Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantaja, onko vakuutusturvasi kunnossa?

Jaa

Vuokranantaja kohtaa vuokraustoiminnassaan erilaisia riskejä. Tyypillisiä vahinkoriskejä ovat vaikkapa vesiputken rikkoutumisesta aiheutunut vesivahinko kylpyhuoneessa sekä vuokratulon menetyksestä aiheutunut taloudellinen vahinko. Suomen Vuokranantajien lakimies Nora Laine kertoo, miten vuokranantaja voi pienentää riskejä vakuutusten avulla.

Suomen Vuokranantajien vakuutusvertailu kartoittaa markkinoilla olevaa vakuutustarjontaa. Kuvitus: Outi Kainiemi.
Suomen Vuokranantajien vakuutusvertailu kartoittaa markkinoilla olevaa vakuutustarjontaa. Kuvitus: Outi Kainiemi.

”Mediassa on viime aikoina kerrottu joskus satumaisiakin tarinoita asuntosijoittamisesta. Tylsä totuus on kuitenkin se, että asuntosijoittamiseen ja vuokranantamiseen liittyy myös riskejä, jotka vuokranantajan on tärkeä tuntea. Vuokranantajana toimivan kannattaa arvioida riskinkantokykynsä, eli laskea esimerkiksi, kuinka riippuvainen vuokranantaja on asuntonsa vuokratulosta tai miten vuokranantaja selviytyisi yllättävistä remonttikuluista”, sanoo Suomen Vuokranantajien lakimies Nora Laine.

Riskeihin voi varautua esimerkiksi erilaisten vakuutusten avulla. Vuokranantajan vakuutusten tarjonta on kehittynyt merkittävästi 2010-luvun aikana, ja useat vakuutusyhtiöt tarjoavat turvaa sijoitusasunnolle. Yksittäisen vuokranantajan voi kuitenkin olla vaikea hahmottaa, mitä eroa vakuutuksissa on.

Miten kotivakuutus, kiinteistövakuutus ja vuokranantajan vakuutus eroavat toisistaan?

Kiinteistövakuutus tuo turvaa taloyhtiölle


Kiinteistövakuutus on taloyhtiön ottama vakuutusturva taloyhtiön riskejä varten.

”Taloyhtiö voi vakuuttaa kiinteistövakuutuksella talon rakenteet ja siitä korvataan rakennuksille ja niiden rakenteille tai laitteille aiheutuneita vahinkoja. Esimerkiksi suuren vesivahingon sattuessa taloyhtiö voi saada kiinteistövakuutuksesta korvausta kastuneiden rakenteiden korjauskuluista”, Nora Laine kuvaa.

Kiinteistövakuutusta on saatavilla kahdenlaisella vakuutusturvalla; tavallisena kiinteistövakuutuksena sekä laajana kiinteistövakuutuksena. Taloyhtiö ei voi vakuuttaa yhtiön asukkaiden irtaimistoa.

Kotivakuutus asukkaan turvana

Kotivakuutuksen osalta nyrkkisääntönä voi pitää, että se suojaa asunnossa asuvan ihmisen tai ihmisten omaisuutta. Vuokra-asunnossa kotivakuutus toimii erityisesti vuokralaisen turvana.

Kotivakuutus on voimassa vakuutukseen merkityssä asunnossa ja siihen mahdollisesti liittyvissä säilytystiloissa.Vakuutettuna on yleensä vakuutuksenottajan ja muiden hänen kanssaan samassa taloudessa vakinaisesti asuvien henkilöiden omaisuus.

”Esimerkiksi murron, tulipalon tai vesivahingon sattuessa kotivakuutus voi korvata huonekaluja, vaatteita, elektroniikkaa, kodinkoneita, astioita, tekstiilejä ja koruja sekä asunnon varastotiloissa olevaa omaisuutta. Kotivakuutuksen tarkka sisältö käy ilmi vakuutusehdoista ja vakuutuskirjasta, joka sisältää tiedot vakuutetuista kohteista ja vakuutusmääristä”, Laine kuvaa.

Kotivakuutus korvaa useimmiten myös asumisen keskeytymisen tai evakkoasumisen.

Kotivakuutuksiin on saatavilla liitännäisvakuutuksina vastuu- ja oikeusturvavakuutukset.Vastuuvakuutuksesta korvataan niitä kustannuksia, joista vakuutettu on vahingonkorvausvastuussa.

”Mikäli vuokralainen aiheuttaa vuokra-asuntonsa ja talon rakenteille vahinkoa, voidaan vastuuvakuutuksesta tietyin edellytyksin korvata vahingosta aiheutuneita kustannuksia. Oikeusturvavakuutuksesta on mahdollista saada korvausta asianajokuluista riita-, rikos- tai hakemusasioissa”, Laine kertoo.

Vuokranantaja voi vakuuttaa kotivakuutuksella sijoitusasunnon kiinteän sisustuksen ja asunnossa olevan oman irtaimistonsa. Vakuutusyhtiölle on kuitenkin ilmoitettava, että asunto on vuokrattu toiselle. Vakuutusehdoissa on usein rajauksia vuokralaisten aiheuttamien vahinkojen osalta. Tällainen rajoitusehto voi olla esimerkiksi se, että vakuutuksesta ei korvata lainkaan vuokralaisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamia vahinkoja. Tavallinen kotivakuutus ei myöskään korvaa esimerkiksi menetettyä vuokratuottoa.

Vuokranantajan vakuutuksesta turvaa vuokranantajalle

Vakuutusyhtiöt tarjoavat vuokranantajille erilaisia vakuutusturvia, jotka täydentävät vuokranantajan turvaa tapauksissa, joissa taloyhtiön kiinteistövakuutus ja vuokralaisen kotivakuutus eivät kata vahinkoriskejä.

Vuokranantajan vakuutuksella on mahdollista turvata esimerkiksi kiinteää omaisuutta, itse omistettua irtaimistoa, vuokratulon keskeytymistä, vastuu- ja oikeusturvaa sekä kunnossapitovastuun laajentamista. Osa tarjolla olevista vuokranantajan vakuutuksista antaa turvaa myös lyhytaikaiseen majoittamiseen esimerkiksi Airbnb’n kautta.

”Vakuutuksilla vuokranantaja voi hallita vuokranantamiseen liittyviä riskejä. Vuokranantajan vakuutukset kattavat parhaiten asuntosijoittamiseen liittyviä erityistilanteita. Mutta myös rahallista puskuria olisi hyvä olla takataskussa yllättäviä vahinkoja varten”, kannustaa Nora Laine.

Suomen Vuokranantajat teettää vuosittain vakuutusvertailun, jossa vertaillaan vuokranantajan vakuutuksia. Vertailun toteutti Söderberg & Partners Finlandin COO, Partner, Broker Pekka Määttä. Vertailu on luettavissa Suomen Vuokranantajien jäsenille jäsensivuilla. Vertailussa perehdytään suomalaisten vakuutusyhtiöiden vuokranantajille tarjoamaan vakuutusturvaan, joka täydentää vuokranantajan turvaa tapauksissa, joissa taloyhtiön kiinteistövakuutus ja vuokralaisen oma kotivakuutus eivät kata mahdollisia vahinkoriskejä.

Median edustajat voivat saada vakuutusvertailun pyytämällä liina.lansiluoto@vuokranantajat.fi

Avainsanat

Kuvat

Suomen Vuokranantajien vakuutusvertailu kartoittaa markkinoilla olevaa vakuutustarjontaa. Kuvitus: Outi Kainiemi.
Suomen Vuokranantajien vakuutusvertailu kartoittaa markkinoilla olevaa vakuutustarjontaa. Kuvitus: Outi Kainiemi.
Lataa
Kiinteistövakuutuksen, kotivakuutuksen ja vuokranantajan vakuutuksen erot. Lähde: Suomen Vuokranantajien vakuutusvertailu.
Kiinteistövakuutuksen, kotivakuutuksen ja vuokranantajan vakuutuksen erot. Lähde: Suomen Vuokranantajien vakuutusvertailu.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantaja-barometri: Vuokranantajien odotukset tulevasta parantuneet ympäri Suomen – pääkaupunkiseutu poikkeus8.10.2021 07:30:00 EEST | Tiedote

Koronatilanteen helpottuminen näkyy tuoreimman Vuokranantaja-barometrin vastauksissa. Vuokranantajien arvioit kaupunkien vuokramarkkinoiden kehityksestä ovat kohentuneet lähes kautta linjan läpi Suomen. Poikkeuksen muodostaa pääkaupunkiseutu, jossa muun muassa uuden vuokralaisen löytymisen on arvioitu vaikeutuneen suhteellisesti eniten. Vuokranantaja-barometriin vastasi lähes 1800 yksityistä vuokranantajaa.

Pienten yksityisten asuntosijoittajien vaikutus taloyhtiöön usein positiivinen28.9.2021 11:49:35 EEST | Tiedote

YLE uutisoi eilen, että sijoitusasuntojen suuri määrä taloyhtiössä voi tietää kalliimpia remonttilainoja. Suomen Vuokranantajat muistuttaa, että riskit piilevät erityisesti omistuksen keskittymisessä – ei yksittäisissä asuntosijoittajissa. Selvitysten mukaan yksityiset piensijoittajat hoitavat säntillisesti lainanlyhennyksensä ja ovat kiinnostuneita taloyhtiön pitkäjänteisestä hoidosta.

Vakuuden säilyttäminen huolellisesti on vuokranantajan vastuulla22.9.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Valtaosassa vuokrasopimuksista käytetään edelleen vakuutena perinteistä vuokranantajan tilille maksettavaa rahavakuutta. Tuoreet oikeustapaukset korostavat, että vakuuden palauttaminen vuokrasuhteen päättyessä on nimenomaan vuokranantajan velvollisuus, vaikka vakuus olisi annettu jollekin ulkopuoliselle hoidettavaksi. Suomen Vuokranantajat peräänkuuluttaa vakuusriitojen nopeampaa ratkaisua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme