Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Virtuaalinen esittelytilaisuus Raahen alueen vesien säännöstelykäytäntöjen kehittämisestä 14.4.

Jaa
Raahen alueelle on aikanaan rakentunut monimutkainen vesistöjärjestelmä terästehtaan vedensaannin varmistamiseksi. Laaditussa selvityksessä vesistöjärjestelmän käyttöön haetaan sellaisia ratkaisuja, että tehtaan vedenkäytön lisäksi huomioitaisiin nykyistä paremmin myös vesistöjen tila, tulvasuojelu ja virkistyskäyttö. Kehittämisehdotuksia esitellään kaikille avoimessa virtuaalisessa tilaisuudessa keskiviikkona 14.4. klo 17-18.30.
SSAB Europe Oy, Raahen tehdas.
SSAB Europe Oy, Raahen tehdas.

Selvitys on tehty vuosina 2019 - 2021 säännöstelylupien haltijoiden eli Pohjois-Pohjanmaan elinkeino, -liikenne ja ympäristökeskuksen, Raahen kaupungin ja SSAB Europe Oy:n toimesta. Selvityksen päätekijöinä ovat toimineet Ramboll Finland Oyj ja Suomen ympäristökeskus.

Kehittämisselvityksessä on pyritty löytämään säännöstelykäytännöt, jotka turvaavat tehtaan veden tarpeen ja ottavat huomioon muuttuvat ilmasto-olosuhteet, vesienhoidon tavoitteet ja kaikkien vesien käyttömuodot kohdellen samalla mahdollisimman tasapuolisesti kaikkia alueen jokia ja järviä.

Tehdasta varten aikanaan tehdyssä vesistöjärjestelyssä kerätään yhteen kolmen pienehkön joen, Pattijoen, Haapajoen ja Piehinkijoen, vesiä. Varastoaltaina toimivat Haapajärven tekojärvi sekä kaksi padottua merenlahtea, Siniluodonlahti ja Kuljunlahti. Vesistöjen rannoilla on sekä vakituista asutusta että vapaa-ajan asuntoja.

Lokakuussa 2020 järjestettiin kysely alueen asukkaille ja virkistyskäyttäjille. Kyselyyn saatiin vastauksia erittäin hyvin (178 kappaletta) ja sen tulokset huomioitiin säännöstelyn kehittämisessä.Lokakuussa 2020 järjestettiin myös ympäristövirtaamatyöpaja, jonka avulla säännöstelyvaihtoehtoja muodostettiin. Lisäksi on selvitetty vesistöjen hydrologiaa ja ekologista tilaa. Suomen ympäristökeskus on mallintanut mahdolliset säännöstelyvaihtoehdot ja arvioinut niiden vaikutuksia ja Ramboll Finland Oy on laatinut kehittämisselvityksen koontiraportin.  

Tarkasteltuja kehittämisvaihtoja on kolme: tulvasuojelupainotteinen, virkistyskäyttöpainotteinen ja vesistöjen tilaa painottava vaihtoehto. Niiden perusteella on tehty kompromissiehdotus. Tilaisuudessa esitellään näitä kehittämisvaihtoehtoja ja muita hankkeen aikana syntyneitä suosituksia vesistöjen käytön ja tilan parantamiseksi. Kehittämistoimenpiteitä on tarkoitus viedä eteenpäin eri osapuolten yhteistyönä.

Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta. Tilaisuudessa voi esittää kysymyksiä viestipalvelun kautta.

Kehittämisselvitys löytyy alla mainituilta internet-sivuilta ja sitä voi kommentoida näillä sivuilla 31.7.2021 saakka. Syksyllä järjestetään korona-tilanteen salliessa keskustelutilaisuus, jossa mm. käydään läpi tämän palautekierroksen yhteydessä saatavaa palautetta.

Kehittämisselvitys, asukaskyselyn tulokset ja liittymislinkki tilaisuuteen löytyvät alla olevista  internet-osoitteista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesistöyksikön päällikkö Tero Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 038 434


Ympäristöpäällikkö Antti Petänen, SSAB Europe Oy, etunimi.sukunimi@ssab.com, p. 050 314 3758


Tekninen johtaja Jarkko Vimpari, Raahen kaupunki, etunimi.sukunimi@raahe.fi, p. 044 439 3543

Kuvat

SSAB Europe Oy, Raahen tehdas.
SSAB Europe Oy, Raahen tehdas.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 23 300 työtöntä työnhakijaa26.3.2024 08:01:22 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 23 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 600 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+12 %). Tammikuusta työttömien määrä laski 150 henkilöllä. Lomautettujen määrä on maa- kunnassa edelleen korkea ja helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 3 300. Helmikuussa lomautukset kohdistuivat erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.

Valtatien 20 parantaminen Korvenkylän ja Kiimingin välillä: yleisötilaisuus YVA-ohjelmasta 4.4.202421.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue on aloittanut ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) valtatien 20:n parantamisesta Korvenkylän ja Kiimingin välillä. YVA-menettelyn aikana tarkastellaan neljää eri vaihtoehtoa tien parantamiseksi. Menettelyn aikana arvioidaan, millaisia vaikutuksia kullakin vaihtoehdolla on esimerkiksi asutukselle, luontoarvoille sekä liikenteen sujuvuudelle ja liikenneturvallisuudelle.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi15.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Pohjois- Pohjanmaan alueella. ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi. Ehdotuksessa on mukana Pyhäjoen alaosa (Pyhäjoen taajama – Oulainen), Alavieska – Ylivieska ja Pudasjärven keskusta.

ELY-keskus on asettanut nähtäville Pyhäjärven Itämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen sähkönsiirtoa koskevan täydennyksen28.2.2024 08:03:56 EET | Tiedote

Neoen Renewables Finland Oy suunnittelee uuden Itämäki-Pysäysperä 400 kilovoltin voimajohdon rakentamista Itämäen tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on laadittu aiemman Itämäen tuulivoimapuistohankkeen (Pyhäjärvi) ympäristövaikutusten arviointimenettelyn täydennykseksi voimajohdon reittisuunnitelmien muututtua. Voimajohto sijoittuisi Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunkien alueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye