Viro valmistautuu matkailun uuteen ennätysvuoteen

Matkailu Viroon ehti kasvaa kymmenen peräkkäistä vuotta kevättalveen 2020 saakka. Pandemiaa edeltävinä vuosina matkailun osuus maan bruttokansantuotteesta kasvoi jo 8 prosenttiin ja rajojen sulkeutuessa suomalaiset olivat hyvää vauhtia tekemässä Viroon kaikkien aikojen matkailijaennätystä. Yksi Viron vetovoimatekijöistä on matkailusektorin yhä systemaattisempi yhteistyö maan houkuttelevuuden kasvattamisessa ja uusien matkailupalveluiden kehittämisessä. Korona ei kehitystä pysäyttänyt ja Virossa tehtiinkin matkustuskieltojen aikana paljon töitä sen eteen, että Viroon on taas miellyttävää ja elämyksellistä tulla.
”Matkailutoimialan merkitys Viron taloudelle on merkittävä ja se integroituu luontevasti yhteiskunnan toimialoihin. Viron on helppo vastata vallitseviin megatrendeihin, sillä meillä on helppo toteuttaa vastuullista matkailua. Massakohteiden sijaan kaupunkimme ja kylämme ovat pieniä ja pittoreskeja ja niihin matkustaminen Suomesta tapahtuu mukavan ja nopean laivamatkan jälkeen maata pitkin. On ollut myös hienoa nähdä, että luontomatkailu ja Viron kansallispuistoverkosto kiinnostavat suomalaisiakin vieraitamme”, kertoo Visit Estonian johtaja Rainer Aavik ja jatkaa: ”Odotuksemme uusien matkailuennätysten rikkomiseen ovat realistiset. Tästä saatiin esimakua loppusyksyn ja alkutalven kuhinasta satamissa, hotelleissa ja ravintoloissa. Helsingin ja Tallinnan väli on maailman tiheimmin liikennöity kahden pääkaupungin välinen merireitti ja uusien alusten myötä yhteydet vain lisääntyvät.”
Teemoina kestävä kehitys ja sauna
Alkaneen vuoden matkailuteemoja Virossa ovat muiden muassa kestävä ja terveellisen puhdas matkailu: Tallinna on Euroopan vihreä pääkaupunki ja koko Virossa vietetään saunavuotta. Viron tapahtumakalenteri on vilkas ja täynnä pieniä harrastajakohtaisia kokoontumisia, laajempia teemapäiviä sekä suuria massamagneetteja. Perheiden ja varttuneempien matkailijoiden lisäksi Viro houkuttelee Suomesta myös nuorisoa.
”Viro onnistui jo viime vuonna puhuttelemaan nuorempaakin kohderyhmää, joka aiemmin lensi Baltian yli metropolien hulinoihin.Oli hauskaa huomata, kuinka Suomen kesäfestareilla laulettiin Teflon Brothersien tahtiin perkeleellisestä Viro-kaipuusta ja nähdä saman rallin jatkuvan laivoilla sekä pitkin syksyä myös Tallinnan ravintoloissa, baareissa, klubeilla ja konserteissa. Nuorilla on matkoiltaan erilaiset odotukset ja tarpeet ja niitä laadukkaasti täyttämällä Viro on selkeästi onnistunut synnyttämään itselleen myös uusia suomalaisfaneja”, kertoo Samuel Sorainen, Visit Estonian viestintävastaava Suomessa ja lisää: ”Tänäkin vuonna Viro nousee Suomessa isosti esiin viihteen myötä, sillä MTV:n suuren Myyrä-ohjelman tuotanto kuvataan Narvassa, Tallinnassa ja niiden välimaastoissa Virumaalla. Uskon sen innostavan suomalaisia liikkeelle myös ihan uusiin maisemiin.”
Matkailuvuosi 2023 tuo Viroon ennätysmäärän tapahtumia ja koettavaa
Viron uusi matkailukausi alkaa paremmissa merkeissä kuin vuosiin. Matkailuala on tehnyt paljon töitä yleisen viihtyvyyden eteen ja pandemian synnyttämän sisämatkailupiikin vuoksi myös maakuntien palvelut ovat yhä parempia.
Ruokatapahtumia
- 1.-28.2. Maistuva Tartto-ravintolaviikot
- 11.-17.3. Tallinnanravintolaviikot
- 24.-25.3. Leipäfestivaali, Tallinna
- Toukokuu: Michelin Guide Estonia 2023 julkistus
- 9.-10.6. Hyvän ruoan festivaali Grillfest ja grillauksen Viron mestaruuskilpailut, Pärnu
- 8.7. Mullfest-kuohuviinifestivaali, Pärnu
- 3.-5.8. Hiidenmaankahvilapäivät
- 19.-20.8 Peipsinruokatie -viikonloppu 175 km:nmatkallaSipulitietä
- Lokakuu:Pärnunravintolaviikko
- Marraskuu:Tallinnanravintolaviikko ja Vironverimakkarajuhlat
Puutarhapäiviä, antiikkia ja muita harrastuksia
- 20.-22.4.Maamess -maatalousmessut, Tartto
- 12.-14.5. Luigenmaatalous ja puutarhamarkkinat
- 19.-21.5.Türin kukkamarkkinat
- 27.-28.5. Jänedanpuutarha- ja kukkamessut
- 23.6. Avinurmentynnyrimarkkinat
- 30.6-2.7. Pärnun hansapäivät
- 1.7. Seidlanantiikkimarkkinat
- 6.-9.7. Tallinnan Keskiaikapäivät
- 8.-9.7. Tarton hansapäivät
- 9.-11.11. Mardilaat, eli Martin markkinat, Tallinna
Klassista musiikkia
- 12.-21.7. Pärnun musiikkifestivaali ja Järvi Academy
- 25.-29.7.Saarenmaan oopperajuhlat
- 30.7. Vanemuine-teatterin sinfoniaorkesterin ulkoilmakonsertti, Tartto
- 4.-13.8. Piritan luostarin Birgitta-festivaali, Tallinna
- 2.-11.9. Nargen-festivaali ja Arvo Pärtin päivät, Tallinna ja muu Viro
Poppia, rokkia ja konemusiikkia
- 20.1. Apocalyptica, Epica ja Wheel, Tallinna
- 30.1. Manowar, Tallinna
- 9.-12.3. Enigman kiertue Virossa
- 10.-12.5.Tallinn Music Week
- 18.5. Sabaton, Lordi jaBabymetal, Tallinna
- 25.5. Yes, Tallinna
- 17.6 Scorpions, Laululava, Tallinna
- 6.8. DepecheMode, Laululava, Tallinna
- 10.-11.8. We Love The 90’s -ysärihittibändit, Tallinna
- 12.8. The Weeknd, Laululava, Tallinna
- 12.8. BonnieTyler, Kalev-stadion, Tallinna
- 7.-10.9. Station Narva -festival, Narva
Urheilutapahtumia
- 19.2. Tarton 49. hiihtomaraton, Otepää
- 21.3. Hiihdon maailmancup - kaupunkisprintti Tallinnan Laululavalla
- 22.-23.4.Võhandun melontamaraton, Võru
- 1.5. Viljandijärven juoksu, Viljandi
- 28.5. Tartu Rattaralli -pyöräilytapahtuma, Tartto
- 20.-23.7.WRC Rally Estonia, Tartto ja Etelä-Viron kunnat
- 5.8. IronmanTallinn, Tallinna
- 19.-20.8. SimpleSession, Tallinna
- 8.-10.9. Tallinnan maraton, Tallinna
Visit Estonian verkkopalvelussa on tapahtumakalenteri, josta löytyvät niin pienet kuin suuremmatkin tapahtumat. Median edustajille on oma Viron pressiklubi, jonka kautta voi pyytää lisätietoa ja esittää hakemuksia ja toiveita lehdistömatkoille.
Viro @ MATKA23
Viro on laajasti esillä Helsingin MATKA23-messuilla, johon osallistuu runsas joukko virolaisia matkailupalveluyrittäjiä ja -organisaatioita. Visit Estonia järjestää hauskaa ja inspiroivaa ohjelmaa niin messujen Viro-osastolla kuin myös ohjelmalavalla.
Tanssiryhmä UppsarinWelcome to Estonia –tanssishow
- Inspiration lava / LA 21.1. Klo: 12.30-13.00 ja Inspiration lava / SU 22.1. Klo 12-12.30
Someilmiö Henna Mikkilän parhaat tärpit Tallinnaan
- Inspiration lava / LA 21.1 Klo 15.00, Henna Mikkilä, Silja Hurskainen
Kulttuuri kutsuu Tarttoon!
- Nordic Stage / LA 21.1. Klo 11.30 – 12.00, Külliki Pikk
Suomalaisille tuntematon helmi – Viljandi, miksi lähteä käymään?
- Nordic Stage / LA 21.1. Klo 14.00 – 14.30, Johan-Kristjan Konovalov
Uusia rentouttavia kylpyläkokemuksia Virossa 2023!
- Nordic Stage / LA 21.1. Klo 16.00 – 16.30, Regina Rougijainen
Vastuullisuusmatkalle Viron saarille - Saarenmaa ja Hiidenmaa
- Vastuullisuustori / LA 21.1 klo 12.00 – 12.30 ja SU 22.1. klo 12.30 – 13.00 Anne-Ly Torstensson
Ota suunnaksi vertaistaan vailla Virumaa
- Nordic Stage / SU 22.1. Klo 11.30 – 12.00, Timo Raussi
Kansainväliset huippuartistit ja tunnelmalliset paikallistapahtumat Virossa 2023
- Nordic Stage / SU 22.1 klo 13.30 – 14.00, Malle Kolnes
Viroon saunomaan - saunavuosi 2023
- Nordic Stage / SU 22.1 Klo 14.30 – 15.00, Anneli Kana
Viron mielenkiintoisia piensaaria ja niihin purjehtiminen
- Nordic Stage / SU 22.1. klo 15.30 - 16.00, Kalevi Westersund
Hanketta tukee Euroopan aluekehitysrahasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteystiedot
Kadri Gröön, Visit Estonia, kadri.groon@eas.ee, +372 5656 5615
Malle Kolnes, Visit Estonia, malle.kolnes@visitestonia.com, +372 510 3841
Samuel Sorainen, Wolfcom Oy, samuel.sorainen@wolfcom.fi, +358 400 579 653
Kuvat



Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys1.6.2023 11:11:36 EEST | Tiedote
Hampurilaisiin erikoistunut Burger Lovers Finland -yhteisö ja Foodora etsivät taas yleisöäänestyksellä Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Viime vuonna ääniä annettiin yli 30 000 ja voittajaksi osoittautui JJ’S BBQ Salosta. Yhteisö on laatinut äänestyksen pohjaksi yli sadan laadukkaita hampurilaisia tarjoavan ravintolan listauksen. Äänestysaikaa on sunnuntaihin 11.6. ja Suomen paras hampurilaisravintola julkistetaan Helsingin Rautatietorilla järjestettävän Burger Lovers -festivaalin avajaispäivänä 14.6.
Viroon lisää Michelin-tähtiä, myös ensimmäinen kahden tähden ravintola25.5.2023 12:15:44 EEST | Tiedote
Maailman arvostetuin ja kansainvälisesti tunnetuin ravintola-alan tunnustusjärjestelmä The Michelin Guide julkisti Viron Michelin-oppaan toisen painoksen. Maa sai nyt ensimmäisen kahden tähden ravintolan, joka on 180° by Matthias Diether. Lisäystä listalle toi myös kuudes Bib Gourmand-ravintola Tuljak, sekä uusi Michelin Green Star -ravintola Soo. Viron Michelin-suosituslistalla on nyt yhteensä 34 ravintolaa.
Vesa-Matti Loiri ravintola Eliten taiteilijapöytään ja klassikkolistalle24.5.2023 14:24:52 EEST | Tiedote
Kulttuuri- ja taiteilijaravintola Elite ikuisti Vesa-Matti Loirin legendaariseen taiteilijoiden kantapöytään ja klassikkoruokalistalle. Loirin nimikkoannos on hänen suosikkiruokiinsa kuulunut klassinen suomalainen läskisoosi, jota Elitessä on aika-ajoin ollut tarjolla. Vesa-Matti Loiri vieraili Elitessä ensimmäisen kerran näyttelijä Siiri Angerkosken kutsumana 60-luvun lopulla ja on siitä lähtien kuulunut ravintolan kanta-asiakkaisiin. Vesa-Matti Loiri on Tauno Palon ja Matti Pellonpään rinnalla kolmas suomalainen taiteilija, joka on tullut nimikyltillä ikuistetuksi Eliten legendaariseen taiteilijapöytään.
Tapio Lehtisen pelastaja kastoi kisaveneen Helsingissä - Galiana WithSecure matkalle maailman ympäri24.5.2023 12:50:29 EEST | Tiedote
Tapio Lehtinen Sailing on solminut pääyhteistyökumppanisopimuksen suomalaisen kyberturvallisuusyhtiö WithSecuren kanssa. Yhteistyön myötä Lehtinen tiimeineen starttaa legendaarisen Whitbread Round the World -kisan 50-vuotisjuhlakilpailuun Ocean Globe Raceen nyt uudelleennimetyllä Swan 55 -joolilla Galiana WithSecure. Kilpailun kauneimman veneen ja venekunnan kummina toimii suomalaispurjehtijan Intian valtamerestä marraskuussa pelastanut ja GGR-voitollaan kilpapurjehduksen historiaan purjehtinut Kirsten Neuschäfer.
Akseli Herlevi toi himoitun gourmet-kebabin Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun24.5.2023 09:55:38 EEST | Uutinen
Hampurilaisguru Akseli Herlevi perusti Naughty BRGR:in rinnalle viime syksynä DIF Döner -ravintolan yhdessä Lähi-Idän makuihin erikoistuneen keittiömestari Iman Gharaghozlun kanssa. Ravintolakriitikoilta kiitosta kerännyt, Suomen tuoreimman kebabin luvannut DIF Döner uudisti kebabkansan näkemyksiä siitä, miltä aidon döner kebabin tulee maistua. Nyt Herlevi tuo laadukkaat kebabit myös Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun yhdessä Naughty BRGR -ravintoloiden kanssa. Myös Helsinkiin avautuu uusi DIF Döner -ravintola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme