Rinnekodit

Virtuaalimatkojen kautta digitaitoja ja osallisuutta - kansainvälisesti palkittu oppimisalusta Rinnekodin asiakkaiden käytössä 

Jaa
Rinnekoti panostaa asiakkaiden digitaitojen ja osallisuuden edistämiseen ottamalla käyttöön kansainvälisesti palkitun suomalaisen oppimisalustan Lyftan. Helsingissä ja Tampereella toimivien toimintayksiköiden asiakkaat sekä Rinnekodin etänä järjestettävän päivätoiminnan eli Etälive-lähetysten asiakkaat pääsevät vierailemaan eri maissa, tapaamaan uusia henkilöitä ja syventämään tietämystään maailmasta digitaalisella oppimisalustalla. Korona pandemialla on väistämättä vaikutuksia myös kehitysvammaisten asiakkaiden hyvinvointiin ja osallisuuteen. Vastapainona poikkeustilanteesta johtuvalle epävarmuudelle ja yksinäisyydelle on erityisen tärkeää tarjota asiakkaille mahdollisuutta harjoittaa digitaitoja sekä kokea yhteisöllisyyttä. Tähän tarkoitukseen Rinnekoti kokeili Lyftan digitaalista oppimisalustaa viime vuonna. Rinnekodin ohjaajat ja asiakkaat ottivat palvelun innostuneesti vastaan ja käyttöä on hyvien kokemusten ansiosta laajennettu.

Lyftan oppimiskokemus tukee Rinnekodin työllistymisen ja osallisuuden palveluiden yksiköissä käyvien kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden digitaitojen edistämistä. Digitaitojen edistämisen tavoitteena on uuden oppiminen ja osallisuuden ja yhdenvertaisuuden lisääminen. Tänä päivänä digitaalinen ympäristö on iso osa meidän jokaisen arkea ja siksi digitasa-arvon ja saavutettavuuden edistäminen on meille sydämen asia,” sanooNadja Delcos, joka toimii kehittämispäällikkönä Rinnekodilla.

Ilmiöoppimista virtuaalimatkailun kautta

Uuden palvelun käyttöönotosta vastaa suunnittelija Matleena Myllyrinne, joka on seurannut läheltä ohjaajien ja asiakkaiden virtuaalimatkustelua. Myllyrinne on huomannut, että asiakkaille virtuaalimatkailu Lyftan tarjoamissa kohdemaissa tuo oppimisnäkökulmaa eri ilmiöiden, paikkojen ja henkilötarinoiden kautta. Lisäksi ohjaajat kokevat oppimisen iloa ja yhteisöllisyyttä asiakkaidensa rinnalla. 

“Asiakkaat kehittävät aistihavaintojaan immersiivisen sisällön kautta: mielihyvän saamista innostavasta yhteisesti jaetusta kokemuksesta, omien intressien esille tuomista sekä digitaitojen harjoittamista. Ohjaajan rooli on herättää keskustelua eri aiheista, syventää asiakkaiden tietämystä ja kulkea asiakkaan rinnalla tämän digitaalisen aistimatkan ajan,” kuvailee Matleena Myllyrinne.

Oppimiskokemuksen tarjoajana Lyfta on arvostanut Rinnekodin sitoutumista asiakkaiden tietotaidon parantamiseen ja innovatiivista otetta eri sisältöjen käytössä. Rinnekoti on toteuttanut virtuaalimatkoja etänä pidettävissä tuokioissa ja toimintakeskuksissa paikan päällä ryhmätoiminnassa sekä yksilöohjauksessa. 

Lyftaa käyttävät pääosin koulut Iso-Britanniassa ja Suomessa perusopetuksessa, mutta viime vuonna saimme kuulla, että Rinnekodin asiakkailla oli kova matkakuume ja oppimisen nälkä. Vastasimme kiinnostukseen ja saimme pian huomata, että Rinnekodin asiakkaat pääsevät Lyftan alustalla vierailemaan paikoissa ja tapaamaan ihmisiä, joita heillä ei tavallisesti olisi mahdollista nähdä. Suomen opetussuunnitelmaan perustuva sisältö luo pedagogisen ulottuvuuden, jossa ohjaajat ja asiakkaat oppivat yhdessä. Ohjattujen tuokioiden aikana tunnelma on innostunut ja keskustelu vilkasta. On hienoa, että palvelumme lisää Rinnekodin asiakkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä,” kertoo YC Felin, maajohtaja, Lyfta

Matka jatkuu kahdeksalla uudella kohteella 

Vuoden 2020-2021 aikana Rinnekodin 15 ohjaajaa ja yli 70 asiakasta ovat vierailleet viidessä maassa 28 henkilön luona ja tutustuneet moninaisiin aiheisiin, joihin lukeutuvat yhteiskunnan toiminta kuten demokratia ja päätöksenteko, eri ammatit, ruoanvalmistus, hyvinvointi, kestävä arki ja oma identiteetti muuttuvassa maailmassa.

Eniten kiitosta on tullut oppimiskokemuksen korkeatasoisuudesta, mikä on vapauttanut ohjaajien aikaa toimintatuokioiden suunnittelusta, esim. sopivien sisältöjen etsiminen ja sovittaminen toimintakeskusten arkeen. Rinnekodin asiakkaat ovat nauttineet henkilötarinoista lyhytelokuvadokumenttien muodossa ja ovat voineet samaistua ihmisiin eri maista ja elämäntilanteista. 

“Etätuokioihin osallistuvat asiakkaat eri puolilta Suomea. Asiakkaat saavat oivalluksia Lyftan maailmoista, joissa yhdistyvät monikanavaista oppimista ja elämyksellisyyttä. Lyfta on mahtava kokonaisuus etenkin tänä korona-aikana. Virtuaalimaailma korostuu entisestään ja luo uudenlaisia kokemuksia asiakkaille,” iloitsee ohjaajana toimiva Nita Lehtiniemi Rinnekodista. 

Kevään aikana Rinnekodin ohjaajat ja asiakkaat jatkavat virtuaalimatkailua Lyftan avulla kahdeksassa uudessa maassa, joihin lukeutuvat Afganistan, Curaçao, Hongkong, Pakistan, Turkki, Unkari, Venäjä ja Yhdysvallat. Rinnekodin ohjaajat jatkavat matkatuokioiden innovointia ja arvioivat, miten asiakkaiden yksilölliset taidot kehittyvät tuokioiden tuloksena.  

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Taina Rönnqvist, viestintäpäällikkö, Rinnekoti
044-762 1992, taina.ronnqvist@rinnekoti.fi

YC Felin, maajohtaja, Lyfta Oy
0451341336, yc@lyfta.com 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taina Rönnqvist
viestintäpäällikkö
taina.ronnqvist@rinnekoti.fi
044 762 1992

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Rinnekoti

Rinnekoti on Suomen suurin yksityinen kehitysvamma-alan palveluja tarjoava toimija ja osa Diakonissalaitosta.Rinnekodin palvelut on suunnattu kaikenikäisille vammaisuudesta, pitkäaikaisesta sairaudesta tai muusta syystä erityistä tukea tarvitseville sekä heidän perheille ja omaisille. Asiakkaina ovat myös palveluja ostavat tahot, kuten kunnat.

Rinnekoti tarjoaa asumisen tuen sekä työllistymistä ja osallisuutta edistäviä palveluja. Palveluja käyttää noin 3 500 asiakasta yli 60 kunnasta. Liikevaihto oli noin 89 miljoonaa euroa vuonna 2019. Rinnekoti työllistää päivittäin noin 1 200 ammattilaista. Rinnekodin työtä ohjaavat arvot ovat hyvä elämä, asiantuntijuus ja lähimmäisyys.

Lisätietoja: www.rinnekoti.fi

Lyfta Oy 

Lyfta on kansainvälisesti palkittu suomalainen oppimisympäristö, jossa käyttäjät pääsevät tutustumaan upeisiin immersiivisiin tarinamaailmoihin ympäri maailmaa sekä innostaviin henkilötarinoihin lyhytdokumenttielokuvien ja multimediasisältöjen kautta. Lyftan materiaalit perustuvat Suomen opetussuunnitelmaan, YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin sekä keskeisiin elämäntaitoihin.

Iso-Britanniassa Lyftaa ovat käyttäneet tuhannet opettajat vuodesta 2017 alkaen. Suomessa Lyftan käyttäjiä löytyy yli 360 koulussa, 125 eri kunnassa.

Lyfta.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit

Jäikö läheiselläsi putki päälle jouluna? Päihdelääkäri listaa hälytysmerkit sekä vinkit, joilla ottaa asia puheeksi27.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Joulun ja uudenvuoden aikana nautitaan yleisesti paljon alkoholia. Juhla- ja ruokajuomana nautittu muutama alkoholiannos ei ole haitallista, ellei juomista ole vaikea lopettaa. Milloin alkoholinkäyttö muuttuu ongelmalliseksi ja miten kannattaa toimia, jos on huolissaan läheisen alkoholinkäytöstä? Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien lääketieteellinen johtaja, päihdelääkäri Jarmo Kantonen neuvoo, miten läheisen ongelmalliseen alkoholinkäyttöön kannattaa reagoida.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye