Attendo

Vuoksenniskalla rakennustyöt hyvässä vauhdissa: ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan jo maaliskuussa

Jaa
Attendo avaa ensi keväänä palvelukodin mielenterveyskuntoutujille Imatran Vuoksenniskalle Havurinne 3:en. Attendo Havurinteeksi nimetty palvelukoti koostuu yhteensä 43:sta tehostettuun palveluasumiseen, kevyempään palveluasumiseen sekä tuettuun asumiseen soveltuvasta asunnosta. Rakentaminen on alkanut kesäkuun puolivälissä. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan maaliskuussa 2019.

Attendo avaa ensi keväänä palvelukodin mielenterveyskuntoutujille Imatran Vuoksenniskalle Havurinne 3:en. Attendo Havurinteeksi nimetty palvelukoti koostuu yhteensä 43:sta tehostettuun palveluasumiseen, kevyempään palveluasumiseen sekä tuettuun asumiseen soveltuvasta asunnosta. Rakentaminen on alkanut kesäkuun puolivälissä aiemman kiinteistön purkutöiden jälkeen. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan maaliskuussa 2019 ja lopullisesti hanke valmistuu toukokuussa. Valmistuttuaan kohde tarjoaa noin 15 uutta hoiva-alan työpaikkaa.

”Uudet tilat tukevat osaltaan kuntoutumista ja mahdollistavat sekä yksityisen että yhteisöllisen olemisen kuntoutujalle. Tuemme ihmisen selviytymistä ja kuntoutumista yksilöllisesti, kun toimintakyky on heikentynyt joko vaikeamman mielen sairauden seurauksena tai tilapäisemmän kriisin myötä”, sanoo Attendon aluejohtaja Satu Louejoki.

Hankkeen urakoitsija on Hovako Oy ja rakennuttaja Qtio Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Satu Louejoki
aluejohtaja, Attendo
p. 044 4944 491
satu.louejoki@attendo.fi

Tietoja julkaisijasta

Attendo
Attendo
PL 750
00181 HELSINKI

030 634 2000http://www.attendo.fi/

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa.  Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on yli 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye