Kiinteistöliitto

Viiveet seurakuntien sukuselvityksissä aiheuttavat ongelmia taloyhtiöissä

Jaa
Pitkät viiveet seurakuntien aluekeskusrekistereistä tilattavien sukuselvitysten toimittamisessa aiheuttavat ikäviä hankaluuksia myös taloyhtiöissä. Sukuselvitys tarvitaan, kun henkilö kuolee, jotta saadaan selville kaikki vainajan lainmukaiset perilliset. Kuolinpesä ei voi lähteä hoitamaan kuolinpesän asioita ilman sukuselvitystä.

Sukuselvitysten ruuhkautumisen taustalla on uudistus, jolla kirkonkirjojen pito keskitetään seurakunnista 15 aluekeskusrekisteriin. Jos vainaja kuului tai oli jossain vaiheessa elämäänsä kuulunut kirkkoon, tarvitsee sukuselvitysmuotoisia virkatodistuksia tilata seurakuntien aluekeskusrekisteristä. Ennen tätä uudistusta virkatodistukset piti tilata erikseen kaikilta niiltä paikkakunnilta, joihin vainaja oli ennen kuolemaansa kuulunut. Uudistus siis helpottaa ja nopeuttaa sukuselvityksen laatimista, kunhan ruuhkat on saatu purettua. Nyt sukuselvityksen saaminen aluekeskusrekisteristä voi kuitenkin kestää useita viikkoja tai jopa kuukausia.

Vastikkeiden maksaminen voi viivästyä

Pankki useimmiten edellyttää sukuselvitystä ennen kuin se antaa jollekin kuolinpesän osakkaista käyttöoikeuden kuolinpesän tiliin. Jos kuolinpesä ei pääse maksamaan vastikkeita, voi niitä jäädä rästiin usealta kuukaudelta.

”Meille on tullut yhteydenottoja, joissa taloyhtiön edustaja kysyy neuvoa tilanteeseen, jossa osakas on kuollut, eikä kukaan ota kuolinpesää hoitaakseen, ja vastikkeet jäävät saamatta”, kertoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Jos tilanne johtuu sukuselvitysten puuttumisesta, taloyhtiön ei Pynnösen mielestä kannata aloittaa hallintaanottoprosessia tai ilmoittaa asiasta valtionkonttorille.

”Tällaisessa tilanteessa kuolinpesän osakkaiden kannattaa olla yhteydessä taloyhtiöön ja ilmoittaa, mistä ongelmat vastikkeen maksussa johtuvat. Viivästyksen kestoa voi arvioida tarkastamalla aluekeskusrekisterin sivuilta tämänhetkisen sukuselvitystilausten käsittelyajan”, Pynnönen neuvoo.

Taloyhtiöissä sukuselvitysten viivästymisestä aiheutuviin ongelmiin kannattaa Pynnösen mielestä suhtautua maltilla. Jos vastikerästit johtuvat sukuselvitysten puuttumisesta, ei välttämättä ole taloyhtiön edun mukaista ottaa huoneistoa taloyhtiön hallintaan.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye