Digita

Voimakas radiokeli aiheuttaa häiriöitä antenni-tv-vastaanotossa eri puolella Suomea – jatkuu ainakin alkuviikon

Jaa

Korkeapaineen seurauksena ilmennyt poikkeuksellinen säätila, niin kutsuttu radiokeli, on aiheuttanut häiriötä antenni-tv-vastaanottoon eri puolella Suomea. Digitan kuluttajainfosta vahvistetaan, että viime viikonloppuna alkanut radiokeli jatkuu vielä ainakin alkuviikon.

Tällä hetkellä radiokeli vaikuttaa voimakkaasti koko Suomessa, lukuunottamatta aivan eteläisintä Suomea. Digitan kuluttajapalveluun on tullut runsaasti yhteydenottoja muun muassa Tammelasta, Lahdesta, Lapualta, Kuopiosta, Kolilta, Vuokatista, Kiihtelysvaaralta, Kerimäeltä, Oulusta ja Puolangalta. Tilanne voi muuttua viikon mittaan.

Tyypillisesti radiokeli-ilmiö kestää tunneista vuorokausiin riippuen korkeapaineen selänteen liikkeistä. Häiriöitä esiintyy tyypillisesti tietyillä kanavilla, joilla voi esiintyä ajoittaisia katkoksia tai ne eivät näy lainkaan. Radiokelien vaikutus antenni-tv-vastaanottoon riippuu myös vuorokaudenajasta. Esimerkiksi aamulla televisio voi näkyä hyvin ja illalla vastaanotossa voi ilmetä ongelmia tai päinvastoin. Häiriöt häviävät säätilan muututtua. Lähetysteknisesti ilmiön aiheuttamia häiriöitä ei pystytä korjaamaan.

Radiokelihäiriössä on kysymys lähetyssignaalien niin sanotusta ylipitkästä etenemisestä, jolloin yhden lähetysaseman signaali häiritsee toisen lähetysaseman näkyvyysalueen vastaanottoa. Ilmiö esiintyy yleensä korkeapaineen vallitessa. Radiokelihäiriössä sääolosuhteet saattavat aiheuttaa radiotaajuuksille kanavan, jossa signaali etenee heijastumalla jopa satojen kilometrien päähän ja aiheuttaa häiriöitä.

Lue lisää ja katso video: www.digita.fi/radiokeli

Median yhteydenotot:

Digita Oy, Teppo Ahonen, Johtaja, Videojakelupalvelut, puh. 040-563 0299, teppo.ahonen@digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye