Suomen Kennelliitto ry

Voiko koira korvata robotin tai robotti koiran? Suomen Kennelliitto SuomiAreenassa 18.–19.7.

Jaa
Suomen Kennelliitto järjestää Porin SuomiAreenassa perjantaina 19.7. kello 13–14 paneelikeskustelun, jossa pureudutaan siihen, miten teknologian kehitys ja muut megatrendit vaikuttavat koiran ja ihmisen kumppanuuteen tulevaisuudessa. Viime kesän tavoin kennelliittolaisia ja Satakunnan kennelpiirin kaverikoiria ohjaajineen voi tavata kansalaistorilla torstaina ja perjantaina.
Kuva: Aino Pikkusaari
Kuva: Aino Pikkusaari

Paneelissa ovat keskustelemassa Suomen Kennelliiton valtuuston ja hallituksen jäsenenä pitkään toiminut tulevaisuustoimikunnan entinen puheenjohtaja Risto Ojanperä, futuristi ja tietokirjailija Elina Hiltunen, Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n tutkimusyhteistyövastaava Katriina Tiira sekä tekoälyasiantuntija Jussi Mäenpää Telialta. Tilaisuuden juontaa toimittaja ja viestintäyrittäjä Eeva Lehtimäki.

– Koira on ainakin 14 000 vuotta kulkenut ihmisen kumppanina. Suomessa on perinteisesti ollut paljon metsästyskoiria. Kaupungistuminen, ikääntyminen ja monet muut megatrendit vaikuttavat kuitenkin myös siihen, millaisia koiria ihmiset haluavat ja millaisia taitoja sekä koiralta että omistajalta vaaditaan yhteiskunnassa, sanoo Ojanperä.

Koiran positiivisista vaikutuksista ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille tiedetään jatkuvasti enemmän. Perheenjäsenen lisäksi koirat toimivat yhä monipuolisemmin erilaisissa yhteiskunnallisesti tärkeissä tehtävissä, kuten turvallisuusviranomaisten työparina ja erityistä tukea tarvitsevien henkilökohtaisena apuna.

– Digitalisaation ja tekoälyn kehittyessä onkin kiinnostavaa pohtia, missä määrin teknologialla voidaan korvata koiran ominaisuuksia ja missä asioissa koira taas on korvaamaton. Teknologia ja tekoäly mahdollistavat paljon, mutta koiran kohdalla on myös muistettava, että kyseessä on eläin, jonka lajityypillisiin tarpeisiin kuuluu suora vuorovaikutus ihmisen ja muiden koirien kanssa, Ojanperä huomauttaa.

Viime vuonna Kennelliitto herätti SuomiAreenassa keskustelua vastuullisesta koiran hankinnasta.

Kennelliiton keskustelutilaisuus Voiko koira korvata robotin tai robotti koiran? järjestetään perjantaina 19.7. kello 13–14 kävelykadun varrella Eetunaukion lavalla (Itäpuisto 7, Pori).

Kennelliiton digitaalisiin palveluihin voit tutustua Etelärannassa sijaitsevalla kansalaistoripaikalla 66. Sään salliessa teltalla vuorottelevat myös Satakunnan kennelpiirin kaverikoirat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Risto Ojanperä
valtuuston jäsen, Suomen Kennelliitto ry
risto.ojanpera@modifica.fi
050 506 8167


Liisa Suoninen
viestintäpäällikkö, Suomen Kennelliitto ry
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897

Kuvat

Kuva: Aino Pikkusaari
Kuva: Aino Pikkusaari
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye