Espoon kaupunki - Esbo stad

Virastokeskuksen ympäristön kehittäminen alkaa asuntorakentamisella – suunnittelukilpailun voittaja valittu

Jaa

Näkyvälle paikalle Espoon keskuksen ytimeen rakennetaan koteja yli 250 uudelle asukkaalle. Korttelin suunnittelusta järjestettiin kilpailu, jonka voitti Arkkitehtitoimisto A6 Oy:n ehdotus Nopat.

Voittajaehdotus Nopat. Havainnekuva: A6 Arkkitehdit Oy
Voittajaehdotus Nopat. Havainnekuva: A6 Arkkitehdit Oy

”Suunnittelukilpailun ratkeaminen antaa lähtölaukauksen virastokeskuksen ja sen ympäristön kehittymiselle. Tulevaisuudessa alueella on julkisten palvelujen ja kaupungin muiden toimintojen ohella nykyistä enemmän asuntoja ja kaupallisia palveluja”, kertoo Espoon keskuksen projektinjohtaja Mikko Kivinen.  

Parasta suunnitelmaa vanhan kaupungintalon viereisen tontin toteuttamiseksi etsittiin Hausia Oy:n ja Espoon yhteistyössä järjestämällä arkkitehtuurikilpailulla. Hausia Oy:llä on voimassa oleva varaus kilpailualueeseen. Rakennusoikeutta korttelissa on 12 000 k-m2, josta vähintään 500 k-m2 tulee osoittaa palveluille. Alueelle on tarkoitus toteuttaa vapaarahoitteisia omistusasuntoja.

Nopat yhdistää oivallisesti asumisen ja palvelut

”Saimme kolme erilaista suunnitelmaa, jotka olisivat kaikki olleet toteuttamiskelpoisia. Palkintolautakunta päätti valita voittajaksi ehdotuksen Nopat, jossa kiinnostava arkkitehtuuri yhdistyy toimivaan kokonaisuuteen ottaen haasteellisen tontin ominaisuudet huomioon”, kuvailee palkintolautakunnan puheenjohtaja, Hausia Oy:n toimitusjohtaja Kari Kiviluoma.

Suunnitelmaan kuuluu neljä kerrostaloa piha-alueineen ja pysäköintipaikkoineen. Liike- ja palvelutilat on sijoitettu katutasoon Vaakunatorin ja Kirkkojärventien puolelle. Asuntoja on suunniteltu noin 260 asukkaalle. Nimensä ehdotus on saanut talojen katoille nousevista massiivisista kuparinvärisistä ”nopista”.

”Yksi tärkeä valintakriteeri liittyi asuntosuunnitteluun. Voittajaehdotuksen asunnot on suunniteltu taitavasti, ne ovat toimivia ja vastaavat alueen kysyntää”, Kiviluoma jatkaa.

Rakentaminen alkaa ensi vuonna

Hausia Oy jatkaa alueen suunnittelua voittaneen toimiston kanssa. Rakentamaan on tarkoitus päästä jo alkuvuodesta 2018. Ensimmäiset asunnot valmistunevat 2019.

Arkkitehtuurikilpailu järjestettiin kutsumenettelyllä, johon osallistui kolme toimistoa: Arkkitehtitoimisto A6 Oy, Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy sekä Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy. Kilpailuaika oli 10.5.–22.8.2017. Palkintolautakunnassa kaupunkia edustivat teknisen toimen johtaja Olli Isotalo sekä Espoon keskuksen alueen projektinjohtaja Mikko Kivinen.

 

Yhteyshenkilöt

Espoon kaupunki:

Projektinjohtaja Mikko Kivinen
puh. 043 824 9578, mikko.kivinen@espoo.fi

Hausia Oy:

Toimitusjohtaja Kari Kiviluoma
045 8533 533, kari.kiviluoma@hausia.fi

Kuvat

Voittajaehdotus Nopat. Havainnekuva: A6 Arkkitehdit Oy
Voittajaehdotus Nopat. Havainnekuva: A6 Arkkitehdit Oy
Lataa
Voittajaehdotus Nopat. Havainnekuva: A6 Arkkitehdit Oy
Voittajaehdotus Nopat. Havainnekuva: A6 Arkkitehdit Oy
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Rut Bryks och Tapio Wirkkalas samlingar visas för första gången på EMMA17.11.2017 09:07Tiedote

EMMA – Esbo moderna konstmuseum och Tapio Wirkkala Rut Bryk Stiftelsen i samarbete med Esbo stad öppnar idag Rut Bryks och Tapio Wirkkalas unika personliga samlingar och arkiv på EMMA. I annexet som döpts till Aukio och reserverats för design visas arkivens och samlingarnas mångsidiga innehåll i ett särskilt visningslager. Samtidigt öppnar Aukios första tillfälliga utställning, STILL / LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective med formgivaren Harri Koskinen som kurator. Utställningen pågår ända till den 22 april 2018.

Rut Bryk’s and Tapio Wirkkala’s collections are presented for the first time at EMMA17.11.2017 09:05Tiedote

EMMA – Espoo Museum of Modern Art and Tapio Wirkkala Rut Bryk Foundation are opening a Rut Bryk’s and Tapio Wirkkala’s unique collection today. EMMA’s design-focused annex named Aukio will present the diverse nature of archives and collections in the form of a visible storage. Aukio will also see the opening of its first changing exhibition, STILL / LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective, which is curated by Harri Koskinen and open until 22 April 2018.

Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan kokoelmat ensimmäistä kertaa esillä EMMAssa17.11.2017 09:00Tiedote

EMMA – Espoon modernin taiteen museo ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa avaavat tänään ainutlaatuisen Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan kokoelman EMMAssa. Aukioksi nimetyssä muotoilulle omistetussa laajennuksessa esitellään arkistojen ja kokoelmien runsautta katseluvaraston muodossa. Samanaikaisesti aukeaa Aukio-tilan ensimmäinen vaihtuva näyttely, muotoilija Harri Koskisen kuratoima STILL / LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective, joka on esillä 22.4.2018 asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme