme yhdessä opiskelijoiden kanssa tarjota unohtumattomia elämyksiä pienille muumifaneille”, kertoo Muumimaailman markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen.

Jo seitsemännen kerran järjestettävän teemaviikonlopun ohjelma noudattelee Muumimaailman päiväohjelmaa sillä erotuksella, että ohjelmanumerot aina teatteriesityksistä muihin muumimaisiin aktiviteetteihin tulkataan vaihtoehtoisille kommunikaatiomenetelmille.

”Ohjelmaa tulkataan viittomakielen ja viitotun suomen lisäksi myös kuviksi ja tukiviittomiksi. Yhdenvertaisuus on yksi Muumimaailman kantavista teemoista ja meille onkin tärkeää, että kaikilla lapsilla on yhtäläinen mahdollisuus nauttia sadun taiasta”, Ann-Karin Koskinen sanoo.

Ohjelmassa on tasatunnein järjestettävien teatteriesitysten lisäksi mm. aarteenetsintää Pikku Myyn johdolla sekä jännittävän johtolangan ratkomista Haisulin opastuksella.

Muumimaailma on avoinna 4.–5.8. klo 10–18. Tulkkausta tai muita kommunikaatiomenetelmiä käyttävän lapsen saattaja pääsee viikonlopun aikana ilmaiseksi Muumimaailmaan.

Viikonlopun tarkka ohjelma löytyy täältä: https://www.muumimaailma.fi/clients/muumimaailma/images/pdf/Viitottu-viikonloppu_esite_2018.pdf

Liput Muumimaailmaan voi ostaa etukäteen edullisemmin verkosta: https://lippukone.muumimaailma.fi/  

Lisätiedot ja kuvapyynnötAnn-Karin Koskinen: ann-karin.koskinen@muumimaailma.fi tai 040 5900 701 sekä www.muumimaailma.fi          

HUOM! Media on tervetullut Muumimaailmaan myös viitotun ja kuvitetun viikonlopun aikana pressikortilla.

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Muumimaailma Oy
Kaivokatu 5
21101 Naantali

02 511 1111http://www.muumimaailma.fi

Muumimaailma Oy on vuonna 1993 Naantalissa toimintansa aloittanut matkailualan yritys, joka perustuu suomenruotsalaisen kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin luomille Muumi-tarinoille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Muumimaailma Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye