Tampereen ammattikorkeakoulu

Vuoden 2023 Korkeakoulupedagogiikan päivät järjestetään Tampereella

Jaa
Vuoden 2023 Korkeakoulupedagogiikan päivät, Pedaforum, järjestetään Tampereella, Hervannan kampuksella 6.–8.6.2023. Kirjoittajakutsu – Call for papers aukeaa 2.1.2023 ja esityksiä voi jättää 14.2.2023 asti.
Tuni-ratikka. Kuvaaja: Jonne Renvall
Tuni-ratikka. Kuvaaja: Jonne Renvall

Tapahtuman teemana on tulevana vuonna Kohti kestävää korkeakoulupedagogiikan toimintakulttuuriaTeema valikoitui korkeakoulupedagogiikan kentän ajankohtaisten keskustelunaiheiden pohjalta. Läpileikkaavina teemoina ovat kestävyys ja kansainvälisyys. Kestävyys näkyy myös läpi tapahtuman erilaisina käytännön valintoina. Konferenssi suunnitellaan siten, että se palvelee mahdollisimman laajaa yleisöä, muun muassa osa pidettävistä sessioista on englanniksi ja virtuaalisesti. 

Alateemoja ovat: 

  1. Osallistava ja inklusiivinen korkeakoulupedagogiikka 
  2. Korkeakouluyhteisön hyvinvointi 
  3. Toimintakulttuurit ja pedagoginen johtaminen 

Esityksiä voi jättää edellä mainittuihin alateemoihin liittyen ja seuraaviin formaatteihin:

  • alustus
  • työpaja
  • symposium
  • posteri/e-posteri 

Call for papers aukeaa 2.1.2023 ja esityksiä voi jättää 14.2.2023 asti. Päätökset hyväksytyistä ja hylätyistä esityksestä tehdään maaliskuun loppuun mennessä. Sekä hyväksyttyjen että hylättyjen esityksien kirjoittajille ilmoitetaan lopputuloksesta. Ilmoittautuminen tapahtumaan aukeaa maaliskuussa.  

Tapahtuman verkkosivuilta https://events.tuni.fi/pedaforum/löydät lisätietoa alateemojen sisällöistä, aikatauluista ja käytännön järjestelyistä.  

Pedaforumin järjestävät Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Yhteistyössä mukana on myös Poliisiammattikorkeakoulu. 

Yhteydenotot:

Pedaforum 2023 järjestelytiimi, pedaforum@tuni.fi 

Avainsanat

Kuvat

Tuni-ratikka. Kuvaaja: Jonne Renvall
Tuni-ratikka. Kuvaaja: Jonne Renvall
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Varaudutaan viisaasti – valtakunnalliset AMK-päivät järjestettiin Tampereella 17.–18.4.19.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Ammattikorkeakoulujen suurin vuosittainen tapahtuma järjestettiin Tampere-talossa 17.–18.4.2024. Valtakunnallisten AMK-päivien järjestäjinä olivat Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) yhdessä ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n sekä STTK:n ja Akavan kanssa. Tapahtuman ajankohtainen teema oli Varaudutaan viisaasti.

Muuttuva yhteiskunta muovaa kuvataiteilijoiden työtä – uusi koulutushanke lisää alan arvostusta ja mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon11.4.2024 10:16:32 EEST | Tiedote

Kuvataiteilijoiden sosiaalistaloudellinen asema on heikko ja taiteilijan työ on usein projektimuotoista. Teknologinen kehitys vaatii kuvataiteilijoilta uudistumiskykyä, sillä kuvataiteen uudenlaiset digitaaliset alustat ja tekoäly edellyttävät taiteilijoilta projektinhallinta- ja digitaitoja. Tampereen ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Globe Art Point -yhdistyksen toteuttama Kuvataiteilijan uusi työ- ja ansaintakenttä (KUVATA) -hanke vastaa uudenlaisiin osaamistarpeisiin.

Opiskelijat tulevaisuuden tekijöinä: maakuntaroadshow tuo nuoret seutukaupunkeihin4.4.2024 10:11:18 EEST | Tiedote

Pienten kuntien haasteena on osaajapula ja koulutusmahdollisuuksien puute, mikä johtaa nuorten muuttoliikkeeseen isommille paikkakunnille. Tampereen ammattikorkeakoulun maakuntakorkeakoulun aluekehittäjät pyrkivät parantamaan pienten kuntien vetovoimaa, lisäämään työvoiman saatavuutta, edistämään yritysten kehitystä ja tarjoamaan nuorille jatkokoulutusmahdollisuuksia siten, että napanuora kotikuntaan ei pääsisi katkeamaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye