MessukeskusMessukeskus

Vuoden vierasvenesatama 2018 voittajat ovat Naantalin vierasvenesatama ja Liperin Saariston ranta

Jaa

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämässä Vuoden vierasvenesatama -äänestyksessä haettiin erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikkisatamaa. Voittajiksi valittiin Naantalin vierasvenesatama ja Saariston ranta Liperissä. Vuoden vierasvenesatamat palkitaan vuosittain Vene 18 Båt -messujen yhteydessä

Äänestäneiden veneilijöiden palautteessa toistuivat hyvä ja monipuolinen palvelu, motivoitunut henkilökunta ja yleinen ilmapiiri. Erityisesti kiitosta sai Naantalin uusi palvelurakennus tiloineen ja palveluineen.

– Veneilykausi 2017 oli Naantalin vierasvenesatamalle erittäin vilkas. Uuden palvelurakennuksen valmiiksi saaminen ennen Naantalin venemessujen avausta tuotti hiukan kiirettä henkilökunnallemme. Uusi palvelurakennus oli myös syy vilkkaalle veneilykesälle Naantalissa – keleistä huolimatta. Kaudella 2018 tulemme parantamaan palvelujamme edelleen, niin satamassa kuin sataman ulkopuolellakin. Kehitämme edelleen kauppakassi -palveluamme ja tulemme myös lisäämään ulkopuolisten palveluiden tarjontaa, kertoo sataman yrittäjä Miska Pekkola.

– Olemme iloisesti yllättyneitä tästä saamastamme huomionosoituksesta ja palkinnosta.

Saariston Puoti sijaitsee Liperin Tutjunniemessä, jossa saman katon alla ovat kauppa, kahvila ja anniskeluravintola. Lisäksi veneilijöille on polttoainetta. Kesäaikaan meillä on bändejä ja muita aktiviteettejä, kuten soutu-, onki-, ja uistelukisoja. Palkintorahan aiomme käyttää laiturien peruskorjauksiin, Saariston Puodin yrittäjät Ari ja Oili Vilén kertovat ja kiittävät äänestäneitä.

Vuoden vierasvenesatama -palkinnolla innostetaan vierasvenesatamia kehittämään palveluitaan entisestään. Palkinnon voittaneet satamat ovat esillä messuilla omalla osastollaan. Palkintoon sisältyy satamatoiminnan kehittämiseen tarkoitettu Suomen Messusäätiön myöntämä

2 500 euron palkinto kummallekin voittajalle.

Vuoden vierasvenesatama 2018 -äänestyksessä ajalla 1.7.–30.9.2017 annettiin kaikkiaan lähes 3000 ääntä. Äänestettäviä satamia oli tällä kertaa rannikolla noin 180 ja sisävesillä 120. Mukana olivat kaikki viralliset vierasvenesatamat, jotka tarjoavat yöpymiseen soveltuvia vieraspaikkoja oheispalveluineen sekä ne vieraslaiturit, jotka ovat aikaisemmin äänestyksessä menestyneet.

Äänestyksessä veneilijät kertovat, missä satamissa ovat kuluneella kaudella vierailleet ja nimeävät näistä paremmuusjärjestyksessä kolme suosikkiaan. Voittoäänet jakautuivat rannikolla 120:n ja sisävesillä 60 sataman kesken.

Kunniamaininnat Kasnäsille Kemiöön ja Korpilahden Laivarannalle

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n venesatamakomitea jakoi lisäksi kunniamaininnat kahdelle satamalle. Kunniamaininnan saivat tänä vuonna Kemiön Kasnäs (rannikkoalue) ja Korpilahden Laivaranta (Järvi-Suomi).

 

Lisätietoja:

Suomen Purjehdus ja Veneily ry - Segling och Båtsport i Finland rf: Mirja Rosenberg, veneilykoordinaattori ja koulutuspäällikkö: puh. 040 507 2953, mirja.rosenberg@spv.fi

Vene 18 Båt -messut: Teija Armanto, tiedottaja, Messukeskus, puh. 050 376 0804,

Teija.Armanto@messukeskus.com

Vuoden vierasvenesatamat:

Naantali:       Miska Pekkola, puh. 0400 477 806, satamavouti@nvvs.fi

Liperi:            Oili Vilén, puh 050 4904573, oilivilen@netti.fi

kuvia: Http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain liki sata messutapahtumaa ja 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu joka vuosi noin 9400 näytteilleasettajaa ja 1,2 miljoonaa kävijää. | Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. In 2017, 75 exhibitions and 2000 meetings and congresses were held at Messukeskus Helsinki. 9 400 exhibitors and 1.2 million visitors took part in the events.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

ELO-säätiö ja Messukeskus tiivistävät yhteistyötään16.8.2018 14:00Tiedote

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO-säätiö ja Messukeskus tiivistävät yhteistyötään. Uusi yhteistyösopimus kattaa vuodet 2019-2022, joiden aikana Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -suomenmestaruuskilpailut sekä Suomen Bocuse d’Or karsintakilpailut kilpaillaan Messukeskuksessa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada Bocuse d’Or Europe 2022 -kokkikilpailu Suomeen ja pidettäväksi Messukeskuksessa.

Kuka ansaitsee Rakkaudesta kirjaan -tunnustuksen vuonna 2018?2.8.2018 12:10Tiedote

Helsingin Kirjamessuilla jaetaan vuosittain Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto lukemisharrastuksen hyväksi tehdystä tärkeästä työstä. Palkinnon saaja voi olla yksityishenkilö tai yhteisö, joka on pitkään ja ansiokkaasti edistänyt lukemisharrastuksen ja kirjallisuuden asemaa tai muuten omalla toiminnallaan tehnyt kirjallisuutta tunnetuksi. Tunnustuksen saaja julkistetaan Helsingin Kirjamessujen avajaisissa 25.10.2018 nyt jo 18. kerran.

Kirjamessut onnittelee opiskelupaikan saaneita ja kutsuu 9000 fuksia kirjamessuille28.6.2018 01:00Tiedote

Helsingin Kirjamessut kutsuu Helsingin yliopistosta, Aalto-yliopistosta ja Helsingin Taideyliopistosta opiskelupaikan saaneet uudet opiskelijat, fuksit ja mursut, kirjamessuille ja jakaa heille yliopistojen kautta veloituksettomat kutsukortit. Tavoitteena on saada pääkaupunkiseutulaiset ja seudulle muuttavat uudet opiskelijat tulemaan Suomen suurimpaan kirjallisuustapahtumaan ja löytämään sen rikkaan tarjonnan. Helsingin Kirjamessut järjestetään 25. – 28.10.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

11 uutta sisustusratkaisua ja tuoteideaa Habitaressa26.6.2018 13:01Tiedote

Habitare esittelee 11 uutta tuoteideaa valmistajille ja yleisölle Protoshop-näyttelyssä. Nuorten suunnittelijoiden alueelle sijoittuvassa Protoshopissa esiteltävät prototyypit vastaavat hyvin tämän hetken kodin sisustamisen trendeihin. Fiksut, pienten tilojen säilytysratkaisut näkyvät tämän vuoden kokonaisuudessa. Tuotteet ovat teemoiltaan ajankohtaisia, mutta muotokieleltään ja materiaaleiltaan ajattomia. Habitare järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 12.-16.9.2018

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme