Suomen Yrittäjät

Vuoden nuori yrittäjä 2019 -kisa starttaa

Jaa

Suomen Yrittäjät etsii jälleen uutta Vuoden nuorta yrittäjää. Palkitsemisen arvoisen nuoren yrittäjän voi ilmiantaa mukaan Vuoden nuori yrittäjä 2019 -kilpailuun.

Vuoden nuori yrittäjä on valtakunnan arvostetuin kilpailu nuorille yrittäjille. Kilpailun järjestää Suomen Yrittäjät.

- Haemme kilpailuun yrittäjiä, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat olleet menestyneitä ja innovatiivisia omalla toimialallaan sekä osoittaneet poikkeuksellisen yrittäjämäistä asennetta, kertoo verkostopäällikkö Aicha Manai kilpailun luonteesta. 

Ilmiannot ehdokkaista kilpailuun ovat käytössä nyt kolmatta vuotta. Viime vuonna ilmiantoja tuli 261 eri puolilta Suomea.

Kuka tahansa voi tehdä ilmiannon. Ne välitetään ehdokkaan oman alueen yrittäjäyhdistykselle, joka ottaa sen huomioon virallisessa ehdokasasettelussa.

Kilpailu ratkeaa toukokuussa

Kilpailuun ehdotettavan nuorten yrittäjien on oltava korkeintaan 35-vuotiaita (täyttää 2019). Yrityksen on pitänyt toimia vähintään kolme vuotta. Yrittäjä voi olla myös yrityksen jatkaja.

Mikäli yrityksessä on useampi osakas, tulee vähintään 50 prosenttia osakkeista olla alle 35-vuotiaan omistuksessa. Yrityksellä on oltava jatkuvan menestymisen edellytykset ja talous kunnossa.

Kilpailu jakautuu alueellisiin alkukilpailuihin, joissa ratkaistaan Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen Vuoden nuoret yrittäjät, sekä valtakunnalliseen loppukilpailuun.

Loppukilpailun finalisteiksi valitaan viisi parasta ehdokasta. Valtakunnan Vuoden nuori yrittäjä paljastetaan Nuorten Yrittäjien Get Together -tapahtumassa PowerParkissa 25.5.2019.

Palkinnot viimeksi Etelä-Pohjanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle

Viimeksi kilpailun voitti eteläpohjalaisen Laten Kone Oy:n Lasse Saarenpää. Toiseksi ylsi Birkkalan tilan Simo Larmo Varsinais-Suomesta ja kolmanneksi siivousyritys Kiffelin yrittäjä Jenni Parpala Pohjanmaalta. Finaaliin pääsivät myös ohjelmistoyrittäjä Janne Puustinen Keski-Suomesta ja fitness-yrittäjä Emmi Salo Keski-Pohjanmaalta. 

ilmiantajien kesken arvotaan sadan euron elämyslahjakortti. Ilmiannot on jätettävä 7.1.2019 mennessä. 

Yhteyshenkilöt

verkostopäällikkö Aicha Manai, Suomen Yrittäjät, p. 044 555 3220, aicha.manai@yrittajat.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Mannerheimintie 76 A
00101 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 62 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme