Aalto EE

Vuoden turvallisuusjohtaja on SOK:n Antti-Pekka Kuusiluoma

Jaa
Turvallisuusalan ansioituneelle sekä alan osaamista edistävälle johtajalle jaettavan vuoden turvallisuusjohtaja –palkinnon sai SOK:n hallintopalveluiden ja riskienhallinnan johtaja Antti-Pekka Kuusiluoma. Aalto University Professional Development (Aalto PRO) ja Finnsecurity ry. jakoivat palkinnon nyt viidettä kertaa.

Antti-Pekka Kuusiluoma täyttää valintakriteerit kirkkaasti. Hän on työssään kyennyt vahvistamaan turvallisuustoiminnan strategista asemaa liiketoiminnan tukena. S-ryhmä ei turhaan olekaan keskeinen benchmark-yritys alalle. Vastuullisista tehtävistä huolimatta Kuusiluoma on aina löytänyt aikaa vaikuttaa turvallisuuden asemaan myös organisaationsa ulkopuolella. Suomi on pieni maa ja kiistatta yksi vahvuuksistamme alalla on tiedon ja kokemusten vaihto kollegoiden kesken”, kertoo palkintoraadin jäsen Markku Rajamäki, johtava asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto.

”Meidän turvallisuusalan ammattilaisten tehtävänä on auttaa liiketoimintaa varmistamaan, että yrityksen kanssa asioivat asiakkaat ja yrityksessä työskentelevä henkilöstö tuntevat olonsa mahdollisimman turvalliseksi, realiteetit huomioiden. Riskien analysointi on tärkeä turvallisuuden kehittämisen lähtökohta. Keskeistä on, että henkilöstö tuntee ja hallitsee omaan työhönsä liittyvät riskit ja osaa toimia turvallisesti poikkeustilanteissa ja niistä huolimatta”, korostaa Antti-Pekka Kuusiluoma.

Valintakriteereissä painotetaan toimimista vaativassa johtamistehtävässä sekä turvallisuuden hahmottamista laaja-alaisesti ja strategisesti. Lisäksi edellytetään, että valittava henkilö on osoittanut aktiivisuutta turvallisuustoiminnassa ja sen strategisessa vahvistumisessa omassa organisaatiossa ja/tai alalla, ja että hän on panostanut turvallisuusalan osaamisen kehittymiseen Suomessa.

Palkintoraatiin kuuluivat Aalto PRO:n ohjelmajohtaja Anna-Maija Ahonen, Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää ja puheenjohtaja Juha Härkönen sekä Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Markku Rajamäki.

Katso video palkinnonjakotilaisuudesta

Lisätiedot

Anna-Maija Ahonen
ohjelmajohtaja, Aalto PRO
Puhelin 050 307 4934
anna-maija.ahonen@aaltoee.fi

Turvallisuusjohdon koulutusohjelma

Aalto PRO:n Turvallisuusjohdon koulutusohjelma on alalla jo käsite ja korkealle arvostettu. Sen on käynyt jo yli 400 suomalaista turvallisuusammattilaista, jotka arvostavat myös koulutuksessa syntyvää, koko työuran kestävää turvallisuusosaajien verkostoa. Ohjelman valttina on sen kokonaisvaltainen ote turvallisuuden ja johtamisen kehittämisen näkökulmiin.

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye