Ensi- ja turvakotien liitto

Vuoden Turvateko palkinto Olli Salinille

Jaa
Pääkaupungin turvakoti ry on myöntänyt Vuoden turvateko -palkinnon Helsingin kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystyksen entiselle johtajalle Olli Salinille. Hän on merkittävällä tavalla vaikuttanut siihen, että lähisuhdeväkivallasta kärsivät perheet saavat monipuolista apua Helsingissä.

Helsingin kaupungin sosiaali-ja kriisipäivystyksen entinen johtaja Olli Salin on elämäntyöllään merkittävällä tavalla vaikuttanut perhe-ja lähisuhdeväkivaltatyön kehittymiseen ja sen toteuttamiseen Helsingissä. Hän on koonnut yhteen Helsingissä toimivia lähisuhdeväkivaltatyön toimijoita ja siten vaikuttanut väkivaltatyön ammatillisen verkoston lujittumiseen. Olli Salin on aktiivisesti osallistunut perhe-ja lähisuhdeväkivaltailmiön esillä pitämiseen esim. Helsingin kaupungin rohkeissa tiedotuskampanjoissa.
Vuoden turvateko -palkinnolla halutaan antaa tunnustusta henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla ansioitunut perhe - ja lähisuhdeväkivallan vastustamistyössä, on tuonut ilmiötä yhteiskunnallisella tasolla esille tai herättänyt asiassa keskustelua.
- Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys on ansainnut isot kiitokset siitä, että viime vuosien avunhakijaruuhkista on selvitty. Turvakodin käyttöaste on ollut korkeimmillaan jopa 107 prosenttia, mutta yhdessä olemme voineet tarjota suurimalle osalle apua, sanoo Pääkaupungin turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Karola Grönlund. Pääkaupungin turvakoti ry: on toiminut lähes 40 vuotta ja nyt myönnettävä palkinto on järjestyksessään 21.

Turvakotiin pääsy helpottuu Helsingissä

Pääkaupungin turvakoti ry:n turvakodista sai viimekin vuonna apua yli  350 perhe- tai lähisuhdeväkivallan uhria. Viime vuonna pelkästään Pääkaupungin turvakoti ry:n turvakodin ulkopuolelle jäi yli 300 avuntarvitsijaa. Helsingin lisäksi ruuhkia oli myös muun muassa Vantaan ja Tampereen turvakodeissa.
Pääkaupunkiseudulla turvakotiin pääsy helpottuu, sillä Pääkaupungin turvakoti ry on saanut valtiolta lisärahoituksen toiminnan laajentamiseen. Turvakotipaikkojen määrä kasvaa 11:sta 18:sta. Etelä-Haagassa toimiva 11-paikkainen turvakoti jatkaa toistaiseksi vanhoissa tiloissaan ja uusi 7-paikkainen turvakoti avataan Toukolassa, osoitteessa Hämeentie 126 F lauantaina 20.5.2017.
- Haluamme olla sekä auttamassa henkilöitä, joiden elämässä on perhe-ja lähisuhdeväkivaltaa että lisäämässä turvakotipaikkoja. Tilojen löytyminen turvakotitoiminnalle on ollut haasteellista. Nyt saamme käyttöömme napakat, kodinomaiset tilat, joissa voimme huomioida entistä paremmin osallistavan ja vertaistuellisen toimimisen sekä asiakkaidemme yksilölliset tarpeet. Kokemuksemme mukaan voimme auttaa uudessakin turvakodissa satoja perhe-ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneita aikuisia lapsineen, Grönlund sanoo.


Vuoden 2017 Turvateko-palkinto ojennetaan Olli Salinille 10.5.2017 klo 14 Pääkaupungin turvakoti ry:n turvakodissa osoitteessa Steniuksentie 20 (Etelä-Haaga).



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Pääkaupungin turvakoti ry, toiminnanjohtaja Karola Grönlund 044 275 3006 / karola.gronlund@paakaupunginturvakoti.fi
Ensi- ja turvakotien liitto, viestintäpäällikkö Mikko Savelainen, 040 5877 278, mikko.savelainen@etkl.fi

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Pääkaupungin turvakoti ry on kansalaisjärjestö, joka auttaa selviytymään perhe- ja lähisuhdeväkivallasta tarjoamalla laitos- ja avopalveluja väkivallan kaikille osapuolille. Yhdistys on yksi 30:sta Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksestä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye