Vuoristorata täyttää 70 vuotta – ikisuosittu klassikko uudistaa ulkoasunsa

Jaa

Heinäkuun 13. päivänä juhlitaan Vuoristoradan syntymäpäivää 1950-luvun hengessä.

Puinen Vuoristorata avattiin vuonna 1951 eli vuosi Linnanmäen Huvipuiston avaamisen jälkeen. Tänä vuonna Linnanmäen asiakkaiden suosikkivuoristoradalle tulee ikää siis pyöreät 70 vuotta.

-          Juhlavuoden kunniaksi Vuoristoradan julkisivu ja kyltit on uudistettu vanhaa tyyliä kunnioittaen. Radan kyljessä komeilee uusi juhlavuoden tunnus ja huipulla liehuvat punaiset viirit, jotka tuodaan takaisin käyttöön vuosien takaa, kertoo toimitusjohtaja Pia Adlivankin nostalgisena.

Tiistaina 13. heinäkuuta on Vuoristoradan varsinainen syntymäpäivä. Silloin Linnanmäki matkustaa ajassa taaksepäin svengaavalle 1950-luvulle.

Päivän aikana huvipuistossa esiintyvät Iskevä-duo, Johnny & the Dodgers sekä Sherwood Tigers, jotka kaikki soittavat rock’n’rollia aitoon fiftarityyliin. Vuoristoradan juurella käydään Roller Coaster Rock -rokkitanssikisa, jossa nähdään, kenen tanssikenkä taipuu parhaiten 1950-luvun rytmiin.

-          Lisäksi Capuchina Kustannus ja kirjailija Ella Brigatti julkaisevat Vuoristoradalle sijoittuvan kuvakirjan ja lastenromaanin, joiden myynnistä euro lahjoitetaan lastensuojelutyöhön. Vuoristorata herää kirjojen sivuilla henkiin aivan uudella tapaa, Pia Adlivankin iloitsee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Tivolikuja 1
00510 HELSINKI

09 773 991http://www.linnanmaki.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme