Viisas Elämä Oy

Virolaisten veljekset tietävät onnistuneen muutoksen ainekset

Jaa
Aloitatko syksyn kunniaksi uuden harrastuksen, ruokaremontin tai muun elämäntapa uudistuksen? Onko kokemus näyttänyt, että kun palavin into hiipuu, unohtuvat uudet tavatkin? Harri ja Ilkka Virolaisen uutuuskirja Onnistunut muutos - Sisäisestä muutoksesta ulkoiseen muutokseen (Viisas Elämä 2019) auttaa muuttamaan piintyneimmätkin tavat pysyvästi.

”Jos korjaat ajattelusi, kaikki muu elämässäsi loksahtaa kohdalleen.” - Laotse

Pysyvän elämäntapamuutoksen aikaansaaminen on usein haastavaa. Esimerkiksi painonpudotus tai päihteiden käytön lopettaminen vaatii usein monia yrityksiä. Keskeistä onnistumisessa on perustavanlaatuinen sisäinen muutos. Onnistuminen lähtee omien ajatusten, asenteiden, tunteiden ja minäkuvan muuttumisesta. Asiat, joita ennen pidit mahdottomina, tulevat mahdollisiksi sisäisen muutoksen kautta.

Virolaisten teos on inspiroiva onnistuneen muutoksen tietopaketti. Se kiteyttää muutoksessa onnistumisen keskeiset seikat tutkimustulosten, käytännön vinkkien ja esimerkkien sekä 13. askeleen muutosmallin avulla. Askelmallissa kuvataan kattavasti muutoksen eri osa-alueita, jotka helpottavat muutoksessa onnistumisessa.

Harri Virolainen ja Ilkka Virolainen ovat molemmat suorittaneet neljä maisterin tutkintoa ja tohtorin tutkinnon. He ovat perehtyneet onnistuneisiin muutoksiin tieteellisen tutkimuksen ja työkokemuksen kautta. Virolaiset ovat valmentaneet huippu-urheilijoita, yritysjohtajia sekä eri alojen asiantuntijoita niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Veljekset myös opettavat muutoksen toteuttamista korkeakouluissa ja yliopistoissa.

Harri ja Ilkka Virolainen esiintyvät 6.9.2019 klo 18.00 Akateemisessa Kirjakaupassa (Keskuskatu 1, Helsinki).

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Onnistunut muutos -kirjan esittelyvideo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:


Sanna Salmevaara
tiedotuspäällikkö
044 980 3071
tiedotus@viisaselama.fi


Viisas Elämä Oy
Mekaanikonkatu 19 A
00880 Helsinki


www.viisaselama.fi

Kuvat

Lataa
Kirjan kansi: Jonna Nisu
Kirjan kansi: Jonna Nisu
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Viisas Elämä Oy
Viisas Elämä Oy
Mekaanikonkatu 19 A
00880 HELSINKI

http://www.viisaselama.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viisas Elämä Oy

Vallankumouksellista tietoa vaihdevuosista – Naisen aivot muuttuvat keski-iässä yhä vahvemmiksi20.3.2024 08:55:00 EET | Tiedote

Tiede osoittaa, että vaihdevuodet voivat olla naisen aivoille hyvinvointia edistävä vaihe. Kalifornian yliopiston neuropsykiatri Louann Brizendine kertoo uudessa teoksessaan Vaihdevuosien vallankumous – Aivojen hyvinvointi keski-iässä vaihdevuosien tuovan voimaa, iloa ja selkeyttä naisen elämään. Kirja tarjoaa tieteeseen pohjautuvia keinoja huolehtia aivojen hyvinvoinnista koko loppuelämän ajan.

Keski-ikä on otollinen aika kasvulle – omien vahvuuksien löytäminen luo iloa ja tasapainoa18.3.2024 08:55:00 EET | Tiedote

Marjo Rantanen kertoo uutuusteoksessaan Ansaitset parempaa – Näin löydät ilon, tasapainon ja sisäiset aarteesi (Viisas Elämä, 2024), miten voimme päästä eroon stressaavista tekijöistä elämässämme ja täydentää voimavarojamme entisestään iästä riippumatta. Teoksen lähtökohta on oppia tunnistamaan omia vahvuuksia, luontaisia taipumuksia ja kehittämiskohteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye