Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry

Vulvan alueen kipu tunnetaan yleisyydestään huolimatta yhä huonosti

Jaa
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää valtakunnallisen Vulvodyniaviikon 8.-14.11.2021. Kolmatta kertaa järjestettävä teemaviikko tekee intiimiä kipua näkyväksi ja kannustaa puhumaan avoimesti gynekologisesta oireyhtymästä. Vaikka vulvan alueen kivusta kärsiviä on Suomessa jopa 200 000, vulvodyniaa tunnetaan yhä huonosti.

Vulvodyniaksi kutsutaan kroonista, yli kolme kuukautta kestänyttä vulvan eli ulkosynnytinalueen kipua. Jopa 8-16 % naisista on kärsinyt erilaisista ulkosynnyttimien kiputiloista. Vulvodynia voi vaikuttaa hyvin kokonaisvaltaisesti ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen, kehonkuvaan ja mielen hyvinvointiin sekä työelämään ja opiskeluun.

Vulvodynia jaetaan usein kahteen eri päätyyppiin, paikalliseen vulvodyniaan ja neuropaattiseen vulvodyniaan. Paikallinen vulvodynia eli vestibulodynia tarkoittaa kosketuksen provosoimaa kiputilaa, joka on yleisintä nuorilla naisilla. Kipu paikallistuu usein emättimen suulle, jolloin kipukokemus on usein vahvimmillaan penetraation (sormi, tamponi, penis, sisätutkimus) yhteydessä. Merkittävin oire on yhdyntäkipu, joka voi estää yhdynnät kokonaan. Kivulle ei aina löydetä selvää syytä, mutta laukaisevana tekijänä saattaa olla varhain aloitettu ja/tai pitkään jatkunut yhdistelmäehkäisyn käyttö, toistuvat hiiva- ja virtsatietulehdukset, jännittyneet lantionpohjanlihakset tai traumaattinen kokemus. Kipualueella on usein lisääntynyt määrä kipuhermopäätteitä. Yleistynyt eli neuropaattinen vulvodynia on vulvodynian toinen muoto, jossa kipu on hermoperäistä ja esiintyy laajemmalla alueella. Tätä vulvodynian muotoa sairastavat ovat iältään usein hieman vanhempia (yli 40-v).

Vulvodyniaviikon aikana Korento järjestää verkossa monipuolisesti erilaista ohjelmaa, kuten asiantuntijaluentoja ja vertaistukea. Tärkeää on myös välittää tietoa vulvodyniasta, jotta esimerkiksi yhdyntäkipujen vuoksi osattaisiin kääntyä terveydenhuollon ammattilaisten puoleen. Lisäksi vertaistuen merkitys erityisesti sukuelinten alueella esiintyvän kivun kanssa elämisessä on suuri, sillä intiimistä kivusta voi olla vaikea puhua läheisille tai edes ammattilaisille. Teemaviikon aloittaa ma 8.11. LT Anu Aallon luento aiheesta “Vulvodyniapotilaan ehkäisyn vaihtoehdot”, ti 9.11. luennoi LT Katja Kero. Vulvodyniaviikon koko ohjelma: https://korento.fi/toimintaa/teemaviikot/vulvodynia .

Kauttamme voi mielellään pyytää haastateltavia kertomaan kokemuksistaan vulvodyniasta. Lue lisää vulvodyniasta: https://korento.fi/tietoa/vulvodynia/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja, haastattelupyynnöt ym.


Elina Purho, toiminnanjohtaja
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
p. 050 372 4453
elina.purho@korento.fi
tavoitettavissa normaalisti arkisin virka-aikaan

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Näsilinnankatu 22 a 20, 4krs.
33210 Tampere

https://korento.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry

Intiimi vulvan alueen kipu vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti3.11.2022 15:56:25 EET | Tiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää 7.–13.11.2022 valtakunnallisen tietoisuuden lisäämiseen keskittyvän Vulvodyniaviikon. Vaikka vulvan alueen kivusta kärsiviä on Suomessa jopa 200 000, vulvodynia tunnetaan yhä huonosti. Teemaviikon aikana nostetaan esiin intiimiin kipuun liittyviä moninaisia vaikutuksia, kannustetaan hakeutumaan rohkeasti hoitoon ja puhumaan avoimesti gynekologisesta oireyhtymästä.

PCOS on muutakin kuin munasarjojen monirakkulaisuutta30.8.2022 14:29:23 EEST | Tiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää vuoden 2022 kansallisen PCOS-viikon 5.-11.9.2022. Teemaviikon aikana lisäämme tietoisuutta munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCOS:stä ja rohkaisemme jokaista, jota oireyhtymä koskettaa, puhumaan asiasta avoimesti ja ilman häpeää. Teemaviikon aikana jaetaan tietoa oireyhtymästä ja sen oireista, jotta jokainen saisi tarvitsemaansa hoitoa. Teemaviikon aikana järjestetään useita erilaisia verkkotapahtumia.

Endometrioosin moninaiset vaikutukset näkyvät myös työelämässä15.3.2022 12:12:46 EET | Tiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää valtakunnallisen Endometrioosiviikon 21.-27.3.2022. Teemaviikon tavoitteena on rohkaista jokaista puhumaan avoimesti ja ilman häpeää gynekologisen sairauden ja sen oireiden kanssa elämisestä. Endometrioosi on yleinen sairaus, jonka kanssa elää noin 200 000 suomalaista. Yleisyydestään huolimatta sairauteen ja sen hoitoon liittyy kuitenkin monia haasteita ja diagnoosiviive on edelleen 6–9 vuotta. Sairaus voi vaikuttaa sen kanssa elävän arkeen monin eri tavoin ja myös työelämään liittyvät vaikutukset voivat olla suuria. Teemaviikon aikana jaetaan tietoa sairaudesta ja sen oireista, jotta jokainen osaisi hakeutua ajoissa hoitoon ja oireet saataisiin hallintaan mahdollisimman nopeasti. Teemaviikon aikana järjestetään useita, pääasiassa verkossa olevia tapahtumia.

Potilasjärjestön kehittämä mobiilisovellus lisää ymmärrystä kuukautiskiertoon liittyvien oireiden moninaisuudesta17.4.2020 12:09:43 EEST | Tiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry on julkaissut uuden version kuukautisten ja kuukautisoireiden seurantaan tarkoitetusta Moona Oirepäiväkirja -mobiilisovelluksesta. Moona Oirepäiväkirjan on kehittänyt voittoa tavoittelematon kolmannella sektorilla toimiva järjestö ja tästä syystä sovellus pystytään tarjoamaan käyttäjille ilmaiseksi, ilman mainoksia. Korento ry:n tavoitteena on vastuullisen kuukautispuheen ja avoimen gynekologisen puheen lisääminen sekä gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien kanssa elävien hyvinvoinnin ja edunvalvonnan parantaminen. Moona Oirepäiväkirja on kehitetty työkaluksi kaikille, jotka haluavat tutustua omaan kehoonsa ja kuukautiskiertoonsa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye