Messukeskus

Vuoden nuori suunnittelija 2022 -kilpailussa etsitään jälleen vaatesuunnittelun uusia kykyjä

Jaa

Suomen pitkäaikaisin ja arvostetuin vaatesuunnittelukilpailu Vuoden nuori suunnittelija järjestetään jo 28. kerran. Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu etsii alan uusia kykyjä. Tänä vuonna ammattilaisraadin tuomaroiman kilpailun teemana on metsä. Kilpailu on käynnistynyt!

Vuoden nuori suunnittelija 2021 Idaliina Friman.
Vuoden nuori suunnittelija 2021 Idaliina Friman.

Vuoden nuori suunnittelija 2022 -kilpailussaetsitään oivaltavia ja toteuttamiskelpoisia suunnitelmia, ja siihen voivat osallistua vaatesuunnittelun opiskelijat.Kilpailuun voi osallistua kevään aikana.

Tänä vuonna kilpailutehtävä kannustaa inspiroitumaan metsästä.Moni-ilmeinen metsä on paitsi suoja ja levähdyspaikka, myös elinympäristö ja jatkuvasti muuttuva maisema.Kilpailijoiden tulee tulkita teemaa omalla tavallaan ja suunnitella siihen liittyvä vaate tai asu.

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu avaa voittajille upeita mahdollisuuksia

Vuoden nuori suunnittelija on tittelinä arvostettu, ja kilpailu on perinteisesti tuonut pontta nuorille suunnittelijoille heidän urallaan. Esimerkiksi viime vuoden voittaja Idaliina Friman on suunnitellut Vallilalle pyjamamalliston ja vuoden 2017 voittaja Heidi Karjalainen suunnitteli rouva Jenni Haukion itsenäisyyspäivän vastaanoton asun. Vuoden 2020 voittaja Ervin Latimer saavutti puolestaan suosiotatämän vuoden miesten muotiin keskittyvillä PittiUomo -messuilla Italiassa.

Kilpailun raadissa muotialan konkareita ja alan vaikuttajia

Kilpailun voittajan valitsee muotialan vaikuttajista ja asiantuntijoista koostuva raati. Kilpailun raadissa ovat mukana toimittaja ja raadin puheenjohtaja Jaakko Selin, muotitaiteilija Ritva Falla, luova johtaja Martta Louekari, markkinointijohtaja Taru Marjamaa, muotisuunnittelija Hammi Mettinen, vaatesuunnittelija Katri Niskanen, stylisti ja muotitoimittaja Nina Nuorivaara, Gloria-lehden tuottaja Venla Ruoppila sekä vaatesuunnittelija Mari Talka.

Voittaja on esillä I love me -messuilla

Kilpailun voittaja saa 5000 € palkinnon, jonka lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Lisäksi voittaja on esillä muodin, kauneuden ja hyvinvoinnin tapahtuma I loveme:ssa omalla osastollaan ja tapahtuman ohjelmassa. Kilpailuun osallistutaan täyttämällä lomake I love me -tapahtuman verkkosivuilla sekä toimittamalla kilpailuun osallistuva työ 1.6.2022 mennessä Helsingin Messukeskukseen.

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailun säännöt, osallistumisohjeet ja ilmoittautumislomake osoitteessa www.iloveme.fi/vuodennuorisuunnittelija

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu on Suomen Messujen ideoima ja Suomen Messusäätiön rahoittama kilpailu vaatesuunnittelun opiskelijoille.

I love me on tyylin, hyvinvoinnin ja kauneuden tapahtumakokonaisuus, joka järjestetään 21.–23.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa.

Lisätietoja:

Tiedottaja Marissa Rämänen, I love me, Messukeskus, puh. 044 046 7220, marissa.ramanen@messukeskus.com

www.iloveme.fi | IG: @iloveme_official | FB: I love me 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuoden nuori suunnittelija 2021 Idaliina Friman.
Vuoden nuori suunnittelija 2021 Idaliina Friman.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on ihmisläheinen media ja turvallisuudestaan palkittu tapahtumatalo, joka luo kasvua aitojen kohtaamisten kautta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan live-, hybridi- ja virtuaalitapahtumien areenaksi. | Messukeskus – kasvua kohtaamsista | www.messukeskus.com | @messukeskus | twitter.com/messukeskus 

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) creates growth through encounters. We are the largest event organiser in Finland producing or hosting 50 exhibitions and one thousand meetings and congresses annually. We provide a perfect venue with 7 adaptable halls, 40 conference spaces, the 4,400-seater Amfi Hall auditorium, 21 restaurants, a fully renewed event hotel, and all event services, including live, virtual and hybrid events. | www.messukeskus.com | @messukeskus |  | twitter.com/messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Pelasta Itämeri -palkinto 4D Sieppari -teknologialle20.5.2022 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon saa tänä vuonna jyväskyläläinen Weeefiner Oy, joka on kehittänyt 4D Siepparin, jonka avulla otetaan talteen liuenneita metalleja teollisuuden sivuvirroista ja jätevesistä. Ratkaisu on ainutlaatuinen, edistää kiertotaloutta ja on monistettavissa. Palkinnolla tahdotaan vuosittain kiinnittää huomiota Itämeren tilaan ja palkita taho, joka on tehnyt arvokasta työtä ympäristön hyväksi.

Suomen Mestarikoulu 2022-kilpailun voitti Niki Sipilä ja Jasper Juutinen, Turun ammatti-instituutti, TAI, Lemminkäisten koulutalo19.5.2022 16:41:44 EEST | Tiedote

Alan kilpailut ovat merkittävä osa Gastro Helsinki -ohjelmaa. Jo toista kertaa kisattava Mestarikoulu-kilpailu haluaa kasvattaa kiinnostusta ravintola-alan koulutusta ja osaajia kohtaan. Neljä kokkiparia kilpaili hyvässä yhteishengessä kahden päivän ajan mestaruudesta. Turun ammatti-instituutti, TAI, Lemminkäisten koulutalo ja Omnia Espoo putsasi pöydän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme