Raittiuden Ystävät ry

VUODEN RAITTIUSTEKO 2013 -TUNNUSTUS AHTI AUNOLLE

Jaa
Raittius- ja vapaaehtoistyön aktiivi Ahti Auno saa Raittiuden Ystävien Vuoden raittiusteko 2013 -tunnustuksen suomalaisen raittiuden ja liikunnallisuuden kansainvälisestä tunnetuksi tekemisestä.

Auno on parhaillaan polkupyörämatkallaan Amerikassa. Tempaus kulkee nimellä Alaskasta Argentiinaan polkupyörällä päihteettömän elämäntavan puolesta. Auno aloitti matkansa 3.8.2013 Anchoragesta Alaskasta. Matkaa on taittunut tähän mennessä jo yli 9.200 kilometriä noin 100 kilometrin päivävauhdilla. Auno pyöräilee alkavalla viikolla Teksasissa Yhdysvalloissa. Sunnuntaina 3.11. hän oli Alicen kaupungissa.


”Lopetin päihteiden käytön 2003 ja tupakoinnin vaihdoin polkupyörään 2004. Olen sen jälkeen saanut elää rikasta, täysipainoista elämää, jonka soisin monelle muullekin. Pyöräily ei kuitenkaan tuonut minulle raittiutta, vaan raittius mahdollistaa pyöräilynkin ja paljon muuta”, 62-vuotias Auno toteaa blogissaan http://soberbicyclist.blogspot.fi/, josta voi seurata hänen polkupyörämatkaansa.


Aikaisemmin Ahti Auno on pyöräillyt mantereenmittaisilla matkoillaan vuonna 2009 Oulusta Gibraltarille ja vuonna 2010 Espanjasta Italiaan, josta hän jatkoi vuonna 2011 Turkkiin ja sieltä 2012 takaisin Suomeen.


Raittiuden Ystävät ry jakaa Vuoden raittiusteko -tunnustuksen henkilölle tai taholle, joka toiminnallaan merkittävästi edistää raittiutta ja terveitä elämäntapoja. Tunnustus jaetaan vuosittain Ehkäisevän päihdetyön viikolla ja nyt 11. kerran. Aikaisemmin tunnustuksen ovat saaneet muun muassa entinen pääministeri Matti Vanhanen (2003), kirjailija Arno Kotro (2006) ja Suomen Lääkäriliitto (2008). Viime vuonna tunnustuksen saivat Jari-Pekka Liikenneasemat.


Raittiuden Ystävien tavoitteena on edistää raittiutta ja muuttaa vallitsevaa päihdemyönteistä kulttuuria. Yhdistyksen työssä keskeinen ja ajankohtainen haaste on alkoholimainonta. Alkoholimainonta vaikuttaa erityisesti lapsiin ja nuoriin ja ylläpitää alkoholin näkyvää asemaa maassamme. Monet lastensuojelu- ja kansanterveysjärjestöt kannattavat tupakkamainonnan tavoin myös alkoholimainonnan täyskieltoa.


Lisätiedot:
toiminnanjohtaja Marko Kailasmaa, Raittiuden Ystävät ry
p. 040 455 4356, marko.kailasmaa@raitis.fi
www.raittiudenystavat.fi
www.raitis.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Raittiuden Ystävät ry
Raittiuden Ystävät ry
Annankatu 29 A 4b
00100 Helsinki

040 455 4356http://www.raittiudenystavat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Raittiuden Ystävät ry

Att hjälpa ungdomar är varje vuxens privilegium och plikt16.5.2022 10:25:00 EEST | Tiedote

Medverkande inom kampanjen Nykter – Solklart inbjuder alla ungdomar i vårt land att fira skolavslutningen och starten på sommarlovet utan alkohol och droger. För att detta ska lyckas måste de vuxna se till att ungdomarna kan leva ett hälsosamt och tryggt liv. Medverkande i kampanjen stödjer också vården, ungdoms- och socialarbetet, polisen och räddningstjänsten i dessa synnerligen utmanande tider.

Kingi lapsele kained jõulud kampaania 2021: Pühade ajal on ka lastele vaja puhkepausi9.12.2021 12:20:35 EET | Tiedote

Täiskasvanud elanikkond võib unustada, et ka lapsed elavad tänapäeval paljude nõudmiste surve all. Veel kasvueas noortel on sageli keeruline elada paljude ootuste ja eesmärkide keskel. Kodu peab lapsi igati toetama ning neile tuge ja julgustust andma nii igapäevaelus kui ka pühade ajal. Pühade-periood on eriti olulised taastumiseks ja igapäevatööst puhkamiseks. Seetõttu on oluline kinkida igale lapsele värsked ja turvalised jõulud.

Kampanjen En nykter jul för barnens skull 2021: Under högtider ska också barnen få vila ut9.12.2021 12:20:35 EET | Tiedote

Ibland kan vuxna glömma att barn också utsätts för stress och krav av många olika slag i dagens värld. Det är ofta svårt för växande barn och unga att klara sig bland alla förväntningar och mål. Hemmen ska stödja barnen på alla sätt och ge dem stöd och uppmuntran till både vardag och fest. Högtider är särskilt viktiga för att var och en av oss ska kunna återhämta sig från vardagsslitet. Därför är det viktigt att ge varje barn en nykter och trygg jul.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye