Keskuskauppakamari

Vilkastuneilla mökkikaupoilla onnistuu asiantuntijan vinkeillä – vältä aloittelijan mokat

Jaa

Suomalaiset hakevat mökkeilyltä rentouttavaa irtiottoa arjesta. Tänä vuonna mökkikaupan on todettu käyvän erityisen kuumana koronaviruksen vuoksi. Keskuskauppakamarin auktorisoima kiinteistöarvioija (AKA) Lauri Pasasen mukaan parhaimmat mökit myydään jopa kahden viikon sisään myynti-ilmoituksen julkaisusta. Virheiden välttämiseksi kokemattoman on hyvä turvautua ammattilaisen apuun mökkikaupoilla.

Kuva: Pixhill.
Kuva: Pixhill.

”Kun kerran pitää eristäytyä, niin sitten eristäydytään mieluiten oman mökin rauhaan. Nyt halutaan selvästi ostaa enemmän mökkejä kuin viime vuosina sekä satsata kotimaan matkailuun ja lomailuun. Ihmettelin, kun jopa Vantaalta asti tullaan Keski-Suomeen katsomaan yhtä mökkiä”, Saarijärven Kiinteistönvälitys Oy:n toimitusjohtajana toimiva Pasanen kertoo.

Pasasen mukaan mökin kunto ja sijainti ovat tärkeimmät tekijät mökkien menekille. Mökkiä etsitään mahdollisimman läheltä kotia, jotta kynnys lähteä mökille olisi matalampi. Järvenrantamökit kiinnostavat ostajia selkeästi kuivanmaan mökkejä enemmän.

”Oman rannan lisäksi mökkiä ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi kunnossa olevaan jätevesijärjestelmään, vesijohtoon ja sähköön. Myös sillä on merkitystä, sijaitseeko mökki aurinkoisella paikalla. Perinteiset hirsimökit hyvällä varustuksella, kuten sisävessalla, menevät kaupaksi. Näistä ollaan valmiita maksamaan parhaimmillaan jopa 200 000 euroa”, sanoo Pasanen.

Kuntoa arvioitaessa on oltava tarkkana käytännöllisyyden kanssa. Pasasen mukaan toisinaan ostajilta unohtuu tarkastaa perusasioita, kuten vuotaako katto ja onko salaojitukset kunnossa. Ne ovat asiat, jotka hän tarkastaa ensimmäisenä mökin kuntoa arvioidessa.

”Mikäli katto on päässyt vuotamaan, sen kyllä haistaa jo sisään astuessa. Tällaisia asioita ei välttämättä muisteta huomioida, jos huomio kiinnittyy kokonaan johonkin tyylikkääseen yksityiskohtaan mökissä,” Pasanen kertoo.

Virheiden välttämiseksi kokemattoman on hyvä turvautua ammattilaisen apuun mökkikaupoilla. Pasasen mukaan kohteen vikoja ei kaunistella tai peitellä, jottei jälkikäteen tule ikäviä yllätyksiä.

”Mökkiä ei kannata ostaa, jos siitä ei ole valmis pitämään huolta. Pieniin vastoinkäymisiin on aina oltava valmis,” Pasanen sanoo.

Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan toiminnasta vastaava Raisa Harju jakaa Pasasen näkemykset.

“Kentältä on kuulunut selkeää viestiä siitä, että mökkikauppa on vilkastunut. Samat lainalaisuudet pätevät kuitenkin edelleen – haetaan nimenomaan kohtuullisen hyväkuntoista mökkiä veden ääreltä ja hyvien kulkuyhteyksien päästä. Jonkun verran enemmän kysyntää näyttäisi olevan ympärivuotiseen käyttöön sopivista mökeistä. Sijoituskäyttöön mökkejä ei kuitenkaan haluta ostaa, vaan nimenomaan omaan käyttöön.”

Keskuskauppakamarin Raisa Harju haluaa vielä muistuttaa siitä, että säännöllinen mökin kunnossapito on tärkeää paitsi oman viihtyvyyden, myös mökin arvon säilymisen kannalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Pixhill.
Kuva: Pixhill.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 20 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari tukee EU:n tavoitetta pääomamarkkinoiden kehittämisestä – myös kansallisia toimenpiteitä tarvitaan24.9.2020 15:10:21 EESTTiedote

Keskuskauppakamari tukee komission tavoitetta kehittää EU:n pääomamarkkinoita. Nykyistä paremmin toimivia pääomamarkkinoita tarvitaan kanavoimaan yksityisiä pääomia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tähtääviin investointeihin ja uudelle kasvu-uralle pääsemiseen koronakriisin jäljiltä. EU-tason toimenpiteiden lisäksi tarvitaan kansallisia toimia houkuttelevan, kasvuhakuisen ja kilpailukykyisen liiketoimintaympäristön luomiseksi.

Kauppakamarit vauhdittavat vientiä kansainvälisellä harjoittelijaohjelmalla23.9.2020 08:50:00 EESTTiedote

Keskuskauppakamari on käynnistänyt kansainvälisen harjoittelijaohjelman, jonka kautta suomalaiset opiskelijat pääsevät tutustumaan ympäri maailmaa toimiviin suomalaisiin vientiyrityksiin. Harjoittelu tehdään FinnChameissa, jotka ovat suomalaisia kauppakamareita tai kauppakiltoja viidellä eri mantereella. Keskuskauppakamari koordinoi ja alueelliset kauppakamarit valitsevat ja lähettävät suomalaisharjoittelijat FinnCham-toimipisteisiin.

Työttömien määrä kasvanut selvästi - “Pelkkä rahan käyttäminen ilman selkeästi viestittyä suunnitelmaa on huolestuttavaa”22.9.2020 08:51:33 EESTTiedote

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki on huolissaan työttömien määrän runsaasta kasvusta vuoden takaiseen verrattuna. Toimia työllisyyden nostamiseksi olisi tarvittu budjettiriihessä, jonka työllisyyspäätökset olivat pettymys. Pelkkä rahan käyttäminen ilman selkeästi viestittyä suunnitelmaa tulevaisuudesta on huolestuttavaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme