VISIO Festival

VISIO Festival luopuu vapaaehtoistyöstä sekä julkaisee pääyhteistyökumppanuuden RFSU:n kanssa

Jaa
Viidettä kertaa järjestettävä VISIO Festival luopuu festivaaleille tyypillisestä vapaaehtoistyöstä ja luo aivan uuden turvallisen tilan käsitteen. VISIO haluaa olla edelläkävijä mitä tulee työntekijöiden ja asiakkaiden viihtyvyyteen, hyvinvointiin ja oikeuksiin. ”Maailma on muuttunut. Juhlapuheiden sijaan teemme konkreettisia tekoja omalta osaltamme”, VISIO Festivalin toimitusjohtaja Shpat Qerimi kertoo.

VISIOn toimintamallia uudistetaan yhteistyössä kevytyrittäjä- ja laskutuspalvelu Laskuttamon kanssa. Vapaaehtoistyön sijaan jokainen työntekijä saa palkan laskutuspalvelun kautta freelancerina. Palkan lisäksi työntekijät saavat mahdollisuuden ostaa tapahtumaliput alennettuun henkilöstöhintaan. "Laskuttamo työllistää jo satoja musiikki- ja tapahtuma-alan ihmisiä. On hienoa aloittaa nyt yhteistyö myös VISIO Festivalin kanssa ja tarjota heidän työntekijöille palveluamme!” toteaa Dan Tolppanen, yksi Laskuttamon perustajista. Työntekijäksi VISIOon voi hakea täältä.

VISIO Festivalin pääyhteistyökumppani on RFSU, jonka arvot tasavertaisuudesta sekä vapaudesta olla mitä haluaa kohtaavat VISIOn kanssa. Kumppanuus luo hedelmällisen pohjan VISIOn toiseen uudistukseen, joka koskee festivaalikokemusta. VISIO lanseeraa ”VISIO Hotlinen”, jonka tarkoituksena on luoda tapahtumalle turvallinen ja miellyttävä ilmapiiri. Jokainen festivaalikävijä saa tukinumerosta viestin, jossa kerrotaan suoraan organisaatiolle tapahtuvasta, matalan kynnyksen viestintämahdollisuudesta. Numeroon voi ilmoittaa viestitse esimerkiksi häirintää tai järjestystä koskevissa tilanteissa, joihin organisaatio reagoi nopeasti yhdessä turvan kanssa. RFSU tarjoaa henkilöstölle sekä turvayksikölle koulutuksen turvallisen tilan periaatteista. Nopeasta reagointikyvystään tunnettu VISIO haluaa olla koko kansan festivaali, helposti lähestyttävä ja ongelmia ratkova ystävä.

Klubimusiikkiin keskittyvä VISIO Festival järjestetään Pasilan Veturitalleilla 15.—16.7.2022. Monipuoliseen neljän kuraattorin käsin poimimaan kattaukseen lukeutuvat mm. STERAC, LTJ Bukem, Radio Slave sekä JASSS.

VISIO FESTIVAL IS A FESTIVAL.

Liput tapahtumaan: www.visiofestival.com

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä mcusercontent.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä mcusercontent.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Shpat Qerimi
040 4444796
shpat@visiofestival.com

Tietoja julkaisijasta

VISIO Festival
Hietalahdenranta 15 C 29
00180 Helsinki

http://www.visiofestival.com

VISIO Festival on vuodesta 2016 järjestetty klubimusiikin ja taiteen festivaali, joka kerää vuosittain noin 4000 kävijää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye