Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Viria lahjoittaa 40 000 euroa VAMKille: ”Ammattikorkeakoulu tärkeä seudun yrityksille”

Jaa
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK on saanut lahjoituksen varainhankintaansa Viria Oyj:lta. 40 000 euron lahjoituksen luovutti yhtiön hallituksen puheenjohtaja, professori Vesa Routamaa keskiviikkona 27.6.
Virian hallituksen puheenjohtaja, professori Vesa Routamaa (vas.) luovutti lahjoituksen rehtori Tauno Kekäleelle. Kuva: Anssi Turunen
Virian hallituksen puheenjohtaja, professori Vesa Routamaa (vas.) luovutti lahjoituksen rehtori Tauno Kekäleelle. Kuva: Anssi Turunen

Yritys kohdentaa lahjoituksensa erityisesti VAMKin tekniikan ja liiketalouden aloille.

- VAMK kouluttaa Virian toimialan kannalta tärkeitä asiantuntijoita. Ammattikorkeakoulutus on varsin tärkeä seudun vireälle, monipuoliselle yritystoiminnalle ja myös muulle palvelutuotannolle, sillä omalla seudulla koulutetut ovat myös hyvin sitoutuneita työskentelemään seudun työpaikoissa, Routamaa sanoo.

Routamaan mukaan tietoturvan ja turvatekniikan sekä tiedon hyödyntämisen palveluihin keskittynyt Viria tietää hyvin, mikä merkitys henkilöstön osaamisella on yrityksen toiminnalle.

- Tasokas koulutus muodostaa osaamispohjan, joka työssä täydentyy ja vahvistuu. Jatkuvalla lisäkouluttautumisella varmistetaan, että osaaminen pysyy teknologian kehittymisen vauhdissa, Routamaa muistuttaa.

Routamaan mielestä tiivis yhteistyö koulutuksen ja työelämän välillä on vastaus tulevaisuuden osaamisvaatimuksiin.

- Työelämä muuttuu ja informaatioteknologia kehittyy vauhdilla. Nopea muutos – oli se sitten teknologinen tai yhteiskunnallinen – on yksi koulutuksen isoista haasteista. Yritysten ja oppilaitosten tiiviimpi yhteistyö osaltaan edistää sitä, että koulutus vastaa niitä tarpeita, joita vastavalmistuneet tulevat työssään kohtaamaan.

VAMKin varainhankinta käynnistyi vuoden 2018 alussa ja kestää vuoden loppuun asti. Lahjoitetuilla varoilla tuetaan VAMKin toimintaa ja tavoitteita. VAMK voi hankkia lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä. Valtio on lisäksi luvannut tukea toimintaa vastinrahalla, joka suhteutetaan kerättyyn yksityiseen pääomaan. Ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen on varattu 24 miljoonaa euroa vuosille 2017–2018. Lisätietoja VAMKin varainhankintakampanjasta: vamk.fi/kiitos

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tauno Kekäle, rehtori, toimitusjohtaja (VAMK)
puh. 040 076 1619


Vesa Routamaa, professori, hallituksen puheenjohtaja (Viria)
puh. 050 552 9696

Kuvat

Virian hallituksen puheenjohtaja, professori Vesa Routamaa (vas.) luovutti lahjoituksen rehtori Tauno Kekäleelle. Kuva: Anssi Turunen
Virian hallituksen puheenjohtaja, professori Vesa Routamaa (vas.) luovutti lahjoituksen rehtori Tauno Kekäleelle. Kuva: Anssi Turunen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Wolffintie 30
65200 VAASA

0207 663 300, info@vamk.fihttp://www.vamk.fi

Vaasan ammattikorkeakoulusta VAMKista valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3300 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatekniikkaa ja kansainvälisyyttä. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin. www.vamk.fi

Viria on digitaalisen ja fyysisen turvallisuuden, tiedonhallinnan ja tv-palveluiden vahva asiantuntija. Valtakunnallisesti ja osin kansainvälisestikin toimivan Viria-konsernin muodostavat emoyhtiö Viria Oyj ja sen tytäryhtiöt Viria Security Oy, Bitfactor Oy, Hibox Systems Oy, Tansec Oy ja AB Sappa.  Virian liikevaihto vuonna 2017 oli 88 miljoonaa euroa ja tänä vuonna sen ennakoidaan ylittävän 100 miljoonaa euroa. Henkilöstöä Viriassa on noin 530.  www.viria.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Kevään toinen yhteishaku alkaa – löydä oma polkusi VAMKissa13.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku käynnistyy tänään 13.3. ja jatkuu 27.3. saakka. Vaasan ammattikorkeakoulussa on haettavana suomenkielisiä AMK- ja YAMK-tasoisia koulutusohjelmia, joista valmistuu asiantuntijoita tekniikan alalta, liiketalouden alalta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Tarjolla on sekä perinteisiä päivätoteutuksia että joustavia monimuoto- ja verkkototeutuksia. Opinnot alkavat elokuussa 2024

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye