Vihreät Euroopan parlamentissa

Ville Niinistö: Nato-jäsenyydelle keltaista valoa

Jaa
Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö ottaa blogikirjoituksessaan kantaa keskusteluun Nato-jäsenyydestä. Niinistö näkee, että geopoliittisen vallankäytön kasvaminen Euroopassa ja sen ulkopuolella on palauttanut pöydälle hyvin perinteisiä kysymyksiä alueellisista turvallisuusrakenteista ja niiden vakaudesta. Niinistön mukaan Suomen kannattaa arvioida omaakin asemaansa uudessa tilanteessa.
Kuva: Euroopan parlamentti
Kuva: Euroopan parlamentti

Niinistö toteaa, että Ukrainan konflikti ja Venäjän tekemä Krimin miehitys, Venäjän haikailu etupiiriajatteluun sekä Valko-Venäjän demokratialiikkeen tukahduttanut diktatuuri ovat tuoneet epävakautta lähialueille. Hän muistuttaa, että Nato-jäsenyyden harkinta ei ratkaise mitään ajankohtaista, päivän poliittista kriisiä tai tilannetta.

– Muutoksia Suomen keskeisissä turvallisuuspoliittisissa valinnoissa voi tehdä vain laajalla enemmistöllä ja laajan julkisen keskustelun jälkeen. Päätöksen jäsenyydestä on perustuttava pitkän aikavälin harkintaan Suomen edusta ja siitä mikä on oman lähialueemme vakauden, rauhan ja demokratian tulevaisuuden kannalta paras ratkaisu. Onko Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus enää Euroopan ja Suomen vakautta lisäävä ja lähialuettamme rauhoittava tekijä? Niinistö kirjoittaa.

Niinistö painottaa, että oma etumme on tiivistää Euroopan unionin yhteistyötä myös tulevaisuudessa, koska sillä varmistamme omien arvojemme menestymisen maailmantaloudessa. EU:n kautta ratkomme myös ilmastokriisiä, panostamme kestäviin investointeihin sekä luomme kestäviä pelisääntöjä globaalitalouteen. EU-yhteistyön rinnalla turvallisuuspolitiikan merkitys on kasvanut, kuten myös geopoliittiset jännitteet. 

– Oma harkintani on kääntynyt siihen, että näytän Nato-jäsenyydelle keltaista valoa, Niinistö sanoo, – Olemme tosiasiallisesti ja syvällä puolustusyhteistyössä Nato-maiden kanssa sekä kahdenvälisesti että Nato-kumppanuuden kautta. Jos olemme jo tosiasiallisesti sitoutuneet yhteistyöhön, kannattaisiko edistää omia arvojaan myös Naton jäsenenä ja sitä kautta vaikuttaa läntisen arvoyhteisön vakaaseen kehitykseen myös tulevaisuudessa? Olemalla ulkopuolella emme käytä ääntämme. Suomen ääni Naton sisällä voisi olla maltillinen, vakautta ja rauhaa korostava ääni, Niinistö kommentoi.

–  Nyt olemme tilanteessa, jossa Nato-jäsenyyden hyötyjä ja haittoja ja mahdollisen jäsenyyden hakemisen ajankohtaa on avoimesti käsiteltävä. Kysymys ei ole viikoista tai kuukausista, mutta pidän mahdollisena että Suomi voisi halutessaan pyrkiä Naton jäseneksi jo seuraavan viiden vuoden kuluessa. Samalla se, että kansakuntana käymme tätä keskustelua korostaa sitä, että pidämme valintamme omissa käsissämme, Niinistö kirjoittaa.

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Euroopan parlamentti
Kuva: Euroopan parlamentti
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

MEP Ville Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaatii EU-johtajia kieltämään kaikki Venäjän energiatuotteet markkinoillaan2.3.2024 12:25:01 EET | Tiedote

Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö vaatii välitöntä täyskieltoa tuontienergialle Venäjältä EU:n markkinoille. Niinistö lähetti yhteensä 65 mepin allekirjoittaman kirjeen aiheesta EU-komission puheenjohtajalle ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Belgialle. Allekirjoittajat ovat kaikista keskeisistä poliittisista ryhmistä. Sanktioista päätösvalta on jäsenmaiden ministerineuvoston käsissä.

Yli sata europarlamentaarikkoa vetoaa UNRWA:n rahoituksen puolesta: “Rahoituksen keskeyttämisen vaikutukset osuvat viattomiin siviileihin Gazassa, jotka jo nyt ovat täysin epäinhimillisissä oloissa keskellä sotaa.”27.2.2024 13:45:46 EET | Tiedote

Suomalainen vihreiden MEP Alviina Alametsä allekirjoitti europarlamentaarikkojen yhteisen kirjeen, jossa vedotaan palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA-rahoituksen puolesta. Kirje osoitettiin muun muassa Euroopan komission, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin puheenjohtajille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye