Vihreät Euroopan parlamentissa

Ville Niinistö jatkaa vihreiden ryhmävastaavana Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunnassa

Jaa
Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö on valittu jatkamaan tehtävässään vihreiden ryhmävastavana eli koordinaattorina teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnassa. Vastuutehtäviä jaettiin ryhmän sisäisesti parlamenttikauden puolivälissä ja nämä tehtävät jatkuvat parlamenttikauden loppuun.
MEP Ville Niinistö, kuva: Salla Merikukka
MEP Ville Niinistö, kuva: Salla Merikukka

– Olen tyytyväinen siitä että voin jatkaa työtäni vihreiden teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan vastaavana. Tänä aikana investoinnit uuteen osaamiseen ovat välttämättömiä Euroopan talouden uudistamiseksi, ilmastokriisin ratkaisemiseksi sekä myös Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Vihreillä on tärkeä rooli tässä työssä puhua kestävien ympäristöratkaisujen ja tutkimuksen puolesta samalla kun uudistamme taloutta ja vahvistamme työllisyyttä, Niinistö sanoo.

Teollisuusvaliokunnassa Niinistö toimii uusiutuvan energian direktiivin päivityksessä vihreiden neuvottelijana. Teollisuusvaliokunnan lisäksi Niinistö toimii jäsenenä ympäristövaliokunnassa. Siellä hän toimii parlamentin pääneuvottelijana eli raportoijana hiilinielujen LULUCF-asetuksessa. Maankäyttöä koskeva LULUCF-asetus määrittelee sitä, miten maankäyttösektorin eli esimerkiksi metsien hiilinielut ja maatalouden päästöt otetaan huomioon EU:n ilmastotavoitteissa. Niinistö vastaa myös vihreiden ryhmässä YK:n luontokokouksen tavoitteista.

Tämän lisäksi Niinistö on varajäsenenä talous- ja raha-asioiden valiokunnassa, jossa hän työskentelee mm. Basel III -asetuksen parissa, joka on sääntelykehys pankkien vakavaraisuudelle. Lisäksi Niinistö on tehnyt talousvaliokunnassa töitä yritysten kestävyysraportoinnissa sekä EU:n talous- ja rahaliiton kehittämisessä.

Avainsanat

Kuvat

MEP Ville Niinistö, kuva: Salla Merikukka
MEP Ville Niinistö, kuva: Salla Merikukka
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

MEP Ville Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaatii EU-johtajia kieltämään kaikki Venäjän energiatuotteet markkinoillaan2.3.2024 12:25:01 EET | Tiedote

Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö vaatii välitöntä täyskieltoa tuontienergialle Venäjältä EU:n markkinoille. Niinistö lähetti yhteensä 65 mepin allekirjoittaman kirjeen aiheesta EU-komission puheenjohtajalle ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Belgialle. Allekirjoittajat ovat kaikista keskeisistä poliittisista ryhmistä. Sanktioista päätösvalta on jäsenmaiden ministerineuvoston käsissä.

Yli sata europarlamentaarikkoa vetoaa UNRWA:n rahoituksen puolesta: “Rahoituksen keskeyttämisen vaikutukset osuvat viattomiin siviileihin Gazassa, jotka jo nyt ovat täysin epäinhimillisissä oloissa keskellä sotaa.”27.2.2024 13:45:46 EET | Tiedote

Suomalainen vihreiden MEP Alviina Alametsä allekirjoitti europarlamentaarikkojen yhteisen kirjeen, jossa vedotaan palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA-rahoituksen puolesta. Kirje osoitettiin muun muassa Euroopan komission, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin puheenjohtajille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye