Oma Säästöpankki Oyj

Vuosi 2021 oli OmaSp:lle ennätysvuosi kaikilla keskeisillä mittareilla

Jaa
OmaSp on tänään julkistanut tilinpäätöstiedotteensa ja järjestänyt tuloksestaan tiedotustilaisuuden. Vuosi 2021 oli kokonaisuudessaan OmaSp:lle vahvan kasvun vuosi ja kaikki keskeiset tunnusluvut nousivat uudelle ennätystasolle. Vuodesta toiseen jatkunut kannattava kasvu näkyy oman pääoman kertymänä, joka mahdollistaa investoinnit tulevaisuudessa ja entistä suuremman voitonjaon omistajille.

"Koko alkuvuoden jatkunut ansainnan ja liiketoiminnan vauhdikas kehitys jatkui myös vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä. Luottojen kysyntä pysyi hyvänä ja talletusten kasvu jatkui. Lisäksi joulukuussa toteutui Eurajoen Säästöpankin liiketoiminnan hankinta, jonka positiivisen tulosvaikutuksen arvioidaan olevan kokonaisuudessaan noin 14 miljoonaa euroa. Tästä noin 7,5 miljoonaa euroa kirjattiin tilikaudelle 2021. Viimeisen vuosineljänneksen vertailukelpoinen tulos ennen veroja kasvoi lähes 110 % vertailukauteen nähden ja oli 14,5 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto oli hyvällä tasolla ollen 12 %.

Vuosi 2021 oli kokonaisuutena erinomainen ja rikoimme kaikki aiemmat tulosennätykset. Asunto- ja yritysluottojen kysyntä oli vahvaa, ja luottokannan laatu parani entisestään. Asuntoluottokanta kasvoi lähes 30 % verrattuna edelliseen vuoteen, ja kasvuvauhti on noin seitsemänkertainen markkinaan verrattuna. Ilman Eurajoen Säästöpankin liiketoiminnan hankintaa asuntoluottokannan kasvu oli 20 %. Molemmat päätulonlähteet kehittyivät vahvasti koko vuoden; korkokate kasvoi 18 % ja palkkiotuotot 15 %. Vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde saavutti erinomaisen tason ollen 48 %. Tilikaudelle kirjattiin merkittävänä kertaeränä peruspankkihankkeesta saatu korvaus, noin 22 miljoonaa euroa.

Tase kasvoi tilikauden aikana lähes miljardin ja ylitti ensimmäisen kerran viisi miljardia euroa päätyen 5,4 miljardiin euroon. Tammi-joulukuun tulos kasvoi huimat 121 % ja oli 83,3 miljoonaa euroa. Myös vertailukelpoinen tulos ennen veroja tuplaantui ja oli 53,1 miljoonaa euroa.

Kasvavaa osinkoa jo kuudetta vuotta peräkkäin

Jatkuvasti vahvistuva tuloksentekokyky mahdollistaa jälleen kasvavan osingon omistajille. Osinkoesitys yhtiökokoukselle on ennätyksellinen, yhteensä 0,50 euroa osakkeelta. Hallituksen voitonjakoesityksen mukaisesti varsinaista osinkoa esitetään maksettavan viime tilikauden jatkuvan liiketoiminnan tuloksen perusteella 0,30 euroa osakkeelta ja lisäksi esitetään lisäosinkoa viime vuoden merkittävien kertaerien johdosta 0,20 euroa osakkeelta.

Tulevina vuosina yhtiön pääomakäyttö tulee entisestään tehostumaan IRB-menetelmien myötä. OmaSp on jo pitkään valmistellut IRB-menetelmän soveltamista vakavaraisuuslaskennassa ja jätimme lupahakemuksen Finanssivalvonnalle helmikuun alussa. Meille on myös tärkeää, että IRB-menetelmän soveltaminen parantaa riskienhallintaa ja nostaa OmaSp:n vertailukelpoiseen asetelmaan verrokkipankkien kanssa.

Kannattavan kasvun perustana erinomainen asiakas- ja henkilöstökokemus

Toimintamme perustuu erinomaiseen henkilöstö- sekä asiakaskokemukseen, ja molemmat osatekijät ovat tutkitusti ennätyskorkealla. OmaSp on ollut viime vuodet jopa Pohjoismaiden kannattavimpia ja tehokkaimpia pankkeja, ja sitä haluamme vaalia myös tulevaisuudessa. Seuraamme suurella mielenkiinnolla finanssialalla käynnissä olevia muutoksia ja mahdollisia rakennejärjestelyitä. Tulosohjeistuksemme mukaisesti odotamme OmaSp:n kannattavan kasvun jatkuvan edelleen vahvana myös vuonna 2022.

Lämpimät kiitokset vuodesta 2021 asiakkaille, henkilöstölle, omistajille ja yhteistyökumppaneille", kertoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi.

OmaSp:n tammi-joulukuun 2021 tilinpäätöstiedote on luettavissa kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä olevasta pdf-tiedostosta ja yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.omasp.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Oma Säästöpankki Oyj
Oma Säästöpankki Oyj



020 764 0600http://www.omasp.fi

Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Palvelemme ympäri maan 37 konttorissa ja digitaalisten kanavien kautta 160 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 330 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Taseemme on lähes 6 miljardia euroa. Oma Säästöpankki on listattu Nasdaq Helsingissä. Merkittävä osa henkilöstöä omistaa yhtiön osakkeita. Lupaamme tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä omasp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Säästöpankki Oyj

Muutoksia OmaSp:n johdossa6.3.2024 13:26:01 EET | Tiedote

Varatoimitusjohtaja ja yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Pasi Turtio on jäänyt pois OmaSp:n palveluksesta. Asiakasliiketoiminnan edustajana OmaSp:n johtoryhmässä aloittaa Markus Souru. Souru on toiminut OmaSp:n palveluverkoston johtajana joulukuusta 2023 lähtien vastuullaan henkilöasiakkaat, pienyritykset ja palveluverkosto. Hän on toiminut OmaSp:n aluejohtajana vuodesta 2018 lähtien. Sourulla on mittava kokemus pankkialalta 25 vuoden ajalta erilaisissa johto- ja esihenkilötehtävissä. Yritysasiakasliiketoiminnan johtajana aloittaa Jussi Pohto. Hän on työskennellyt OmaSp:n aluejohtajana vuosina 2014–2019 ja palasi OmaSp:lle joulukuussa 2023 yrityspankin kehitysjohtajan tehtävään. Yhtiön varatoimitusjohtajaksi on nimitetty Sarianna Liiri. Hän on toiminut OmaSp:n johtoryhmässä vuodesta 2015 lähtien ja talousjohtajana vuodesta 2018 lähtien vastuullaan talous, treasury ja HR.

OmaSp teki ennätystuloksen5.2.2024 08:54:08 EET | Tiedote

OmaSp:n liiketoiminnan kehitys jatkoi vahvaa kasvuaan tilikaudella 2023. Tuloskehitystä vauhditti alkuvuodesta toteutettu Liedon Säästöpankin liiketoiminnan hankinta sekä markkinakorkojen nousu. Koko vuoden vertailukelpoinen tulos ennen veroja kasvoi 89 % vertailukauteen ja oli 143,6 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde parani entisestään tilikauden aikana ja oli 35,1 % sisältäen viranomaismaksut. Oma pääoma ylittää koko vuoden osalta ensimmäisen kerran yli 500 miljoonaa ja oli vuoden lopulla noin 541 miljoonaa euroa. Koko vuoden vertailukelpoinen oman pääoman tuotto nousi niin ikään ennätystasolle 25,3 %:iin. Vahva oman pääoman kertymä mahdollistaa omistajille ennätyksellisen voitonjaon sekä investointeja tulevaisuuteen. Taseen loppusumma oli 7,6 miljardia ja kasvoi tilikauden aikana yli 1,7 miljardia euroa.

Kutsu OmaSp:n vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteen tiedotustilaisuuteen 5.2.202329.1.2024 12:05:23 EET | Kutsu

Oma Säästöpankki Oyj (OmaSp) julkaisee vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteen maanantaina 5.2.2024 arviolta klo 8.30. Tiedote on luettavissa julkistuksen jälkeen yhtiön internetsivuilla https://www.omasp.fi/sijoittajalle. Tiedotustilaisuus vuoden 2023 tilinpäätöksestä järjestetään analyytikoille, institutionaalisille sijoittajille ja medialle maanantaina 5.2. klo 10.00 OmaSp:n Helsingin konttorissa, osoitteessa Kluuvikatu 3, 7.krs, Helsinki. Tiedotustilaisuus on suomenkielinen. Yhtiön tuloksen esittää toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi. Lisäksi paikalla ovat talousjohtaja Sarianna Liiri ja viestintäjohtaja Minna Sillanpää.

Kaukoviisas säästäjä tähtää pidemmälle22.1.2024 07:23:13 EET | Tiedote

Kotitalouksien vilkkaimmat kulutusjuhlat ajoittuvat loma-aikojen ja juhlakausien ympärille. Tuolloin tehdään tyypillisesti isompia hankintoja, jotka maksetaan luotolla. Luottovelkaa lyhennetään tai se maksetaan kulutusjakson jälkeen pois, jolloin taloudessa saavutetaan hetkellinen tasapaino. Näin edetään kulutusjuhlasta toiseen. Käyttöluoton lisäksi moni kotitalous varautuu yllättäviin menoihin varapuskurilla turvatakseen kotitalouden heilahtelut esimerkiksi työttömyyden, lomautuksen, sairauden tai muun ennakoimattoman tilanteen osuessa kohdalleen. Talouden asiantuntijat suosittelevat varapuskuriksi vähintään kolmen kuukauden nettotulojen suuruista summaa, jolla selvitään yli kriittisen ajanjakson. Edellä mainitut ratkaisut tasapainottavat taloutta lyhyellä tähtäimellä, mutta viisas turvaa taloutensa paljon pidemmälle, aina työuran jälkeiseen aikaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye