Alvar Aalto -säätiö

Vuoden 2018 Maire Gullichsen -palkinnon saa tekstiilitaiteilija Inka Kivalo

Jaa
Vuoden 2018 Maire Gullichsen -palkinto on myönnetty tekstiilitaiteilija Inka Kivalolle, joka on tunnettu erityisesti värikylläisistä kuvakudoksistaan. Taidepalkinnon arvo on 7 000 euroa.

Palkintolautakunta perustelee valintaansa seuraavasti: ”Maire Gullichsen puolusti taideteoksissa ja taiteen kokemisessa taiteen syvää yleisinhimillistä ydintä, taiteen tekemistä vaistonvaraisesti ja vilpittömästi. Maire Gullichsen-palkinnon palkintolautakunta tavoittelee tässä hengessä arvoja, jotka ilmentävät jotain muuta kuin nykytaiteen valtavirtaa. Haluamme palkita taiteilijoita, jotka tekevät taidetta sisäisestä välttämättömyydestä.”

Kivalon taide on intuitiivista, visuaalista ja koloristista. Teokset ovat abstrakteja, mutta näyttävät viittaavan johonkin tiettyyn hetkelliseen näkyyn, näkemykseen, joka kantaa sisäisestä kuvasta konkreettiseen taideteokseen jaettavaksi katsojan kanssa. Väri on Kivalon kuvakudosten keskeinen elementti. Taiteilija hajottaa kekseliäästi kuva-aiheidensa veistoksellisia muotoja siten, että sommittelurakenne palvelee värivaikutelmaa. Muodot, vaikkapa kukat, ikään kuin purkautuvat reunoiltaan ja liukuvat toistensa sisään päästäen värin näyttelemään pääosaa. Kivalo maalaa langoilla. Hän sekoittaa värisävyjä kutomalla tapaan, jota saattaa verrata moderniin maalaustaiteeseen. Teosten värit sekoittuvat lopullisesti katsojan silmässä.

Arvostettu amerikkalainen Cooper Hewitt -museo luonnehtii Kivalon taidetta näin:”Kuvakudoksissaan Kivalo käsittelee kudonnaista siten, että syntyy abstrakteja kudottuja maisemia. (…) Hän toteuttaa kudonnaisensa 1700-luvun kangaspuissa, joiden avulla hän kokee pääsevänsä lähemmäksi kudonnaisia ja tapaa, joilla niitä on perinteisesti käsitelty. Hän on verrannut historiallisilla kangaspuilla kutomista “soittoon vanhalla instrumentilla”. Kivalo aloittaa työprosessinsa luonnostelemalla ideoita, mutta panee nämä luonnokset syrjään ryhtyessään kutomaan ja jatkaa kutomista muistista.”

Tekstiilitaitelija Inka Kivalo kokee, että palkinto yhdistää hänen työskentelynsä erityisen vahvasti suomalaisen designin, taidekäsityön ja kuvataiteen jatkumoon: ”Elämä tulee joltain osin yksinkertaisemmaksi. Olen oikealla tiellä ja teen edessä olevan työn ja pohdin, mitä tekisin seuraavaksi. Työhön liittyvä positiivisuus antaa hetkellisesti suloisen huolettomuuden illuusion. Palkinto on vahvistuminen.”

Kuvakudos on tänä päivänä epätavallinen tekniikka. Se on vaativa käsityömenetelmä, joka edellyttää kärsivällisyyttä ja aikaa. Tekstiilien kudontatekniikat estävät usein improvisoinnin, koska kuvakudokseen ei voi lisätä elementtejä jälkikäteen 'valmiisiin' kohtiin. Inka Kivalon taide näyttää ylittävän tämän rajoituksen. Hän kutoo “järjestyksessä”, kude kuteelta, mutta tulos muistuttaa hyvää divisionistista tai kerrosmaalausta. Vaikka nyansoidun menetelmän edellytys on luonnollisesti syvällinen kudontatekniikoiden tuntemus, Kivalon kuvakudostekniikka on itsessään arkaainen. Arkaainen tekniikka on Kivalon taiteellinen valinta.

Inka Kivalon antaumuksella toteutettu käsityö herättää henkiin ja tekee eläväksi pitkän tradition. Kuvakudoksesta tulee ajankohtainen taidemuoto.

Maire Gullichsenin stipendirahasto on perustettu vuonna 1988, taiteen mesenaatin 80-vuotissyntymäpäivän yhteydessä Alvar Aalto -säätiön yhteyteen. Vuoden 2018 Maire Gullichsen -palkintolautakuntaan ovat kuuluneet: Alvar Gullichsen (puheenjohtaja), Johanna Gullichsen, Kirsi Gullichsen, Leena Kuumola, Silja Rantanen ja Tommi Lindh (sihteeri).

Inka Kivalo, ansioluettelo 2018. (pdf)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja, palkintolautakunnan sihteeri
Tommi Lindh, tommi.lindh@alvaraalto.fi, puh. 044 562 1625


Palkintolautakunnan puheenjohtaja
Alvar Gullichsen, alvar.gullichsen@gmail.com, puh. 0400 605 650


Tekstiilitaitelija Inka Kivalo, inka.kivalo@welho.com, puh. 050 556 7037

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Alvar Aalto -säätiö
Alvar Aalto -säätiö

JYVÄSKYLÄ ja HELSINKI

040 135 6210https://www.alvaraalto.fi

Alvar Aalto -säätiö toimii paremman arkiympäristön ja muotoilukulttuurin hyväksi lähtökohtanaan Alvar Aallon ja hänen elämäntyönsä humanistiset ja ekologiset arvot. Alvar Aalto -museo, säätiön osana, pitää yllä ja kartuttaa kokoelmiaan ja arkistojaan sekä tuottaa monipuolisia yleisön- ja asiantuntijapalveluita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alvar Aalto -säätiö

Tyyppitalojen kiehtovaa historiaa New Standards -näyttelyssä1.2.2024 11:42:17 EET | Tiedote

Aalto2:ssa avautuu 16. helmikuuta New Standards – Puutalo Oy 1940–55 -näyttely, joka tuo esiin ainutlaatuisen tarinan suomalaisten puuelementtitalojen maailmanvalloituksesta toisen maailmansodan jälkeen. Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Suomen paviljongissa vuonna 2021 ensimmäistä kertaa nähty näyttelykokonaisuus on täydentynyt valokuvaaja Juuso Westerlundin uusilla valokuvilla Puutalo Oy:n taloista Oulussa ja Raahen Lampinsaaren kaivoskylässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye