Voiko murhaajalle tai hyväksikäyttäjälle antaa anteeksi? Rikosten uhrit tai heidän omaisensa kohtaavat tuomitut kasvokkain

”Tavatessani Emilian isän Pekan en voinut olla miettimättä: Millaista on elää tietoisena siitä, että on tuhonnut oman tyttärensä lapsuuden ja nuoruuden? Pekka katuu tekojaan ja on pyytänyt niitä anteeksi. Ymmärtääkö hän kuitenkaan täysin, mitä on teoillaan aiheuttanut? En ole varma. Joskus ymmärtämättömyys on armollisempaa kuin ymmärtäminen.”
-Kati Pukki
Kirja, joka muuttaa käsityksen anteeksiannosta
Toimittaja Tiina Saari kirjoitti keväällä 2016 Iltalehteen artikkelin äidistä, joka oli tavannut tyttärensä tappajan. Jutun julkaisun seurauksena lukijat lähettivät toimitukseen palautetta. Saari säilytti yhden saamansa kirjeen. Hän ajatteli,että palaisi vielä joskus aiheen pariin ja ottaisi yhteyttä kirjeen lähettäjään. Lähettäjä oli vaimonsa tappanut mies, joka oli pyytänyt tekoaan anteeksi lapsiltaan. Kun Saari palasi aiheen pariin myöhemmin toimittaja Kati Pukin kanssa, syntyi tästä lopputuloksena anteeksiannon ja sovituksen käsitteitä muuttava kirja.
Jälkikäsittely on auttanut lukuisia hyväksymään rikoksen osaksi omaa historiaansa
Mikä sai Emilian tapaamaan isänsä Pekan vankilassa ja antamaan tälle anteeksi, vaikka Pekka oli käyttänyt tytärtään seksuaalisesti hyväksi yli 20 vuotta? Entä mikä sai Taru Virtasen tapaamaan Karin, jonka itsemurhayrityksen seurauksena Tarun 17-vuotias Milla-tytär sai surmansa? Auttoiko Karin tapaaminen Tarua pääsemään irti silmittömästä vihastaan?
”Vakavan rikoksen tekijä voi muuttua, ja läheiset voivat toipua rikoksen aiheuttamasta kriisistä.”
-Arja Konttila, Sauma-toiminnan koordinaattori, Rikosseuraamuslaitos
Eemelin isä Taisto oli neljä ihmistä murhanneen Veli Matti ”Metsuri” Huohvanaisen ensimmäinen uhri. 20 vuoden ajan Eemeli mietti, olisiko voinut estää isänsä kuoleman. Sitten hän voitti pelkonsa ja kohtasi Suomen vaarallisimpiin rikollisiin listatun miehen.
”Seuraavaksi huoneeseen saapuu lähes kaksimetrinen, tummahiuksinen mies. Hän on neljästä murhasta tuomittu Veli Matti Huohvanainen, lempinimeltään ”Metsuri”, Suomen vaarallisimpien rikollisten joukkoon useita kertoja listattu mies. Hän on Eemelin isän murhaaja.He katsovat toisiaan silmiin. Eemeli kysyy, pelottaako Veli Mattia, ja tämä vastaa kieltävästi. Sitten Veli Matti esittää saman kysymyksen Eemelille.”Ei pelota”, Eemeli vastaa, vaikka on juuri ennen tapaamista saanut paniikkikohtauksen.”
Teoksen riipaisevat tositarinat kuvaavat, miten elämä jatkuu vakavankin rikoksen jälkeen. Kirjaan haastatellut rikosten tekijät, uhrit ja heidän omaisensa ovat osallistuneet vakavien rikosten jälkikäsittelyyn ja kohdanneet toisensa. Aloite käsittelyyn tulee useimmiten rikoksen tekijältä. Tapaamisen järjestävät väkivaltaan, sovitteluun ja traumoihin erikoistuneet asiantuntijat. Myös uhrien ja heidän omaistensa aloitteet käsittelylle ovat yleistyneet.
Rikosten seuraukset kulkevat mukana vuosikymmenien ajan, mutta kirjan tarinat näyttävät, että vakavan rikoksen tekijä voi muuttua ja läheiset toipua rikoksen aiheuttamasta kriisistä.
Kati Pukki on vastaava tuottaja, toimittaja ja filosofian maisteri. Hän on työskennellyt toimittajana muun muassa MTV:llä ja Ilta-Sanomissa ja on kiinnostunut rikosjournalismista ja ihmiskohtaloista rikosten takana. Häntä kiehtoo ihmisen kyky selviytyä äärimmäisen vaikeassakin tilanteessa.
Tiina Saari on luova tuottaja, toimittaja, filosofian maisteri ja sosionomi. Hän on työskennellyt toimittajana iltapäivälehdissä ja maakuntalehdissä. Saari on kiinnostunut rikosten syistä ja seurauksista. Tiina Saaren ja Maiju Majamaan Ei jälkeäkään – 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua (Into 2020) oli lukijoiden ja kuuntelijoiden suosikki, joka nousi myös Storytel Awards -ehdokkaaksi.
Lisätietoa vakavien rikosten jälkikäsittelystä: Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) erikoissuunnittelija ja Sauma-toiminnan koordinaattori, psykologian tohtori Arja Konttila; arja.konttila@om.fi, p. 050 440 8699
Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenny Rostainviestintäpäällikkö
Puh:044 493 6816jenny.rostain@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Mitä on kälviäläinen ongelmajäte? – Eurosportin toiseksi katsotuimman urheilulajin palkintopokaalit2.6.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Sanna Seiko Salon uutuuskirja Semmosta touhua kertoo Pekka Herlevin huikeasta matkasta Kälviän Passojan kylältä Euroopan Tractor Pulling -areenoille. Kälviäläisten huikea menestys lajissa on siivittänyt myös suomalaisten traktorien myyntiä maailmalle.
Suositun podcastaajan uutuuskirja: Kuolemaantuomitut sarjamurhaajat1.6.2023 13:20:00 EEST | Tiedote
Liisa Saarijärven uutuuskirja Kuolemaantuomitut sarjamurhaajat kertoo neljän kuolemaantuomitun murhaajan hyytävät tarinat.
Vaara vaanii vaikuttajan perhettä uusimmassa Rudberg-dekkarissa1.6.2023 08:42:02 EEST | Tiedote
Denise Rudbergin odotettu yhdeksäs dekkari on ilmestynyt suomeksi.
Toimittaja Marina Ovsjannikova protestoi Venäjän tv-uutisissa sotaa vastaan – uutuuskirja nyt suomeksi30.5.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Venäläinen tv-toimittaja Marina Ovsjannikova tuli kansainvälisesti tunnetuksi protestoituaan sotaa vastaan Venäjän television suorassa uutislähetyksessä maaliskuussa 2022. Uutuuskirjassa No War hän kertoo, miten päätyi rohkeaan tekoonsa ja mitä hänelle sen jälkeen tapahtui.
Uusi lastenkirjasarja esittelee erilaisen toimintasankarin, 78-vuotiaan Rauha-mummon29.5.2023 14:40:49 EEST | Tiedote
Ilkka Olavin kirjoittama ja Kai Vaalion kuvittama Agenttimummo ja lentävät tekarit avaa hillittömän hauskan lastenkirjasarjan, jossa palvelutalossa asuva mummo on suojelupoliisin leivissä toimiva salainen agentti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme