Viestintätoimisto Manifesto Oy

Virta varautuu auttamaan energiajakelun häiriötilanteissa tulevana talvena

Jaa
Lataustehon valtakunnallinen kysyntäjoustoautomaatio käyttöön ensimmäisenä maailmassa.

Yli puolet Suomen julkisista sähköautojen latauspisteistä toimii suomalaisen Liikennevirta Oy:n teknologia- ja palvelualustalla muodostaen Virta latausverkoston. Koska verkoston kautta ladataan päivittäin suuri osa suomalaisista sähköautoista, sen rooli sähkön riittävyyden varmistamisessa kasvaa jatkuvasti. 

Suomalaista yhteiskuntaa tulevana talvena mahdollisesti uhkaaviin häiriötilanteisiin Virta valmistautuu ottamalla käyttöön asiointilatausverkoston kattavan kysyntäjoustoautomaation ensimmäisenä maailmassa.

Virran energiapalveluista vastaavan johtajan Juha Karppisen mukaan ”Suomen suurimman latausalustan vastuullisena toimittajana koemme velvollisuudeksemme osallistua häiriötilanteissa yhteiskunnan sähkönriittävyydestä huolehtimiseen”. 

Sähköautoilun merkitys energiajärjestelmän vakaudessa kasvaa

”Vaikka sähköautojen lataamiseen käytetty sähkönkulutus on vielä pientä moneen muuhun toimialaan verrattuna, on sillä jo oma vaikutuksensa sähkönjakelun kokonaisuudessa. Sähköautojen lataaminen Virran verkostossa ei tule vaarantamaan sähkönjakelua tulevana talvena. Latauspisteiden hetkellinen tehon alentaminen voi tuoda juuri ratkaisevan laskun sähkönkulutukseen, ja ehkäistä näin tarpeen katkoa sähköjä kuluttajilta laajemmin. Vuoteen 2030 mennessä sähköautojen latausverkkojen osuus tulee kasvamaan merkittävästi ja sen osuuden koko kysyntäjoustomarkkinoista arvioidaan olevan jopa 10 %”, Karppinen sanoo.

Virran kysyntäjoustoteknologia seuraa sähköjärjestelmän tilaa jatkuvasti useiden eri signaalien avulla. Latausten kulkua säädetään tarvittaessa kiinteistön, sähkön jakeluverkon ja valtakunnan tehotasapainon rajoitteiden mukaisesti.  Järjestelmä reagoi alle sekunnissa, jos esimerkiksi sähköverkon taajuus laskee liian alas ja tehotasapaino vaarantuu. Rajoitusten kesto pyritään häiriötilanteissa minimoimaan muutamien minuuttien pituiseksi, jotta latauspalvelun laatu ei kärsi. Nämä muutamat minuutit ovat kuitenkin riittävä aika, jotta varavoimaa ehditään käynnistää tehovajeen korjaamiseksi.

”Toiminto otetaan käyttöön Virran verkostoon kuuluvissa noin 6 500 asiointilaturissa asteittain marraskuusta 2022 alkaen. Pikalatausasemat, joissa latausajan lyhyys on tärkeintä, jätetään kysyntäjouston ulkopuolelle. Seuraamme tarkkaan, että latausasiakkaiden saama palvelu ei tästä kärsi”, Karppinen sanoo. 
 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Esa-Pekka Nykänen
Viestintäjohtaja, Liikennevirta Oy
esa-pekka.nykanen@virta.global 
puh. 040 595 3135

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Viestintätoimisto Manifesto Oy
Viestintätoimisto Manifesto Oy
Salomonkatu 17 B (Autotalo, 12. krs)
00100 Helsinki

https://www.manifesto.fi

Virta (Liikennevirta Oy) lyhyesti:

Vuonna 2013 Helsingissä perustettu Virta on yksi Financial Times 1000 – Europe's Fastest Growing Companies -listan nopeimmin kasvavista yrityksistä sekä nopeimmin kasvava sähköautojen latauspalveluita kehittävä yritys. 

Virta kehittää ja ylläpitää älykästä latausliiketoiminnan digitaalista alustaa, joka mahdollistaa kaikki keskeiset lataustoimintaan liittyvät toimenpiteet ja prosessit - käyttäjien tunnistautumisesta lataustapahtuman hallintaan ja laskutuksesta aina latauskapasiteetin ja sähköverkon käytön joustavaan säätelyyn.

Virran asiakkaita Suomessa ovat sen yli 6000 laturin verkostoa käyttävät kuluttajat sekä yritykset ja yhteisöt, jotka tarjoavat latauspalveluita edelleen asiakkailleen ja työntekijöilleen. Virran oma latausverkosto, alustaa käyttävät latauspalvelun tarjoajat sekä yhteiskäyttökumppanien ns. “roaming” -laturit muodostavat yhden Euroopan suurimmista latausverkostoista.

Syyskuussa 2022 Virta mahdollistaa sähköauton lataamisen yli 650 000 sähköautoilijalle Virran ja sen kumppaniverkostojen yli 250 000 latauspisteellä yli 60 maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy

Autoglymin uusi kolmivaikutteinen autonpesuaine helpottaa autonpesua ja luo kiiltävän lopputuloksen suojaavalla pinnalla15.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Ceramic Wash & Protect on kehitetty Autoglymin uudella shampoopohjaisella, keraamisella (Si02) teknologialla. Helpottaa auton maalipinnan puhdistamista ja pesun jälkeistä kuivaamista lyhentäen autonpesuun kuluvaa aikaa. Pesuaineen äärimmäisen konsentroitu, heikosti vaahtoava koostumus on erittäin riittoisa ja yksi pakkaus riittää jopa 33 pesukertaan.

Virta sai ison tilauksen Saksasta – Plaza-hotelliketjulle Virran sähköautojen latauspalvelu kaikkiin ketjun hotelleihin9.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Saksan suurimpiin hotelliketjuihin kuuluva Plaza-hotelliryhmä alkaa tarjota yhteistyössä suomalaisen Virran kanssa matkailijoilleen sähköajoneuvojen latauspalvelua (EV) kaikissa Plazan yli 50 hotellissa Saksassa, Itävallassa ja Hollannissa. Julkinen latausinfrastruktuuri tulee käyttöön vauhdilla laajentuvan Plaza-ryhmän hotelleissa lähikuukausien aikana. Uuden hotellipalvelun avulla hotellivieraat voivat ladata sähköautojaan oleskelunsa aikana, mikä tukee kestävää liikkumista ja tarjoaa lisäarvoa matkustajille.

Anatolian moskeijareitti esittelee arkkitehtoniset, puiset hypostyylimoskeijat, jotka ovat Turkin 21. Unescon maailmanperintökohde8.4.2024 09:36:13 EEST | Tiedote

Anatolian Unescon maailmanperintökohteet ovat täynnä arkkitehtuurin ihmeitä. Anatolia tarjoaa muinaisten sivilisaatioiden synnyinsijana ainutlaatuisia historiallisia ja arkkitehtonisia kokemuksia nykypäivän vierailijoille. Anatolian tarjoamiin aarteisiin kuuluvat muun muassa keskiaikaiset puiset hypostyylimoskeijat, joista tuli viime vuonna Turkin kahdeskymmenesensimmäinen Unescon maailmanperintökohde.

Viisi vinkkiä pihavalaistukseen8.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Keväällä, pihaa kesäksi suunniteltaessa tai muutostöitä tehdessä, on hyvä huomioida myös valaistus, vaikka pihavalaistuksen tärkeys korostuu vasta pimenevien syysiltojen lähestyessä. Oikeanlaisella valaistuksella on suuri merkitys niin tunnelman luomisessa ja ulkotilojen yksityiskohtien korostamisessa kuin turvallisuuden lisäämisessä piha-alueelle. LEDVANCEn valaistusasiantuntija Riku Varjelan vinkeillä saat pihavalaistuksesta entistä monipuolisemman.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye