Viking Malt Oy

Viking Malt rakentaa uuden mallastamon Lahteen

Jaa
Viking Malt Group on päättänyt toteuttaa strategisen investoinnin Lahteen ja rakentaa uuden mallastamon. Päätös on yksi osa yhtiön pitkän tähtäimen strategisista investoinneista. Se on kooltaan merkittävä, noin 90 miljoonaa euroa, ja yksi suurimmista suomalaisen elintarviketeollisuuden investoinneista Lahden seudulla lähimpään kymmeneen vuoteen. Tehtaan tuotantokapasiteetti tulee olemaan noin 85 000 tonnia mallasta vuodessa. Suunnitelman mukaan uusi tehdas aloittaa tuotannon vuonna 2023.

Viking Malt myy tuotteitaan maailmanlaajuisesti, elintarvike- virvoitusjuoma- ja panimoteollisuudelle. Yhtiöllä on pitkä historia ja sen johdossa on tälläkin hetkellä perheyrityksen viidennen sukupolven edustaja. Yritystoiminnan perusperiaatteena on aina ollut keskittyminen korkealaatuisiin tuotteisiin sekä utelias ja ennakkoluuloton asenne innovaatioita ja uutta teknologiaa kohtaan. Yhtiö ja sen tehdaslaitokset ovat toimineet samalla paikalla Lahdessa yli 130:n vuoden ajan.

Nyt tämä tulee muuttumaan, kun uusi, nykyaikainen ja viimeisintä teknologiaa edustava mallastamo rakennetaan uudelle tehdasalueelle Lahdessa. Uuden tehtaan myötä Viking Malt pystyy tulevaisuudessa valmistamaan erilaisia, innovatiivisia uutuustuotteita yhtiön nykyisen tuotevalikoiman lisäksi.

Viking Malt Groupilla on tuotantoa viidessä maassa: Suomen lisäksi mallastamot sijaitsevat Ruotsissa, Tanskassa, Liettuassa sekä kaksi tuotantolaitosta Puolassa. Tuotantokapasiteetti on yhteensä yli 600 000 tonnia vuodessa ja yhtiön liikevaihto on n. 250 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää noin 250 henkilöä. Viking Malt on Skandinavian suurin mallastamo, viidenneksi suurin Euroopassa ja 9. maailmassa. Yhtiö on maailman suurin erikoismaltaiden valmistaja. Viking Malt Groupin omistavat Polttimo (62,5 %) ja Svenska Lantmännen (37,5 %).

Lisätietoa yrityksestä ja tuotteista: www.vikingmalt.com.

Yhteyshenkilöt

Pär-Gustaf Relander
Hallituksen puheenjohtaja
+358 50 552 3955


Kasper Madsen
CEO Viking Malt Group
+45 221 42010


Pia Valve
VP HR and Communications Viking Malt Group
+358 40 770 0090

Tietoja julkaisijasta

Viking Malt Oy
Viking Malt Oy
Niemenkatu 18, PL 22
15141 LAHTI

http://www.vikingmalt.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viking Malt Oy

Finmaltin peruskivi muurattu Lahdessa – uuden mallastamon rakennustyö etenee suunnitellusti16.6.2021 09:38:26 EEST | Tiedote

Viking Maltin uuden mallastamon peruskivi on muurattu Lahdessa. Suunnitelman mukaan uusi mallastamo käynnistyy vuonna 2023. Projektin arvo on noin 90 miljoonaa euroa ja kapasiteetti 85 000 tonnia mallasta vuodessa. Yhtiön omistaja Pär-Gustaf Relander ja toimitusjohtaja Kasper Madsen isännöivät peruskiven muurausseremoniaa tulevan tehdasrakennuksen tontilla, Pippo-Kujalassa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye