Alko Oy

Vuoden vilkkain viikko

Jaa
Alkon asiakasmäärät ja myynti ovat joulun alla suurimmillaan. Joulukuussa Alkoissa vierailee noin 6,2 miljoonaa asiakasta.

Alkoissa eletään vuoden kiireisintä aikaa. Kolmipäiväisen jouluviikon aikana Alkon myymälöissä arvioidaan vierailevan noin 1,3 miljoonaa asiakasta. Koko joulukuu tuo arviolta 6,2 miljoonaa asiakasta.

”Joulu on sesongeista selvästi vilkkain. Vuoden myynnistä noin 12 prosenttia kertyy joulukuulta”, kertoo toimitusjohtaja Hille Korhonen.

Litramääräisesti joulun alla kasvaa eniten punaviinien myynti. Punaviinejä myydään kahden joulunalusviikon aikana arviolta 2,6 miljoonaa litraa. Prosentuaalisesti punaviinien myynti kasvaa liki 140 prosentilla.

Joulu on juhla- ja lahjanantosesonki, sillä viineistä prosentuaalisesti kasvaa eniten kalliimpien tuotteiden, yli 17 euron viinien myynti. Trendi koskee puna-, valko- ja kuohuviinejä.

Koko vuoden jatkuneen alkoholittomien tuotteiden vilkkaan kysynnän ennustetaan jatkuvan joulunakin. Alkoholittomia ennustetaan myytävän joulun aikaan noin 1,5 kertaa enemmän kuin normaalisti.

Kaiken kaikkiaan Alkon litramyynti on arviolta noin kaksinkertainen joulua edeltävän kahden viikon aikana, kun myyntiä verrataan normaaliin ja juhlattomaan myyntijaksoon. Joulun vaikutusta myyntiin on arvioitu edellisen vuoden myyntilukujen perusteella.

Perinteikkäät oluet

Perinteiset suomalaiset jouluruoat asettavat haasteita juomille, sillä alkuruokapöydän etikkaiset sillit eivät ole viinin paras kumppani. Etikkaisia ja katkeria elementtejä hyvin sietävät oluet sen sijaan ovat mainio juomavalinta joulupöytään. Esimerkiksi hedelmäiset vehnäoluet ja perinteiset lagerit muodostavat oivan makuparin kalojen kanssa. Laatikkoruokien ja kinkun kanssa hieman makeat bockit tai tummat lagerit sopivat mainiosti. Oluesta valmistuu myös mainio kastike kinkulle.

”Joulun jälkiruoat ja suklaat taas rakastavat stoutin ja porterin paahteisia aromeita”, vinkkaa Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna.

Vuoden paras ilta

Monelle suomalaiselle jouluaatto on vuoden juhlista ykkönen. Pöytään katetaan kauneimmat astiat, maukkaimmat ruoat ja lasiin kaadetaan vuoden parhaat viinit. Kuten myyntitilastotkin kertovat, joulu on selvästi viinivuoden pääjuhla.

Taina Vilkuna suosittelee suomalaisten alkuruokakalojen kanssa valkoviiniä, joka on hedelmäinen, raikas ja puolikuiva. Valkoviinien makutyypeistä vivahteikas ja ryhdikäs sekä pirteä ja hedelmäinen ovat oivia valintoja.

”Kinkkuviiniksi valitsisin pehmeää, hedelmäistä ja keskitäyteläistä punaviiniä. Makutyypeistämme marjaisa ja raikas sekä mehevä ja hilloinen ovat hyviä kinkun kavereita”, Vilkuna kertoo.

Lähestyvän uuden vuoden kuohuviini- ja samppanjasesongin voi aloittaa jo jouluna, sillä hedelmäisillä ja kevyen paahteisilla samppanjoilla ja kuohuviineillä suu raikastuu rasvaisten jouluruokien jälkeen. Kuplat jättävät tilaa myös jälkiruoille.

Viinien maailmasta jälkiruoan ja takkatulen ääressä maistuvat sherryt, portviinit ja madeirat.

Alkon myymälät ovat kiinni 24., 25., 26. ja 27.12.

Yhteyshenkilöt

tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna, 020 711 5107
viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maritta Iso-Aho, 020 711 5443
viestintäasiantuntija Ilari Ceder, 020 711 5449

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye