Upseeriliitto ry

Vuoden upseeriksi valittu majuri Antti Kuparinen tunnetaan yhteistyökyvystään

Jaa
Yhteistyö on sana, joka toistuu tiheästi Vuoden upseeriksi valitun majuri Antti Kuparisen puheessa. Yhteistyötaito on puolestaan syy, miksi Kuparinen valittiin Vuoden upseeriksi. Hänen mukaansa yhteistyö on aitoa ja toimivaa, kun niin työnantaja kuin -tekijätkin tiedostavat, että tavoite on sama. Juuri nyt se on panostaminen Puolustusvoimien henkilöstöön.

Työssä jaksaminen ja työstä palautuminen on suomalaisupseerien aito huoli. Niin myös Vuoden upseeriksi valitun majuri Antti Kuparisen.

-Konkreettisesti se näkyy ”kentällä”, kuten esimerkiksi sotaharjoituksissa. Väsyminen ja palautuminen rankasta työstä on syytä tunnistaa ja tunnustaa, sanoo Kainuun prikaatissa työskentelevä majuri Kuparinen.

Kyse ei ole vain fyysisestä rasituksesta, vaan se ilmenee myös henkisenä raskautena. On kovaa huomata, jos ei jaksakaan eikä palaudu työstään. Ei ole hyvä tilanne työntekijälle eikä työnantajalle, jos tunne nujertaa niin, että turhautuu työssään.

-Me upseerit teemme kutsumustyötämme ja sitoudumme siihen vahvasti. Vie pohjan pois keskustelulta, jos huolemme kuitataan vain ”ammatinvalintakysymyksenä”. Ihmisiä olemme me upseeritkin. Meillä on perheet ja me olemme osa yhteiskuntaa.

Yhteistyö työnantajan kanssa vaatii ennakoivaa asennetta ja yhteistä tavoitetta

Paikallisella tasolla ”pelimerkit” työsuojelun parantamiseksi ovat vähissä. Kentän ääntä viestitään Upseeriliitolle, joka edunvalvojana tukee esimerkiksi työaikojen suunnitteluun, perheestä erillään asumiseen sekä kansainvälisiin tehtäviin liittyvissä asioissa.

-Myös paikallisen luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun rooli on tärkeä. On iso onnistumisen hetki, kun luottamusmiehenä voi auttaa yksittäistä jäsentä, sanoo Kuparinen, joka Upseeriliiton Kainuun osaston aktiivina on toiminut itsekin luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna.

Tärkeä yhteistyönkumppani on ilman muuta myös työnantaja. Kuparinen kiittää Kainuun prikaatin henkeä, jossa yhteistyö toimii. Vaaditaan aitoa halua kuunnella ja keskustella sekä ennakoivaa asennetta.

Yhteistyötaito onkin syy, miksi Upseeriliiton liittovaltuusto valitsi Antti Kuparisen Vuoden upseeriksi. Perusteluiden mukaan "Antti on luonut erinomaiset suhteet Kainuun prikaatissa työnantajaosapuoleen ja kyennyt erittäin hyvässä hengessä selvittämään jäsenistömme asioita, ennakoiden ja edunvalvonta edellä". 

-Arvostan Vuoden upseeri -valintaa merkittävästi. Tuntuu hyvältä, että ihmisten kanssa taustalla ja paikallisella tasolla tehty edunvalvontatyö huomataan ja sitä arvostetaan.  

Lisätiedot:

Vuoden upseeri, majuri Antti Kuparinen

kuparinen.antti@gmail.com, p. 040 5204 650

Puheenjohtaja Ville Viita, Upseeriliitto

viita@upseeriliitto.fi p. 044 501 0378

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Upseeriliitto ry
Upseeriliitto ry
Laivastokatu 1 B
00160 HELSINKI

https://www.upseeriliitto.fi/

Upseeriliitto edustaa suomalaisia upseereita kadetista kenraaliin. Upseeriliiton tehtävä on edistää jäsenistönsä työsuhteisiin liittyviä sopimuksia ja palkkausta. Upseeriliitto vaikuttaa myös yhteyskunnallisiin sekä maanpuolustukseen ja rajavalvontaan liittyviin kysymyksiin. Vuonna 1918 perustetussa Upseeriliitossa on jäseniä 6500 ja se on yksi Akavan jäsenliitoista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Upseeriliitto ry

Hallitus lupaa varmistaa Puolustusvoimien henkilöstön työssäjaksamisen16.6.2023 17:09:16 EEST | Tiedote

Upseeriliitto on tyytyväinen tänään julkistetun hallitusohjelman kirjaukseen, että ”Hallitus varmistaa Puolustusvoimien henkilöstön riittävyyden ja jaksamisen. Tarvittavaa henkilöstöä lisätään suunnitelmallisesti.” Työssäjaksamisen ja työaikasuojelun varmistaminen on erityisen tärkeää muuttuneessa toimintaympäristössä, jossa sotilaiden työkuorma on kasvanut merkittävästi muun muassa sotaharjoitusten määrän lisäännyttyä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye