Mellakka Helsinki

Visual45 panostaa tapahtumien visuaaliseen suunnitteluun ja kansainvälistymiseen

Jaa
Bright Finlandin yli miljoonan euron liikevaihtoa tekevä visuaalisen suunnittelun ja sisällöntuotannon toimisto Visual45 kasvaa omaksi liiketoimintayksikökseen. Yhdentoista hengen toimisto haluaa olla visuaalisen suunnittelun ja tapahtumamuotoilun edelläkävijä.
Visuaalisen suunnittelun ja sisällöntuotannon toimisto Visual45 aikoo olla alan edelläkävijä. Kuva: Ralph Larmann
Visuaalisen suunnittelun ja sisällöntuotannon toimisto Visual45 aikoo olla alan edelläkävijä. Kuva: Ralph Larmann

”Visuaalinen suunnittelu on tällä hetkellä tapahtumabisneksen, laadukkaiden televisio-ohjelmien ja yritystilaisuuksien nopeimmin kasvava osa-alue. Panostamalla luovaan osaamiseen Bright haluaa nousta kansainvälisesti tunnetuksi tekijäksi ainutkertaisissa elämyksissä ja spektaakkeleissa”, Bright Finlandin toimitusjohtaja Jarno Uusitalo toteaa.

Visual45 tekee vuosittain visuaalista suunnittelua ja sisällöntuotantoa noin sataan suuren luokan konserttiin, tapahtumaan ja televisiotuotantoon. Toimisto on luonut muun muassa Ylen Uuden musiikin kilpailun ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelman visuaalisen kokonaisuuden. Myös Alman kesän pääkonsertit ja Suomi 100 -juhlavuoden käynnistänyt uudenvuoden spektaakkeli ovat heidän käsialaansa.

Tapahtumista on tullut miljoonabisnes

Projisointeja, ledinäyttöjä, leijuvia valoja ja kuvatunnistusteknologiaa. Suurten tapahtumien ja konserttien visuaalinen rima nousee jatkuvasti alan ammattimaistuessa ja teknologian kehittyessä. Artistien keikoilta odotetaan musiikin lisäksi näyttävää elämyksellistä spektaakkelia, joka jää elämään sosiaalisessa mediassa vielä pitkään keikan jälkeen.

”Elämyshakuisuuteen vaikuttaa varmasti se, että äänitemyynti on tipahtanut ja keikoista on tullut merkittävämpi tulonlähde artisteille. Tänä päivänä tarjontaa on niin paljon, että erottautuakseen tapahtumien tulee olla entistä näyttävämpiä”, Visual45:n luova johtaja Mikko Linnavuori toteaa.

Viime vuosien aikana tapahtumasuunnittelusta on kehittynyt miljoonabisnes. Ammattimaisesti tapahtumia tekevien toimistojen liikevaihto Suomessa on noin 130–140 miljoonaa euroa vuodessa. Alan kasvu on vuosittain noin seitsemän prosenttia.

“Tapahtumat on vahvistuva media ja kasvava mainonnan ja viestinnän osa-alue. Tapahtumista on tullut yrityksille tärkeä vaikuttamiskeino, sillä ammattimaiset ja elämykselliset tapahtumat saavuttavat oikeat kohderyhmät ja viestit menevät tehokkaammin perille”, Visual45:n myyntijohtaja Juho Hiidenmaa kertoo.

Katseet kansainvälisillä markkinoilla

Vuonna 2012 perustettu Visual45 haluaa kasvaa kansainväliseksi toimijaksi.

”Olemme käyneet jo alustavia neuvotteluja suuren pohjoismaisen artistin Euroopan kiertueesta. Lisäksi teemme jo nyt jatkuvasti töitämme Ruotsiin ja Norjaan. Olemme menossa vahvasti oikeaan suuntaan”, Hiidenmaa sanoo.

Seuraava Visual45:n taidonnäyte nähdään 29. syyskuuta, jolloin Hartwall Arenalla nähdään yksi Suomen historian suurimmista sisätiloissa järjestetyistä elektronisen tanssimusiikin tapahtumista. Classical Trancelations in Concert -spektaakkelissa nähdään elektronisen tanssimusiikin klassikoita Helsingin kaupunginorkesterille sovitettuna. Konsertin johtaa nuori kapellimestarilupaus Eero Lehtimäki ja lavalla nähdään Suomen ykkösrivin artisteja kuten Paleface, Saara Aalto ja Reino Nordin.

Konsertin visuaalisen maailman suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut Visual45:n luova johtaja Eero Helle.

”Classical Trancelations in Concert on kiinnostava kokoelma tanssimusiikin klassikoita, jotka nousevat sinfoniaorkesterin voimalla uudelle tasolle. Konsertin visuaalisesta maailmasta voi löytää välähdyksiä elektronisen musiikin klubeilta ammentavasta tunnelmasta. Koneiden rytmittämä savukoneiden ja laserien tykitys herää areenan mittakaavassa satojen värivalojen ja tehosteiden eläväksi tanssiksi”, Helle maalailee.

Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa toimiva Suomalainen Bright Group on Pohjoismaiden suurin tapahtumatekniikan asiantuntija. Yritys työllistää vakituisesti noin 500 alan kovinta ammattilaista. Bright Groupin liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:


Anniina Nissinen
+358 400 380010
anniina@mellakkahelsinki.fi
www.mellakkahelsinki.fi

Kuvat

Visuaalisen suunnittelun ja sisällöntuotannon toimisto Visual45 aikoo olla alan edelläkävijä. Kuva: Ralph Larmann
Visuaalisen suunnittelun ja sisällöntuotannon toimisto Visual45 aikoo olla alan edelläkävijä. Kuva: Ralph Larmann
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye