Suomen Vuokranantajat ry

Vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on hillinnyt vuokrien nousua  

Jaa
Suomen Vuokranantajien Vuokramarkkinakatsaus kertoo, että asuntotarjonnan lisääntyminen on hillinnyt vuokrien nousua. Vuokra-asumisen voimakas kasvu jatkuu kaupungistumiskehityksen myötä, mutta kysyntään on pystytty vastaamaan aikaisempaa paremmin.

Vuokrien nousutahdin hidastuminen jatkuu edelleen Suomen Vuokranantajat ry:n katsauksen perusteella. Vuokra-asuntotarjonnan lisääntyminen viime vuosina on hillinnyt tehokkaasti vuokrien nousua koko maassa. Uusien vuokrasuhteiden vuokrat ovat nousseet tarkastelujaksolla yksiöissä 2,9 prosenttia ja vain prosentin verran kaksioissa. Vuotta aiemmin luvut olivat 3,8 ja 1,8 prosenttia. Vuokramarkkinakatsauksessa verrattiin Vuokraovi.comin heinä-joulukuun 2018 tilastoja vuoden 2017 vastaaviin tietoihin. 

”Alueellista vaihtelua on huomattavasti niin vuokrapyynnöissä kuin markkinointiajoissakin. Monin paikoin vuokrapyyntejä on tarkastettu myös alaspäin. Asuntomarkkinoiden polarisaatio näkyy siis myös vuokramarkkinoiden puolella”, kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa.   

”Tarjonta on kasvanut erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa esimerkiksi sekä yksiöitä että kaksioita oli vuoden 2018 lopulla yli 20 % enemmän tarjolla vuodentakaiseen verrattuna. Markkinointiajat eivät kuitenkaan ole pääkaupunkiseudulla kasvaneet, joten tarjonnan kasvulle on löytynyt hyvin vastaavaa kysyntää. Julkisuudessa on osittain turhaankin kauhisteltu esimerkiksi Vantaan Kivistön runsasta asuntotarjontaa. Pitkällä aikavälillä on selvää, että Kehäradan alueelle ei ole rakennettu liikaa asuntoja”, Viljamaa jatkaa.  

Uudistuotantoa on tullut merkittävästi myös muihin kasvukeskuksiin. Tämä on vaikuttanut myös keskimääräisten vuokrien nousuun: 

”Olen huomannut, kuinka juuri viime vuosina uudistuneet alueet ovat keskustojen lisäksi nousseet kalleimpien alueiden joukkoon. Niiden alueiden vuokrat, joissa uudisrakentamista ei juurikaan ole ollut, eivät näytä nousseen juuri lainkaan, ja joillain alueilla kaksioiden ja kolmioiden keskimääräiset vuokrat ovat jopa laskeneet”, kertoo Vuokraovi.comin datasta vastaava tuotepäällikkö Niina Matikainen Alma Marketsista. 

Yksityisten vuokranantajien toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta 

Kiristyvässä kilpailutilanteessa yksityisten vuokranantajien on syytä kiinnittää huomiota entistä enemmän omien asuntojensa laatuun. Lisäksi valtion asuntopolitiikalla on pidettävä huolehdittava siitä, jotta kasvukaupunkien asuntotilannetta pystytään edelleen helpottamaan uudistuotannolla: 

”Yhä kiihtyvään kaupungistumiskehitykseen on pystyttävä vastaamaan myös tulevalla vuosikymmenellä. Valtio tukee yhteiskunnan kannalta tehokkaimmin asuntotuotannon syntymistä panostamalla kasvukaupunkien raidehankkeisiin sekä keventämällä asuntotuotantoon kohdistuvaa verotusta”, toteaa Suomen Vuokranantajien lakimies Tarik Ahsanullah.   

Rinteen hallitusohjelmassa asuntopolitiikka näyttää painottuvan vahvasti valtion tukemaan tuotantoon.  Valtion tukema asuntotuotanto on kuitenkin huono väline esimerkiksi vuokratason hillitsemiseksi, sillä kasvava tuettu asuntokanta nostaa välttämättä kaikkien muiden markkinavuokria. Suomen Vuokranantajat ry muistuttaa, että kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista on yksityisten vuokranantajien omistamia.  

”Yksityisten vuokranantajien asemaa tulisi pikemminkin pyrkiä vahvistamaan suomalaisessa asuntopolitiikassa. Katsauksessamme vertailtiin yksityisten vuokranantajien sekä yritysten vuokrapyyntejä. Monin paikoin on havaittavissa, että pienvuokranantajat korottavat vuokriaan maltillisemmin kuin yritykset. Tämä vahvistaa aikaisempaa käsitystämme siitä, että yksityiset vuokranantajat ovat hyvin maltillisia vuokrankorottajia”, Ahsanullah jatkaa.    

Lisää tietoa vuokramarkkinoista luvassa heinäkuussa 17.-18.7.2019, kun Suomen Vuokranantajat julkaisee PTT:n tilastoihin perustuvat vuokramarkkinaennusteet yli 20 paikkakunnasta. Tule kuulemaan myös keskustelua vuokramarkkinoiden tilasta SuomiAreenaan 18.7.2019! 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa
tuomas.viljamaa@vuokranantajat.fi
p. 040 723 5821 


Lakimies Tarik Ahsanullah
tarik.ahsanullah@vuokranantajat.fi
p. 045 114 3854 


Tuotepäällikkö, Asumisen data, Alma Markets
Niina Matikainen, niina.matikainen@almamedia.fi 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 18 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Tuoreissa vuokratilastoissa näkyy vahvasti pääkaupunkiseudun ylitarjonta, samalla muussa maassa vuokrat nousevat huomattavasti enemmän18.4.2024 08:59:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,4 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos oli pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivinen (0,4 %) jatkaen eron tekemistä muuhun Suomeen (+2,1 %). Pääkaupunkiseudulla ainoastaan kolmioiden vuokrat nousivat, mutta muutoin muun maan vuokrakehitys jättää pääkaupunkiseudun yhä vahvemmin taakseen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye